Time for dreams


STARS CAN'T SHINE WITHOUT DARKNESS

Viime viikon kauhean onnettomuuden jälkeen pääsin viikonlopuksi haukkomaan henkeäni erilaisissa tunnelmissa Hartwall Areenalle. Olin niin sen tarpeessa ja jälleen kerran yhtä haltioitunut kuin aina tämän shown nähdessäni. Apassionatan tämän vuoden kiertue -UNELMIEN AIKAA kuvastaa osuvasti tämän hetkisiä ajatuksiani ja kiteyttää napakasti sen asian millainen todella on luottavainen ja taidolla koulutettu hevonen! 
Sellaisia kuin nämä ihanat kaverit näytöksessä:








IIIiiiihhhihihiiiii...
klikkaamalla yllä olevaa uljasta mustaa pääset näkeen lisää kuvia meistä :)

ONNETTOMUUS

Viime viikon torstaina lähtiessäni tallilta itkin koko kolmetoista kilometrisen matkan kotiin. Ajaessani kyynelten sumentamin silmin eteenpäin aivoni raksuttivat kuin vanha kelausnauha äsken kokemani kauhunhetket uudestaan ja uudestaan läpi. Verkkokalvolleni heijastui toistamiseen kuva siitä kuinka peloissaan Rohan oli äsken ollut, kuinka kauhuissani minä olin ollut. Hirveä pettymyksen aalto, tuskan tunne sydämessä ja itsensä syylistämisen tunne sai minut tuona hetkenä vajoamaan totaaliseen synkkyyteen ja epätoivoon. Viis lommoontuneesta, naarmuisesta ja rikkoontuneesta autosta, olin huolissani vain yhdestä asiasta, Rohanista :( !!
Vieläkin tapahtuman miettiminen tuo kyyneleet silmiin, mutta toki olen jo selvinnyt ensi järkytyksestä.
Ensi töikseni kotiin päästyäni kirjoitin naamakirjassa viestin luotto kouluttajallemme, ihanalle "aina valmiina auttamaan" Sarille (Vilesar).

Älä pelkää ystäväni, mami pitää susta jatkossa parempaa huolta.

 (Alkuperäistä tekstiä editoitu ja vanhoja kuvia sisällytetty tekstiin -kuvat eivät siis sisälly onnettomuus päivään):

Heippa Sari!  
Mä pilasin tänään hevoseni lopullisesti :(  mulle kävi tallilla ikävääkin ikävämpi onnettomuus. Ollaan Rohanin kanssa edetty tosi hitaasti tässä sen kärrykammossa. Nyt talvella ei oikeastaan olla kaivettu kärryjä esiin lainkaan. Ollaan siis vaan hengailtu niiden läheisyydessä, peruuteltu aisojen väliin joka yhä on “kammottavaa”, mutta sujuu jo paremmin. Malttaa siis seistä kapeiden aisojen välissä, vaikka toisinaan tuumiikin niiden kykyä takertua kylkiin kiinni varoittamatta.

Rohan vetämässä laahaa jonka päällä Lara istuu
joulukuussa 2013.
Se on muutamaan otteeseen vetänyt perässään laahaa nyt talvella ja kerran rekiaihiota jonka perässä istuinkin ja joka sujui tosi hyvin. Tänään hain pihaan itse kunnon reen jonka eteen oli sitä tarkoitus VAIN valjastaa. Olin siis yksin tallilla. 
Olin juuri saanut sidottua reen aisat sen kylkiin kiinni. Poni seisoi hienosti paikoillaan kuten aiemminkin laahan edessä ollessaan. Olin lopettelemassa ja irrottamassa vasemman puoleista aisaa kun mönkijä paineli menemään täysillä tallin ohi menevällä tiellä. Lotta viereisessä tarhassa sai sätkyn, koska pelkää mönkijöitä. Samassa tarhassa olleet Bambi ja Bimi liittyivät nekin Lotan johtamaan "laukataan päättömästi tarhassa ees taas"-sessioon. Rohan alkoi taaplata reen edessä. Aloin ymmärtää vaaran aineksien olevan kasassa ja koitin nopeasti irrottaa aisaa yhdellä kädellä, pidellen toisella kädellä hermostuneesti liikehtivää Rohania. Sainkin toisen aisan irti ja olin siirtymässä Rohanin toiselle puolelle. Silloin tarhassa pillastunut Bimi juoksi liian lähelle tarhanlankoja jotka epäonnekseen katkesivat ja tämä laukkasi täysiä edestämme vapauteen. Sitten lähti Rohan!! Loput jo varmaan arvaatkin... 
Rakas Rohanini.
Rohan halusi Bimin perään ja lähti rynnimään puoliksi kiinni oleva reki perässään ja tietysti sai entistä pahemman sätkyn kun tajusi, että hänen perässään tulee jokin! Yritin kaikin voimin pidellä sitä, mutta turhaan. Sain kiskaistua sen vasempaan kiertoon takaisin pihaa kohti, mutta sen jälkeen kenkäni luistivat altani ja poni sinkoili pihassa olevan lantakontin ympäri täydellisen paniikin vallassa. Raahauduin sen perässä narusta roikkuen jonkin matkaa kunnes hurjassa mutkassa ote lipesi ja jäin odottamaan reen rämähtävän lennossa päälleni. Rohan teki kuitenkin 90 asteen kulman juuri oikealla hetkellä ja reki liusui sladissa täysiä autoni kylkeen. Rohan laukkasi kauhuissaan kammottava "liitelevä ja räjähtelevä" reki perässään tielle. Et usko mitä kauhukuvia koin katsellessani sen perään!!! Nyt se katkoo jalkansa ja juoksee junaradalle!!
Popi aka Rohan pihassa valjaissaan.
Kiitos luojalle vanha aisa katkesi kurvissa ja reki jäi poikittain ajotielle tallin läheisyyteen. Rohan kaarsi kilistelevien valjaiden rytkeessä täydessä laukassa pellolle. Kaiken huipuksi villiintyneet loputkin ponit rynnistivät tarhasta vapauteen ja kaaos oli totaalisen valmis! En tiennyt mistä aloittaa... siirränkö reen, haenko Rohanin, metsästänkö ensin muut ponit kiinni. Ensimmäiset sekunnit taisin hokea vain ääneen voi luoja voi luoja, voi apua, voi apua!Ei auttanut muu kuin lähteä keräilemään naapureiden pihassa ja pellolla juoksentelevia poneja ja siivoamaan tuhoja. Itkettää  ja harmittaa niin paljon, koska melkein tuntuu, että se ei tokene tuosta kokemuksesta ikinä!! 
Rohan ei meinannut ensin antaa pellolla kiinni lainkaan. Se säikkyi lumeen töksähtelevää rikkinäistä aisaa joka yhä roikkui kiinni sen valjaissa. Puhelin sille rauhoittavasti ja menin kyykkyyn keskelle peltoa. Kierrettyään minua muutaman kerran ympäri se yhtäkkiä laukkasi täysillä luokseni ja pysähtyi eteeni kuin sanoen: Auta mua! Otin sitä kiinni ohjista ja yritin irrottaa roikkuvaa aisan pätkää. Se oli kuitenkin yhä hermostunut, säpsyi, puuskutti ja korskui ja väisti lumeen osuvaa rohisevaa aisaa sivuaskelin. Olin niin rauhallinen kuin suinkin pystyin. Pitkin rauhoittavin vedoin silitin sen kaulaa ja seisoin vain paikoillani. Hengitys alkoi tasaantua ja poni rauhoittua ja sain rauhassa irrottaa roikkuvan rikkoutuneen aisan pätkän valjaista.
Rohan pikkutarhan viereisellä tiellä (jossa mönkijä meni) vetämässä irtoaisoja.
Lähdettiin pellolta pihaan jossa se alkoi vilkuilla ympärilleen ja kiirehtiä. Se selvästi odotti minkä kulman takaa sen kammottava puuhökötys seuraavaksi hyökkää. Vein sen talliin jossa riisuin valjaat ja laitoin sen karsinaan siksi aikaa kun lähdin pyydystämään muita poneja. Kun tilanne oli jo normalisoitunut ja kaikki ponit turvallisesti karsinoissaan otin Rohanin narun päähän ja vein sen uudestaan ulos. Se ei meinannut uskaltaa tulla pihalle ja oli kokoajan valppaana siellä. Kävelin vain rauhassa enkä antanut sen kiirehtiä. Kierretiin kaikki kohdat joissa se juoksi ja se selvästi panikoi niitä paikkoja. Reen olin vienyt jo piiloon siinä vaiheessa. Mietin nyt vain olisiko se pitänyt jättää näkyviin? Sillä hetkellä kun ajattelin etten halua säikyttää sitä yhtään enempää. 

Saadaankohan me koskaan sitä enää edes tähän vaiheeseen?
Miten minun tulisi tässä tilanteessa nyt edetä? Tiedän, että nyt mentiin takapakkia melkoinen määrä, varmasti miinuksen puolelle, mutta olen valmis siihen. Hyväksyn myös sen asian ettei siitä ehkä koskaan tulekaan ajoponia mikä tietysti on surullista. Olen kuitenkin valmis tekemään kaiken vaadittavan ja enemmänkin jotta se tokenisi kokemastaan. Se vain etten nyt tiedä miten kannattaisi edetä? Ensimmäisenä tulit sinä mieleen. Harmittaa niiiiiin paljon, että piti käydä näin. Varsinkin kun kaikki oli yhtä epäonnista sattumaa. Olisi se mönkijä tullut minuutin myöhemmin niin tätä ei olisi tapahtunut, mutta eipä tuo jossittelu ja voivottelu mitään auta. Näillä mennään. Jos vain sinä Sari voisit auttaa...

Sarin vastaus:

Vahinkoja sattuu ja ympäristöön meidän on vaikea välillä vaikuttaa. Mutta ikävä juttu :( Hevonen oppii ensimmäisenä paikan eli kärry/reki/aisa yms. harjoittelu kannattaa unohtaa siinä pihalla missä se säikähti. Pihasta kannattaa opettaa uudelleen, että se on turvallinen ja että sinä pidät ponista huolta eli ihan perus harjaus settiä aluksi ja pihasta pääsee pois kun rentoutuu harjatessa = seisoo neljällä jalalla, suorana niska alhaalla. Jos tämä sujuu ilman jännitystä niin sitten taas liikkeelle lähetykset jne. Aisoja ja muuta mitä olit jo ehtinyt tehdä voit kokeilla jossain muualla, missä ehkä olettekin harjoituksia jo tehneet ja katso miten "äijän" käy. Jos haluat minut paikalle niin ensi viikolla minulla on arkivapaita. Mutta ollaan yhteydessä.

Vain tulevaisuus näyttää mihin me yhdessä kuljetaan.

Että tällaista tänne. Kaikkihan on muuten mennytkin niin kivasti ja kivuttomasti joten joskus sen on kai mentävä näinkin. Rohanin puolesta olen vain niin kovin kovin surullinen. Se ei olisi ansainnut tällaista. Toimi kuten luonnolleen on vaistomaista. Sen pelokkaat silmät piirtyivät mieleeni ikiajoiksi. Jos siitä ei enää koskaan ajoponia tule, ei minun maailmani siihen kaadu. Kyllä mä sille muutakin tekemistä keksin. Se on hyvä notkumaan siellä kärryjen perässäkin. En minä tästä masentunut vaikka alkuun kaikki tuntui niin peruuttamattomalta. Toki se yhä harmittaa ja tulee harmittamaan varmaan vielä kauan.
Miten minä olisin voinut tämänkään välttää (käyttämällä järkeä ilmeisesti)?
Missä muualla minä harjoittelisin kuin omassa pihassa? En minä rekeä voi talliinkaan viedä?
Jos tarkoitus oli harjoitella valjastamista vapaana niin enhän minä silloin voi ponia kiinnikään sitoa?
Olisi tietysti pitänyt sitoa tai ottaa se avustaja mukaan, mutta kun sellaista ei ollut saatavilla enkä ehdoin tahdoin osannut edes kuvitella mitään tällaista sattuvankaan. Kuten Marjokin lohduttavassa viestissään tapahtuman jälkeen kirjoitti riski olisi ollut olemassa, vaikka oltaisiin oltu kaksinkin paikalla ja tähän voin vain sanoa ettei sitä olisi pitänyt kiinni kymmenen raavasta miestäkään sillä niin pahasti se säikähti.
Ensi kerralla olen taas paaaaljon viisaampi (eihän tässä uskalla tehdä enää mitään yksin). Lahjon jo hyvissä ajoin avustajahaaremin paikalle, varmuuden vuoksi taidan vielä tunkea kaikille tarhassa oleville poneille pussillisen pumpulitukkoja korvakäytäviin tai ehkäpä vien portin pieleen kissankokoisin kirjaimin kirjoitetun kyltin:

SEURAAVAAN VARTTIIN MÖNKIJÖILLÄ OHIAJO KIELLETTY!!!

TÄÄLLÄ TREENAAN MINÄ!
Mönkijöiltä pääsy kielletty!
..tai ehkä ennemminkin
Harjoittelu omalla vastuulla!

Ps. Huomenna meillä on treffit Sarin ja Rouskun kanssa. Laitanpa tänne sitten jossain kohtaa infoa miten meni.

Saako taas kehua?

Tiedän tiedän, alkaa oleen tylsää tämä jatkuva hehkuttaminen ja ihQuttaminen, kukaan ei kohta jaksa lukea koko blogia kun aina hepat on niin upeita ja mahtavia ja loistavia ja kaikki on täydellistä ja ihanaa… - mutta kun ne on!


Tällä kertaa erityiskehut kohdistuvat Neppariin. Vieroituksen jälkeen varsa ei ole enää käynyt oikeasti lenkillä, kun ei sitä ole äitin viereen voinut sitoa, joten olen nyt yrittänyt puuhastella sen kanssa välillä muuta. Aikaa on vaan harmillisen vähän, kun aina Lotan liikutus menee etusijalle, joten hyvin harvoin Nemon kanssa edes ehdin mitään tekemään. Yleensä ohjelmassa on harjaus käytävällä tai pieniä harjoituksia naruriimussa, kuten olen tänne kirjoitellutkin.

Juoksutus ei ole kuulunut Nemon ohjelmistoon laisinkaan. Paristakin syystä. Ensinnäkin sen naruriimun naru on aivan liian lyhyt, jotta sillä pystyisi sekä "ajamaan" varsalle vauhtia että käyttämään sitä ympyrällä juoksutusliinana. Ei toiveitakaan. Pari kertaa olen ainoastaan yrittänyt opettaa sitä, että varsa lähtisi liikkeelle narun pyörityksestä ja kävelisi ehkä tuurilla minun ympäri kokonaisen kierroksen noin metrin etäisyydellä.  Itse asiassa tästä varsinaisesta asian harjoittelusta kirjoitinkin blogiin tuolloin, kun epäilin tuleeko hommasta mitään. Ollaan siis treenailtu maastakäsin muita juttuja kuin juoksutusta.

Toisekseen en näe juoksutusta muutenkaan hirmuisen hyödyllisenä treenimuotona. Jos sen osaa tehdä oikein, jos sillä on selkeä tarkoitus ja päämäärä, ja jos hevonen kehittyy siinä jotenkin, on homma ihan ok. Vaikka ympyrällä juokseminen ei koskaan olekaan hevoselle hyväksi. Kaikkein typerintä mahdollista touhua on vaan ottaa hevonen narunpäähän, ajaa sille vauhtia ja antaa sen riekkua liinassa miten tykkää lainkaan ihmiseen keskittymättä. Näin en toivottavasti koskaan tule itse toimimaan ;) Minä en todellakaan tiedä juoksutuksesta tarpeeksi, jotta osaisin tehdä sen oikein, mutta päätin silti toteuttaa visioni. Tässä hommassa meillä oli selkeänä päämääränä opetella liikkeelle lähteviä apuja, etäisyyden pitoa meikäläiseen sekä pysäyttävää apua. Niin ja juoksutusraipan käyttöä.


Tämä oli nyt toinen kerta, kun Nemo tutustui juoksutuspiiskaan. Kerran aiemmin olen sen varsalle esitellyt, kävin koko hevosen sillä huolellisesti läpi, heiluttelin ja paukuttelin raippaa sen ympärillä jne. Ei reaktiota.Vasta sen jälkeen opeteltiin raipan liikkeelle pyytäviä apuja ja kokeilin ensimmäistä kertaa varsinaisesti juoksuttaa varsaa, eli saada sen kävelemään pari kertaa itseni ympäri suurella ympyrällä. Se sujui hyvin!

Videolla on siis Nemon toinen juoksutuskerta. Ja se sujui ihan älyhyvin! Nyt on oikeasti todistettavissa, että Nemo osaa liikkeelle pyytävät avut ja jopa ottaa niillä ravin. Huisia! Ensimmäinen ravin nosto kesti hetken, mutta en toki voinut lopettaa merkin antamista kesken, kun olin sen aloittanut, ja lopulta kun varsa otti raville niin vitsit mikä voittajafiilis tulikaan! Sen jälkeen ravi nousi oikeastaan heti maiskutuksen alettua (videolla ehkä kuuluukin jossain nostossa). Samoin pysäytysmerkki toimi aivan loistavasti yhtä pitkäksi valunutta pysähdystä lukuunottamatta. Nemon mielentila oli juuri eikä melkein kohdallaan tätä harjoitusta varten.

Ennen juoksutusta käytiin taas pienellä kävelyllä, jolla sydämentykytyksiä aiheutti naapurin koiralauma. En ole edes laskenut montako pikkukoiraa sieltä aina ryykää tielle hirmuisen rääkymisen kera, mutta jossain seitsemän kahdeksan nurkilla vissiin olisi oikea pääluku.. Nyt kun minulla oli oma koira mukana, niin nehän seurasivat meitä kauas tielle. Olisipa ollut autoilija ihmeissään, jos olisi sen porukan keskelle pamahtanut. Mie toki olen aina varautunut ottamaan oman koirani tien reunaan, jos auto sattuisi tulemaan, mutta ilmeisesti tämän lauman omistajaa ei hirmuisesti kiinnosta, missä hänen koiransa viilettävät..? Nemoa siis totta kai hieman jännitti tämä perässä säntäilevä äänekäs koiralauma, mutta onneksi juuri sopivasti, että pysyttiin vielä sietokyvyn alapuolella. Hyvää treeniä siis sekin.

Tänään kävi myös kengittäjä paikalla, ja Nemo oli super! Edellisessä kengityksessä se hieman pomppi etujalkojen kohdalla pystyyn, mutta ei mikään ihmekään, kun ei hommaa jatkuvien kurapskakelien takia oltu treenattu oikeastaan yhtään. Nyt olikin takana pitkät jalkojennostosulkeiset, ja sen huomasi. Ei mitään ongelmaa. Ensimmäisen jalan kohdalla varsa kokeili hyvin pienesti pari kertaa nykäistä jalkaa, mutta luovutti saman tien ja kaikki kolme muuta jalkaa käsiteltäessä seisoi rentona paikoillaan alahuuli roikkuen. Mie kehuin vuolaasti varsaa samalla kun vein sen pois, ja (hyvin harvasanainen) kengittäjäkin jopa tokaisi, että oli kyllä asiallisesti. Voisinpa veikata, että kovin montaa yhdeksänkuista varsaa ei ole ihan näin helppo vuolla? ;)

Kavio käsittelyssä ja Nemolla on tylsää..
Popot viilattuina

Tässä vielä videolle ikuistettuna tämänpäiväisiä hetkiä varsan kanssa. Laatu ei ole taas kummoinen yksikseen kuvattuna, eikä editointi varsinkaan. Poistelin sieltä pitkät pätkät summanmutikassa välistä, jotta edes joku jaksaisi hetken katsoa.. Kun en itsekään jaksanut kaikkea kuvattua matskua tuijottaa, köh köh.



Jäi videolle vieläkin ehkä hieman liikaa mittaa. Yksi sekametelisoppa siitä tuli alun pikakelauksen ja ihmeellisten katkeilevien leikkausten kera, ja ehkä tuota musiikkivalikoimaakin voisi vähän parantaa.. Mutta hei, jos hevoset on supertaitavia, niin eikö astetta kehnompi omistaja vaan tasapainota tätä yhtälöä? :)

 
Pieni rokkitukka ja fleda ojennuksessa. Tälle otukselle tuskin koskaan tulee sellaista oikein pitkää ja paksua oritukkaa kasvamaan, millainen esim. Blakkenilla oli, mutta kunhan nyt joskus tulisi sen verran mittaa ja paksuutta, että laskeutuisi alaspäin eikä suoraan kohti taivaita tuo otsis!  No varmasti tulee, mutta on tämä vielä tässä vaiheessa lyhyempi kuin vuonovarsoilla keskimäärin..

Jos varsan otsatukka ei meinaa kasvaa, niin vuohistupsut sitten senkin edestä..

Ilmeitä vuolun aikana. Äiteltä peritty lörppähuuli on tullut esiin. Ihan yhtä alhaalla se leuka ei kuitenkaan roiku kuin mammalla - ainakaan vielä..

Poikien painituokio


Mitä olisikaan elämä ilman jokapäiväistä painileikkiä oman velipojan kanssa?! No ei yhtään mitään! (paitsi jos velipoika toivottavasti tulevaisuudessa korvataan omalla isäpapalla.. :))

Tämä kolmen jengi pitää tiiviisti yhtä

Skella ei vaan niin innokkaasti jaksa osallistua näiden kahden hammasteluihin..

Popin kaunis purukalusto!

Possujunameininkiä

Kummalta lähtee ensin jalat alta?

Taas tätä kaunista hammaskalustoa..

Sarja..

…Popin...

….ilmeitä.

Pieni komistus

Popin lennokas askel!

Bimi ei halunnut jäädä muita poikia huonommaksi, ja vilautteli myös hampaitaan kameralle..

Yllärin koiranpentuilme :)

Metsän poika tahdon olla mä, sankar jylhän kuusiston.

Liian paljon ihania liikkuvia osia

Yksi heppa, kaksi aikuista, kolme pikkulasta ja neljä koiraa. Seuraavaks on melkein pakko keksiä viisi jotain samanlaista juttua mukaan niin jatkuu mukavasti tää joukkion kasvattaminen talleilussa...
Hmmm, jos nappaan akvaarion seuraavan kerran kyytiin mukaan, siellä kun taitaa täsmälleen olla viisi kalaa tällä hetkellä ;)

Koko joukko samassa kuvassa (paitsi mää).

No eihän tällaisella joukkiolla kaikki pystytä järkevästi yhtä ponia liikuttaan joten nakitettiin ensin yksi ipana Lotan selkään, toinen ipana Lotan vetämän pulkan perään ja kolmas ipana toiseen pulkkaan sen ekan pulkan perään kiinni. Neljä sopulia (soopeli shelttiä) saivat tassutella vapaudessa kun minä kuvasin ja Katri sai talutella Lottaa. Hengissä selvittiin ja ainoat hengen haukkomiset taisi tapahtua silkasta innosta hevosen selässä keikkumisesta.

Tässä on Nemo (ei siis Marjon Nemo vaan Katrin Nemo)
tai ehkä ennemminkin Britneyn (koirani) Nemo.
 Sillä se on joskus muinoin tehnyt Britneyn kanssa
viisi ihanaa pentua.
Tässä on Sofia 4 vuotta joka nyt toista kertaa Lotan selässä
ja ilme kertoo, että yhtä ihanaa on kun ekallakin kerralla.

Tässä on Niklas 2 vuotta joka Lotalla nyt ekaa kertaa selässä,
sekä äitinsä Katri.

Ja tällaiselta se meno sitten näytti.
Tytöt kääntelivät pulkkia jaloillaan ja koirat sinkoilivat toistensa kimpussa sinne tänne
samalla kun pieni ratsastaja keskittyy tarkkaan tehtäväänsä.
Lotta tyylilleen uskollisesti välittää tuon taivaallista ympärillään olevasta hälinästä ja melskeestä.

Lumi vaan pöllyää kun Nikke ratsastelee menemään.

Katri, Sofia ja Niklas saapuivat tallille Tampereelta asti. Niin se vaan veri vetää hevosten luokse pitemmältäkin jos sitä oikein paljon haluaa. Kuka nyt ei haluais ratsastaa tai lentää hevosen vetämästä pulkasta ojanpohjille puuterilumeen?? ;)
Ikävä kyllä heillä oli kiireinen aikataulu, koska me oltiin Laran kanssa laiskiaisia ja nukuttiin pitkään kun kerrankin saatiin joten tehtiin pikainen pulkkaratsastus ja sitten meidän manselaiset uudet talliystävämme jo lähtivätkin.
Niinpä me lähdettiin metsään vielä viisistään eli minä, Lara, Lotta, Britney ja Bella.
Kun Lara oli ratsastanut yksikseen jonkin aikaa hyppäsin myös minä kyytiin ja mentiin sitten mukava kävelymaasto kakspäällä metsässä lastenlauluja samalla laulaen.

Ihanaa lauantaita kaikille <3

Pipo silmillä

Bella ja Britney jäävät toisinaan nuuskuttelemaan tienpientareita.
Otin tämän kuvan Lotan selästä käsin kun laukkasivat meidät nopeasti kiinni.
Ja Bellan turkissa on kiinni irtokarkin jämä...
ihmettelin kuvaa katsoessani, että mikä mötti sillä tuossa karvoissa on.
Lähempi tarkastelu kotosalla paljasti ken oli tuo salaperäinen irtokarkkivaras.
Valokuvaus kannattaa aina :D


Ps. Tässä vielä varmaan kuukausi sitten ottamiani lumisade kuvia 
joita en vaan ole aiemmin saanut aikaiseksi esille laittaa...

Kaunis Lobitsija

Rohan koittaa metsästää suuhunsa lumihiutaleita :)
ja Bimi edessä on muodostanut otsalleen sydämen <3

Metsän nalle Skella.

Nallukka Skella ja äitinsä Aasinkorva Hildur <3
Tilaa: Blogitekstit ( Atom )