Ponit pellossa


Tänään sain kuvaajan matkaan, kiitos iskän joka suostui lähtemään jälleen tallille mukaan :) Lotta oli hieno. En käsitä miten se voikin olla noin hyvä ratsastaa... Ja vielä paljon vaikeampaa on uskoa, että poni on tosiaan viimeiset neljä kuukautta viettänyt täyttä laidunlomaa, varsonut reilut neljä kuukautta sitten, ja on vielä 21-vuotias. Kyllä vuonohevoset voivat olla uskomattomia. Lotta on ainakin.























Käytin tilaisuuden hyväkseni Nemon keskittyessä ruokailuun, ja kävin
sen raipalla läpi joka paikasta mihin yletyin. Ei reaktiota. Yllättävää ;)

Jalat ilmaan, hop hop!

Kerrankin oli kamera oikeaan aikaan oikeassa paikassa! (vaikka kuvausjälki on jotain hyvin onnetonta..) Jostain syystä päätin ottaa videolle, mitä Nemo tuumaa kun laukataan Lotan kanssa. Varsa oli jossain kaukana takana, kun otin Lotalla yhden laukkavedon kotia kohti. Nemo alkaa unohtaa itsensä pelottavan kauas mammasta aina välillä pellolla.. Kyllä se mukana tulee, mutta kiirettä ei tosiaankaan ole. Hieman siis oli tarkoituskin varsaa herättää, kun lähdettiin Lotan kanssa laukkaamaan. Ja kyllä se heräsikin! En ole kuin ihan pari kertaa nähnyt Nemon elämänsä aikana pukittelevan, mutta nyt lensi peräpää muutaman kerran suoraan kohti taivaita sitä tahtia, että vieressä juosseella Zeldallakin menivät pasmat ihan sekaisin. Ja kyllä minua nauratti! Vauva ei oikein tainnut tykätä, kun äite läks..

Tässä tämä laukkapätkä videolla :)



Lotan kanssakin päästiin hetkeksi tuuppailemaan ihan kunnolla, kun ratsastin toiseen päähän peltoa ja jäätiin sinne Nemon ympärille pyörimään. Nemo lähinnä syö, ja syö, ja syö, ja välillä juoksee mamman kiinni, jos on liian kauaksi ehtinyt.. Oli siis helppoa treenata Lotan kanssa varsan pysyessä paikoillaan. Kyllä taas harmitti, kun ei ollut kuvaajaa. Lotta kulki tosi rentona ja matalassa muodossa. Paikoitellen haki taas itselleen tyypillisesti liian alas "karkuun" kuolaimen alle, mutta sain sen mielestäni suht hyvin aina aktivoitua takaisin tuntumalle. Pieniä pätkiä se tosiaan kulki todella hyvin, mutta ei tässä taas enempää voi vaatiakaan. Muutoin meni ehkä puolet koko ratsastuksen ajasta varsan kyttäämiseen.. 45min yhteensä saatiin aikaa pellolla tuhrattua.

Kävin varsan kauttaaltaan läpi satulahuovalla ja jätin sen sitten selkään.
"Onko hei vähän tylsää...", tuumaili Nemo.

Kaikki rakkaat lapsukaiseni!

Fiona poukkoilee.

Yritettiin söpöillä. Nemolla oli vaan vähän liian kivaa,
kun rapsuttelin sitä samalla :D

Aaaws, oooh, ihanaa, just sieltä..

Ai mitä, pitiks tolle puhelimelle poseerata vai?! Mui!

Elkää pelästykö kännykkälaatukuvia, oli ihan oikea kamerakin matkassa..

Tosin nappasin vaan pari kuvaa ennen selkään kiipeämistä.
Fiona tuttuun tapaansa kiljuu ja lentää, lentää ja kiljuu...

"Jos noi ponit ottaa yhdenkin askeleen niiiiiiin..."

Lotta Kaunotar.

I always feel like, somebody's watching me..

Taitaa ruoho maistua. Herkutelkaa kun vielä voitte, lumia odotellessa.. :)

Loppuun vielä Rouskun kuulumisia! Käytiin Sirin kanssa tänään eri aikaan tallilla, ja Siri oli illalla testaillut Ropelle uusia hienoja työvaljaita. Sirin sanoja lainaten, jos puku tekee miehen niin kyllä valjaat tekevät hevosen! Siis mihin katosi se meidän pieni teinipoikamme..? Jostain kuoriutui esiin aivan mahtavan upea ihka aito työhevonen. Ihana Roppe!

Näin poseeraa työmies.

Oih mikä ilmestys...

Takaa-ajohommissa valjaita testaamassa. Kuva: Timo Haavisto

Vaihteeksi soopelit sheltit paimentamassa.
Kuva: Timo Haavisto

Miehet mukana hevosenkoulutuksessa. Tai kumpaa tässä sitten
oikeastaan koulutetaankaan...? :D Kuva: Timo Haavisto

Näin se sujuu kun sen osaa, Rousku niin tyytyväisen ja rennon näköisenä.
Kuva: Timo Haavisto

Hyvin nousee kintut tälläkin kolmikolla!
Kuva: Timo Haavisto

Ja heti töihin!

Ollaan me kamalia ihmisiä, kun saman tien pakotettiin pikkuponit hommiin. Tai no, ei se pakottamiselta tunnu, kun ponit ovat niin upeita ja toimivat hienosti. Voisin lähes joka kirjoituksessa hehkuttaa nuo kaikki kolme maasta taivaisiin. Miten myö voimmekin olla niin onnekkaita, että olemme saaneet näin ihanat, kauniit sekä hyväluonteiset ponit kohdallemme??

Rousku valmistautuu töihin lähtöön kunnon tankkauksella..

Poni pörheänä alkumatkasta.

Roppe-romuluinen joutuikin saman tien melkoisen koitoksen alle, kun lähdettiin sitä maastoon ohjasajamaan. "Maasto" siis tarkoitti kävelyä tallilta eteenpäin metsää kohti ehkä kilometrin verran ja sama takaisin. Matkalle toki mahtui tuttu alitettava junaradan silta.. Ja molempiin suuntiin meni vielä junakin ohi, mutta aina sopivasti juuri ennen kuin oltiin sillan alla. Hyvä näin, niin Roppe pääsi saman tien muistelemaan mieleen, mitä nuo tuhatta ja sataa ohi porhaltavat pitkät ja äänekkäät peltilehmät ovatkaan. Hienosti jätkä suhtautui.

                     Ihana kännykkälaatu...                          
Uutena juttuna Rouskulle tuli ohjastuntuma kuolaimiin. Itse asiassa tämäkin vahingossa, kun Siri laittoi ohjat kuolaimiin kiinni riimun sijaan. Ei kuitenkaan katsottu tarpeellisiksi siirtää, sillä poni oli minulla riimun päässä, joten ohjien kanssa ei pitäisi syntyä mitään äkillistä tilannetta. Rouskun reaktioista kuolaintuntumaan näki hyvin, kuinka kireällä ohjat milloinkin olivat. Alkuun poni muutenkin natusteli kuolainta ja vastusteli reippaasti suuta aukomalla aina tuntuman kiristyessä. Loppumatkasta puolestaan se kulki nätisti suu kiinni ilman mutustelua, vaikka kevyt tuntuma säilyi edelleen.

Itse asiassa muutoinkin poni oli alkuun hivenen liian jännittynyt ja pää kohti taivaita. Kavereiden peräänkin piti pariin otteeseen huudella (jos tuota Rouskun onnetontä kähinää nyt huuteluksi voi sanoa ;)), mutta silti poni kulki luottavaisen reippaasti meidän mukanamme. Koko matkan aikana poni selvästi rentoutui, ja kotiin käveltiin jo pää löysänä roikkuen, paikoitellen jopa turpa maata vilistäen. Hyvä mieli jäi siis niin ponille kuin meillekin!

Lotta ja Nemo puolestaan kävivät pellolla lenkkeilemässä. Laitoin ne karsinassa kuntoon Rouskun ollessa käytävällä valjastettavana. Hyvä Nemonkin on opetella välillä karsinassa olemista, kun oletettavasti jossain elämänsä vaiheessa joutuu sellaiseen majoittumaan.. Toivottavasti ei kuitenkaan ainakaan seuraavan vuoden aikana. Harjasin molemmat ponit, ja Nemo taas tuttuun tapaan seisoi hyvin paikoillaan. Lisäksi tehtiin riimunpukemistreenejä varsan kanssa. Homman nimi oli jälleen se, että toin riimun pään lähelle painetta aiheuttamaan, ja kun varsa myötäsi, riimu poistui ja näin paine katosi.

Pari ensimmäistä toistoa jouduin jonkun aikaa odottelemaan oikeaa reaktiota, mutta sitten Nemo muisti homman juonen ja esitteli taas niin hienoa osaamista, että meikäläisellä levisi hymy korviin. Ei tarvinnut kuin tuoda riimu pään lähelle, niin Nemo käänsi koko kaulansa saman tien kohden, ja jäi joko tuijottamaan perään tai otti pari askelta mukana, kun vein riimun pois. Jatkoin siis hieman pidemmälle, ja myötäsin vasta siitä, kun turpa tuli kiinni riimuun. Mielettömän hieno ukkeli! Kävin vielä riimulla läpi koko varsan, eli hieman solkia kilisyttäen ja jopa hieman ronskein ottein sivelin varsan joka paikasta riimu kädessäni. Senttiäkään se ei liikahtanut operaation aikana :)

Nemokin valmistautui peltospurttailuun huolella.

Ratsastuksessa Lotalla oli taas valtaisia ongelmia keskittyä.. Heti kun Nemo joko jäi taakse, juoksi pitkälle eteen tai katosi mutkan taa, meni Lotalla täysin pasmat sekaisin. Saa nähdä mitä vieroituksesta tulee tamman osalta.. Nemolla tuskin on ongelmaa. Ihan käsittämätöntä tämä Lotan kaipuu varsansa perään, ei se koskaan aiemmin ole ollut samanlainen. Tosin nyt taas kun lauma tulee tutuksi ja Nemo alkaa hengata omatoimisesti muiden ponien kanssa, niin eiköhän Lotallakin ikävä helpota. Mitään järkevää en siis tehnyt, kunhan käveltiin ympäri peltoa reilu puolisen tuntia. Pari ravipätkääkin otin, mutta ne lisäsivät ikävästi Nemon spurttailua ja näin ollen Lotan kiihtymistä, eikä pehmeä märkä peltokaan hirmuisesti houkuta vauhtia kiihdyttämään. Kunhan siis fiilisteltiin..

Lotan ajatukset loistavat kilometrin päähän... Miks toi saa syödä, mut mä en?!

Täältä mä tuu-uuun!

Ja tässä mä meen..

Edes yksi jotenkuten onnistunut kuva iltahämärässä.

Kaunis Lotta niin terhakkaana.

Ratsastuksen jälkeen otin vielä Lotan ja Nemon käytävälle. Tällä kertaa köytin Nemon äitinsä taakse kiinni. Ja taas putosi alahuuli, kun seurasin varsaa ja sen reaktioita. Sinne se jäi seisomaan pää roikkuen täysin rentona ja rauhallisena. Aivan kuin olisi ikänsä näin toiminut... Harjailin vielä molemmat ja nostelin Nemon kaviot. Kyllä ne hyvin nousevat, mutta onnea vaan kengittäjälle. Ponit seistä nököttivät käytävällä sen aikaa, kun tehtiin vielä muita iltahommia, ja hyvin näytti sujuvan. Hienot otukset!

Tässä mä nuokun enkä muuta voi.. Blaaah.
Tilaa: Blogitekstit ( Atom )