"Tuo 900 kuvaa"

…ilmoitti minulle iPhoto sunnuntaina, kun siirsin päivän kuvasaldoa koneelle. Lienee siis sanomattakin selvää, että meillä oli Sirin kanssa pitkästä aikaa kuvauspäivä! Tuosta saldosta itse asiassa puuttuu vielä Rouskun kuvat, sillä ne otettiin Sirin kameralla. Valitettavasti juuri Rohanin kuvausten aikaan aurinko painui sumuverhon taa, joten ihan samaa sarjaa ei kaikista kuvista saatu. Lotan ja Nemon kuvauksessa taas aurinko alkoi juuri hiipiä esiin, vei kaiken sumun mennessään pois ja taustana olikin pelkkää kirkasta maisemaa ja kirkkaan auringon takia taustojen ja kuvasuunnan yhdistely oli hieman haasteellista. Onnistuttiin siis juuri se paras kuvaushetki skippaamaan, kun olisi ollut yhtä aikaa aurinkoa ja sumuinen tausta. Mutta hei, ei parane valittaa, harvoin näin mahtavia kuvauskelejä edes on tarjolla!

Meillä on suunnitelmissa myös pienet "teemakuvaukset" Lotan kanssa (tai on ollut jo parikin talvea..), mie toimin taas mallina ja tyyli on vähän samaa kuin parin kesän takaisissa enkelikuvissa (muistatteko, sen josta voitin canvas-taulun - taulu on muuten saapunut ja se on ihana!). Vielä on vaan rekvisiitat kehittelemättä, ja kuvien onnistumisen kannalta sekä kelin että kellonajan pitäisi olla juuri oikeat. Katsotaan onnistutaanko nämä vielä tänä talvena toteuttamaan..! Pitäisi vissiin käydä pari teatterien puvustamoa katsastamassa läpi, sillä omasta takaa ei taida pukua löytyä? Vaikka teema onkin sama kuin penkkaripuvussani joskus vuosia sitten :)

Mutta sen pidemmittä puheitta, sunnuntain kuvasaldoa olkaa hyvät! Nämä olivat muuten Nemon ja Lotan viimeiset hetket yhdessä. Kuvien jälkeen Lotta laitettiin taas omaan tarhaansa ja Nemo omaansa, eivätkä ne sen jälkeen enää ole aidan samalle puolelle päässeet - eivätkä tule pääsemäänkään. Voi mun pientä vauvaponiani, siitä on nyt tuleva itsenäinen mies.. :') Kuvissa on mukana myös miun itsekseni lauantaina napsimat kuvat, joten varoituksen sana - näitä on paljon!!


1. Eipä tiedä pieni vauvaponi vetävänsä lähes viimeisiä maitohörpsyjään..

2. Olenko ainoa tätä mieltä, vai näyttääkö Nemo tässä jo ihan oikealta orilta?!

3. Lotta aina yhtä kauniina.

4. Youtuben hevosen hirnunta sai hetkeksi tämän naaman ylös heinistä ;)

5. Nemokin kuunteli kiinnostuneena.

6.

7.

8.

9.

10.

11. Aamu alkaa parhaiten leikkimällä!

12.

13. Roppekin niin vanhan ja viisaan oloisena.

14.

15. Kun äiti on poissa, pitävät veljekset tiukasti yhtä.

16. Ihmettelin joskus, miten Nemo voi olla täynnä jäätyneitä märkiä länttejä, vaikka on paukkuvat pakkaset..

17. Niin mitenköhän, kun muut ponit sitä vuorotellen pureskelevat.

18. Rouskulla on ihan omat jutut mielessä.

19. 23-vuotias Hilppakin poseerasi kameralle.

20. 

21. Bimi pihaton portilla.

22. Miks mulla on tästä ponista ainakin tsiljoona kieli ulkona -kuvaa?!

23.

24. Bimin kuuraparta :)

25. Laitettiin varsalle Bambin(?) näyttelyriimu päähän kuvauksia varten. Se on hieno!

26.

27.

28.

29.

30. Mission impossible saavutettu - ponit rinta rinnan ja korvat molemmilla pystyssä!

31.

32. "Nyt ne jätti sut äiti vapaaks keskelle peltoo, anna mä otan tosta narusta kii ettet sä karka!"

33.

34. Hymyä ja katse kohti kameraa! "Jaa siis mihin..?"

35. Suukko Lotalle.

36. Ja suukko Nemolle!

37. Iso vuono ja pieni vuono.

38.

39. Jos poni seisoo jalat väärinpäin, niin sitten otetaan jalasta kiinni ja siirretään ne oikein päin :D

40. Kas näin!

41. Yksi pääkuva unohtui aiempien joukosta..

42. Lotan mielialaa taas pellolla ratsastuksessa.. 

43. Pirtsakka poni!

44.

45.

46.

47. Kesken kävelynkin piti huudella kevreille.

48. 

49.

50. 

51.

52.

53.

54.

55.

56.

57.

58.

59. Fiona oli mukana viiden tunnin tallikeikalla ja hyvin tarkeni tällä varustuksella. Kiitos Lauralle super tossuista ja villapaidasta!

60. Tosin ponien kuvausten ajan se odotteli lämpimässä autossa :)

61. Pakkasponi kuuran keskellä.

62. Rakennekuvatusta.

63. 

64. Popijukka onkin jänöjukka.

65. Taitaa olla pakkasta rinnassa tälläkin laiskimuksella ;)

Jaksoiko joku katsoa kaikki? Mikä oli suosikkikuvasi? :)