Lisää ratsikuvia

Oli ihan liian kuuma ja ihan liikaa ötököitä. Poni oli super laiska ja löysä, mutta niinhän sen on nyt ollut tarkoituskin. Vauvalla meinasi mennä hermot vaunuissa, joten matskua ei ole paljon. Vuorottelin sylissäni kameraa ja vauvaa. 

Mutta äiti pääsi poninsa selkään ja se on pääasia :)




Ikään kuin näitä kielikuvia ei Rouskusta olisi vielä riittävästi… :D






Ponin mielestä paras hetki hommien teossa.




Maisemaa kentän takana. Pian päästäänkin pellolle!

Komea taitava hevonen.

Ja toki taas pätkä menoa videolla

Sidepullien sisäänajo

Eilen ohjelmassa oli jälleen Virpin ja Rouskun yhteistyö kentällä ratsastuksen muodossa. Pohdimme molemmat Virpin kanssa, että hevosta voisi koettaa ratsastaa kuolaimettomalla. Siinä vaiheessa jos hevonen päättää ottaa lähdöt, on täysin se ja sama, onko sillä suussa jotain vai ei. Kuolaimella ei tehdä Rouskun tapauksessa enää mitään. Todennäköisesti siis jopa ilman kuolainta ratsastaminen on parempi vaihtoehto, kun hevonen suhtautuu asiaan lähtökohtaisesti rennommin. 

Sidepullit testissä.

Ostin Nemolle omat sidepullit tässä jokin aika sitten, kun nuo tallikaverilta lainatut ovat tuntuneet hivenen liian pieniltä. Vielä ei näitä oltu ehditty kokeilemaankaan, joten Popi sai nyt testata suitset ensimmäistä kertaa. Rouskulla ei muuten ole tainnut koskaan edes olla sidepulleja päässään? Riimulla toki on ratsasteltu jonkun verran. Joku osaavampi voisi kuvasta kertoa, ovatko suitset oikealla kohdalla? Jotenkin ne tuntuivat hivenen isoilta, vaikka ovat viimeisessä reiässä..

Nemo kiiruhti taas ekana laitumelta vastaan.

"Ota mut ota mut jooko?!"

"Hei mitäs täällä tapahtuu, määkin tuun."

Rouskuhan sieltä vietiin hommiin tällä kertaa.

Nemo otti pienet spurttailut yksin jäätyään. Harmi ettei kuvaaja osannut tarkentaa hevoseen..


Kuolaimeton ratkaisu oli hyvin toimiva siihen nähden, että hevonen oli toooooosi löysä. Se tuskin jännitti yhtä ainutta lihastaan edes puolta sekuntia koko ratsastuksen aikana. Siis toki normaalin lihasten toiminnan ohella ;) Juuri tähän on nyt pyrittykin ja tämä toimi aivan täydellisesti!

Kaunispoika valmistautumassa hommiin.

Kun Rousku oli tosiaan näin tyyni ja rento, alettiin hieman jo pyytää hevoselta ja teettää aiempaa enemmän tehtäviä. Haettiin vaan aktiivisempaa liikkumista ja pientä heräilyä ja reagointia avuille. Tässä tulikin sitten vähän liian hyvin esille vanha tuttu käytös.. 

Viime syksynä - aikana ennen ryöstämisiä tai muutoin vauhdikasta etenemistä - Rouskulla oli kovasti haluna lepuuttaa päätään kuolainta vasten. Se oli rento, tyyni ja rauhallinen, mutta selvästi liian kova suustaan ja etenkin maastossa olisi halunnut vaan jäädä lepuuttamaan päätään ratsastajan käden kannateltavaksi. Koko ajanhan se on ollut kova suustaan, ja tätä on sitten yritetty ratkoa alaturparemmillä, jotta kuolaimen vaikutus olisi parempi ja estäisi suun aukomisen. Oikeastaan aina ratsastuksen alkuvaiheista lähtien suun aukominen oli mukana pidätteiden aikana, kuolaimen vaihto ratsuttajan toimesta olikin jo hyvä edistys tässä. 

Ennen selkäännousua taas pari kierrosta kenttää ympäri. Poni meinasi nukahtaa!

Selkäännousut ovat todella hyvin hallinnassa.

Blogia kauemmin seuranneet saattavat muistaakin maastakäsittelykoulutukset, joissa Siri kävi Popin kanssa tämän ollessa parivuotias? Sieltä tuli noottia riimulle painavasta hevosesta. Varsa oli hirmuisen raskas riimun paineelle ja paljon olisi pitänyt tehdä töitä sen pään keventämiseksi. Noh, tämä sama pätee myös ratsastukseen.

Ihmettelin siinä ratsastusta seuratessani, kun hevonen ei tuntunut yhtään millään hetkellä myötäävään niskastaan. Sitä ei meinannut saada asettumaan tai taipumaan mihinkään, ennemminkin reaktiona oli vaan nenän nostaminen eteenpäin tai ohjille raskaana painaminen niiden lyhentyessä. Ihan suht nätisti poni toimi ja teki, mutta oli se jäätävän hidas, raskas ja jäykkä millekään avuille.

Keskittyminen mukana.

Tällä kertaa mikään ei muuttunut selkäännousun jälkeen. Hevonen näytti tismalleen samalta kuin talutettuna! Minä en itse asiassa ole tainnut nähdä näin tapahtuvan aiemmin.. 

Ratsastuksen lopuksi kokeiltiin ihan vaan paikoillaan seisten pyytää ponia kääntämään päätään ohjan suuntaan. Minä katsoin ihmetellen, kun Virpi pyytää ohjalla sivulle ja poni vaan seisoo pää suoraan edessä niska suorana. Ihan tyytyväisen, rennon ja tyynen näköisenä kyllä. Pää vaan ei liikkunut mihinkään. Oli pakko käydä itse kokeilemassa, ja meinasin pyörtyä järkytyksestä. Sain ihan tosissani vetää ja vetää ja vetää kovalla voimalla, ennen kuin hevosen niskasta tuli edes pieni sentin myötäys paineelle. Ei tietoakaan, että pää olisi kääntynyt sivulle edes 90 asteen verran, saati sitten kohti ratsastajan jalkaa.


Päivätorkuilla..

Laiskamakkara etenee :)

Popi ei halua myödätä. Ei vähääkään.

Rousku osaa siis valitettavan hyvin painaa painetta vastaan. Jos se juoksee täysillä eteen myös kiskovaa kuolainta vasten (kuten on pari kertaa tehnyt), niin ei mikään ihme, että riimun paine tai kevyt kuolaintuntuma ei vaikuta hevoseen mitenkään. Edessä lienee siis paljon myötäysharjoituksia ja uudelleen opetusta paineeseen reagoimiseen. Miten hevoseen voisi ratsain juurikaan selästä ohjalla vaikuttaa, jos edes maassa seistessä siltä ei saa reaktiota kuin voimalla kiskomalla? Ja toisaalta jos hevonen jää koko niskallaan jumittamaan kuolaimettomien painetta vasten, miten sitä voisi saada kevyeksi ja herkäksi suuhun tulevalle paineelle, kun se ei ole sitä edes päähän vaikuttavalle paineelle? Toki voi olla, että sidepull ei ole Popille paras vaihtoehto ja jokin toinen malli kuolaimella tai ilman toimisi paremmin. 

Kuuliainen ja tyytyväinen hevonen. 

Virpi venytteli hevosen vielä varusteiden purkamisen jälkeen porkkanalla ja huomasimme tässä - sekä aiemmin kentällä - selvää puolieroa. Toki nuorilla se on aina tyypillistä, mutta nyt jopa itse näin Virpin ratsastaessa, kuinka toiseen suuntaan asiat olivat helpompia ja samoin porkkanalla poni taipui paremmin toiseen suuntaan. Viime talvenahan hevonen suoristui jo mukavasti ratsuttajan sitä treenatessa. Toki taukoa on ollut kuukausitolkulla, mutta tällä hetkellä tähän on luultavastikin yksinkertaisena selityksenä kaviossa ollut reikä ja pitkittynyt epäpuhtaus oikeassa etujalassa sen johdosta. Ei siis varmasti mene hukkaan selästä tai maastakaan tehty molemminpuolinen jumppa ja treeni.

Jep. Omia mielipiteitä ja näkemyksiä sillä kyllä on.

Onneksi tässä on aikaa opetella ja tehdä koko hevosen eliniän verran eikä mihinkään ole kiire :) Suunta on ehdottomasti oikea, ja Rousku on hyvää vauhtia matkalla kohti luotettavaa ja kilttiä tätikuljetinta sekä lastenratsua. Hienosäätöä voi tehdä loputtomiin ja hiljaa hyvä tulee. Kunhan päästään näistä perimmäisistä kysymyksistä eroon, eli säpsyilystä ja jännittyneisyydestä ratsuna ollessa, niin ehkäpä osaava kuski pääsee taas viemään hevosta teknisesti eteenpäin. Sehän oppi aivan älyttömästi viime talven aikana ja eteni hienosti, joten varmasti nekin taidot saataisiin pienellä treenillä esille kaivettua ja hevosta taas eteenpäin. Ensin vaan hevosen täytyy olla siinä mielentilassa, että se pystyy vastaanottamaan pyyntöjä ja oppimaan uutta. 

Väistö meneillään.

Ponipoika yrittää parhaansa.

Olen monesti Rouskun ratsastusta katsellessani miettinyt, mitä tuon hevosen päässä oikeasti liikkuu.. Uskon vahvasti siihen, että hevonen ei osaa "kusettaa" tai pelleillä. Rousku etenkin on kovin nöyrä ja yritteliäs. Se tekee parhaansa osaamisensa mukaan. Toisaalta se on myös hivenen epävarma ja kovin herkkä, hämmentyy helposti ja yrittää tilanteesta pois, jos ei ymmärrä, mitä siltä pyydetään. Välillä käy mielessä ajatus, että olenko ihan hakoteillä ja pitäisikö hevonen vaan niin sanotusti laittaa töihin, liikkumaan ja tekemään. Vaatia, pyytää, käskeä? Mutta toisaalta, voimakas pakoreaktio on niin äärimmilleen viety reaktio hevoselta, että kun näitä on nähty useammin kuin kerran tai kaksi, jotain on oltava pielessä ihan perimmäisellä tasolla. Ja on tuo yllättävä pakeneminen myös niin vaaallista, vaikkapa liikenteen keskellä tai lapsi selässä, että siitä on vaan päästävä eroon. Siksi nyt kaikki tämä varmistelu ja hissuttelu. Ponilla on aikaa tehdä "oikeesti" töitä vielä vuosikausia. 

Kukaan ei voi sanoa, mistä nämä pelästymiset ovat saaneet alkunsa. Varmasti niin moni tekijä on vaikuttanut toisiinsa, että vähitellen hevosen mieleen on vaan kasvanut pieni epäluottamus, joka sitten laukeaa yllättävissä tilanteissa? Ainoat (ratsastukseen liittyvät) suuremmat tapaturmat ovat olleet ratsastajien putoamiset ja siitä aiheutuneet reaktiot hevosessa. Hevoset kun eivät osaa puhua, niin voimme vaan yrittää parhaamme mukaan ymmärtää ja auttaa niitä suoriutumaan meidän niille asettamistamme vaatimuksista :)

Kuvasin jälleen videollekin ratsastusta. Onhan tämä siinä mielessä "järkyttävän" ja surkuhupaisen näköistä katsottavaa, että hevonen liikkuu löysänä, pitkänä, ja kaikilta osin "vähän sinne päin" eikä laisinkaan avuilla. Mutta toisaalta, juurikaan tyytyväisempi ponin käytökseen, täysin rentoon suuhun ja Virpin ratsastukseen ei tällä hetkellä voisi olla. Aina on mahdollista viedä hevosta eteenpäin, luoda sille aktiivisuutta ja vaikuttaa sen liikkumiseen. Kuten vanhat viisaat hevosmiehet toteavat, jokainen hevonen osaa juosta, mutta paikoillaan seisominen on paljon vaikeampi taito. 



Tämä nyt ei liity aiheeseen mitenkään, mutta pääsin kerrankin lähelle kurkia, kun bongasin sellaisia matkalla tallille. Oli pakko heittää uukkarit ja käydä ottamassa kuva :D

Ja ihan yhtä aiheeseenliittymättömästi, Fionan lempipuuha tallilla..

Tuuliviiriä ratsastetaan höyhenenkevyesti


Johan oli melkoinen lähtöasetelma Rouskun ratsastukselle meillä tänäpä. Virpi kävi nyt kolmatta kertaa Rohanin selässä. Mietin alkuun lähdettäisiinkö jälleen peltoa kiertämään Elsan perään, vai mentäisiinkö kentälle, joista sitten totesin kentän paremmaksi vaihtoehdoksi. Edellisellä peltolenkillä kun Rousku oli selvästi kiireisempi ja ei-niin-rento kuin muutoin viime aikoina.

Alkuun todettakoon, että tuuli oli hirmuinen. Ja pian alkoi myös sataa. Lisäksi kentän laidalla oli pientä ylimääräistä häiriötä. No ei kai näissä mitään, perusmeininkiä.. Tuumailin siinä kun hevosia haimme laitumelta ja otin myös Nemon samalla hoidettavaksi, että Nemon voisi jättää ratsastuksen ajaksi kentän viereiseen tarhaan syömään. Todetusti laiduntavan hevosen näkeminen rauhoittaa hevosta, joten mikä olisi parempi rentouttava tekijä Rouskulle, kun näköetäisyydellä laiduntava velipoika?

Harmi vaan, että Nemon näkemys rauhassa laiduntamisesta oli tämä.




Rousku kävi tietty kierroksilla, ja pää pystyssä tapitti vain riekkuvaa Nemoa. Meillä oli Virpin kanssa molemmilla jo vähän ajatuksena, onko hyvä idea mennä tänään selkään laisinkaan. Päätin kuitenkin antaa Rouskulle mahdollisuuden sen tuuliviiriin verrattavissa olevat mielenliikkeet tuntien. Ensin tietysti vein Nemon pois. Tämä lisäsi Rouskun kiihtymystä entisestään, kun tuli hätä kaverin perään. Sekin oli hyvin arvattavissa..

Keskittyminen Nemossa 99 prosenttisesti.

Jaa mun piti laiduntaa vai??

No ehkä näitä heiniä tässä aidan takana. Mut kyttään samalla teitä sinne kentälle!

Vaan kun Nemo oli poistunut häiritsemästä, hetken aikaa käveltiin kentällä ja Virpi teetti Rouskulla maastakäsin tehtäviä, rentoutui poni silmissä. Rousku on oikeastaan aina ollut sellainen, että se tarvitsee jonkun "henkisen tuen". Nyt kun sen tueksi jäi Virpi, oli tämä sille täysin ok ja se oli pian oikein tyytyväinen perustyyni oma itsensä. Joten ei muuta kun Virpi selkään. Jos hevonen olisi ollut vähääkään kiireinen ja hermostunut, en edes olisi antanut Virpin kiivetä kyytiin. Tarkoitus kun on nimenomaan ratsastaa rauhallista ja rentoa hevosta, ja toki ratsastajankin turvallisuus on huomattavasti parempi, kun hevonen ei jo valmiiksi kyttää jokaista kentännurkkausta.

Kävelin kuitenkin alkuun edessä varmistamassa - uutena henkisenä tukena, kun aiempi siirtyi satulan päälle. Kaikki oli kuitenkin Rouskulla hyvin, joten parin kierroksen jälkeen Virpi jatkoi itsenäisesti ratsastusta.

Ensimmäisiä hetkiä selässä ja Popia vähän arveluttaa.

Ja ai että oli hyvä kun Virpi kiipesi selkään! Rousku oli ihan super. On se jännä, miten tuon hevosen ajatusmaailma toimii. Sen näkee miltei kilometrin päähän, mitä sen päässä liikkuu. Välillä se huokaisee syvään, laskee päänsä alas ja nuoleskelee huuliaan. Välillä niska nousee taivaaseen, korvat luimistelevat ja katse kiinnittyy tarkkaavaisesti jonnekin kentän ulkopuolelle.

Kysyinkin Virpiltä jossain vaiheessa, miten hevonen reagoi ja kuuntelee istuntaa. Kuulemma silloin tosi hyvin ja herkästi, kun se on rento ja keskittyy. Heti kun hevosen ajatukset herpaantuvat, ei oikeastaan ollenkaan. No juurikin näinhän ne toimivat, ja sillä tarkoitus onkin saada hevosesta rento ja kuuliainen.

Pihasta kuului jotain kolinaa, mutta Rousku tyytyi vaan kääntämään korvat ääntä kohden :)

Suurin ongelma lienee edelleen suussa ja kuolaimissa. Monet kerrat on todettu, että Rouskua ei kuolaimella pidellä, jos se päättää lähteä. Ei selästä, ja jokin aika sitten selvisi ettei maastakaan. Olen itse kokenut selässä, miltä tuntuu, kun tuo lähtee viemään täyttä kiitoa ja yrität ottaa suusta kiinni. Niin päin se on melkein mennyt, että mitä enemmän pidätät, sitä enemmän hevonen juoksee. Näinpä Rouskun sinkoiluihin ei missään nimessä olekaan reagoitu suuhun takertumalla. Se jollain tasolla pelkää kuolainta ja samalla kun luodaan luottoa ratsastajaan, yritetään luoda luottoa myös kuolaimeen ja siihen, ettei sitä satuteta suusta. Pitkältihän nämä kulkevat käsi kädessä. Tällä kertaa poni ei muuten singonnut kertaakaan mihinkään suuntaan. Kerran sen huolestui pienesti, otti pari askelta vinoon ja korvat pyörähtivät päässä. Mutta totesi sitten kuitenkin, että enpä jaksa lähteä karkuun. Tämähän oli melkein jo kuin lottovoitto ;)

Rentous alkaa löytyä.

Virpi ratsastikin Rohania jälleen silkkihansikkaat kädessä. Tuntuma oli hyvin löysä tai lähes olematon. Ravipätkille lähtiessä tuli taas se tuttu huolestunut ilme hevosella esiin, varsinkin alkuun. Minusta kyllä näytti, että muutaman lyhyen ravipätkän jälkeen Rousku lähti raviin paremmin, ei enää nakannut niskojaan samalla tavoin ylös ja näyttänyt olevan naama norsunvtlla. Ehkä poni pian keksii, että ravissakaan ei pidätetä, ei oteta suusta kiinni ja ei estetä etenemästä rauhassa..

Tässä vaiheessa Rouskulta ei siis vaadita minkään sortin muotoa ratsastuksessa. Ei edes oikeastaan tuntumaa. Vasta kun hevonen alkaa luottaa ja rentoutua, se toivottavasti pystyy vähitellen hyväksymään kevyen ja pehmeän tuntuman ja luottamaan siihen. Vasta tämän jälkeen alkaa vähitellen kokoaminen ym. hienosäätö. Toki hevosen tasapaino ja lihaksistokin on ihan olematon tällä kokemuksella, joten ei ihmeitä voi vaatiakaan. Jos hevonen on suustaan jännittynyt, samalla se on jännittynyt niskastaan ja koko kropastaan. Ainakin nyt Rohanin suu oli rento, se nuoleskeli huuliaan ja mutusteli suutaan vähän väliä. Vasta kun tämä suun rentous pätee myös kuolaintuntuman aikana, voi hevonen suorittaa liikkeitä myös muu kroppa rentona, mikä toki on tavoiteltava tilanne.

Poni sai suurimman palkkansa, kun Virpi hyppäsi selästä alas kesken ratsastuksen onnistuneen pätkän jälkeen.

Ainakaan siitä ruutitynnyristä - jonka Rousku löysi sisältään jossain vaiheessa - ei ole enää tietoakaan :)


Ihan kun joku odottelis herkkuja.

Ratsastuksesta ei juurikaan kuvia tullut, sillä otin myös videota ja vesisade hankaloitti touhua. Itse suoritus ei edes kauaa kestänyt, hyvä jos parikymmentä minuuttia? Tässä videolle kertynyttä matskua:



Toisessa tarhassa yksinään Nemo kyllä laidunsi tyytyväisenä.. Tai no öö.. Jotain siihen suuntaan ainakin :D

Poikien nykyinen laidun alkaa olla taas niin loppuun kaluttu, että edessä oli siirto uudelle lohkolle. Onpahan taas hetkeksi syötävää :) Jotenkin kyllä tuntuu, että tänä syksynä joudutaan siirtymään kuivaheinään pelottavan aikaisin..







Kiva pallopylly!
Tilaa: Blogitekstit ( Atom )