Kaksi viikkoa Nemon kalenterista



Joskus oli aika, kun pystyin (ja halusinkin) kirjoittaa blogiin ylös oikeastaan kaiken, mitä Nemon kanssa on tehty. Lähes jokainen harjoitus varsan kanssa oli jotain uuden oppimista, ja näitä harjoituskertoja oli niin harvoin, että ne olikin helppo dokumentoida muistiin kuvin ja videoin.

Nykypäivänä tämä ei mitenkään olisi mahdollista, eikä siinä juuri olisi järkeäkään. Toki edelleen opitaan paljon uutta, mutta pääasiassa Nemon kanssa tekeminen on kuitenkin jo osatun vahvistamista, hevosen liikutusta ja siinä sivussa toki vähitellen myös uuden oppimista. Selkein "koulutusjakso", eli eniten uuden oppimista tapahtuu tällä hetkellä ratsain aina Lotan käydessä Nemoa koulimassa.

En edelleenkään suunnittele Nemon treenejä millään tasolla valmiiksi. Sillä ei ole mitään viikko-ohjelmaa tai tiettyjä asioita, mitä pitäisi tiettyyn aikaan tehdä. Pitkälti mennään fiilispohjalta, ajankäytön mukaan sekä etenkin sen mukaan, saanko apukäsiä vai ei. Pystyn tekemään ehdottomasti enemmän, jos minulla on joku apuna, mutta onneksi myös yksin toki kaikenlainen touhuaminen on mahdollista.

Sen verran yritän pitää mielessäni ohjenuoraa, että joka viikko olisi edes yksi pidempi ja rankempi maastoreissu. Joskus tämä saattaa jäädä väliin ja joskus saattaa tulla parikin pitkää maastoa, mutta tähän pyritään. Oikeastaan näitäkin saisi vähitellen alkaa lisäämään tai rankentamaan. Pääasiassa on haettu pitkiä käyntimaastoja - ylämäkikiipeilyä ja johonkin väliin myös pitkiä ja rentoja ravipätkiä. Kestävyyskuntoa ja hevosen mahan pienennystä siis.

Yritän myös saada ohjelmaan aiempaa enemmän maastakäsin tehtäviä harjoituksia. Nemo tarvitsisi ehdottomasti enemmän jumppaa jäykälle kropalleen, ja minä kun en tätä ratsain sen kanssa viitsi tehdä, niin yritän saada itsestäni irti, että tehtäisiin kentällä irtona tai narun päässä hieman taivuttelua.

Lotan käynnit menevät kaiken muun edelle, koska hän pääsee sen verran harvoin paikalle. Eli aina jos on mahdollisuus saada kuski selkään ja treenata ratsun hommia, otetaan tämä kortti käyttöön.

Koska rakastan tilastoja, ja koska itseänikin kiinnostaa, mitä Nemon kanssa on tehty, päätin ottaa pari viimeistä viikkoa tarkempaan syyniin! Minulla on nyt kesäloma menossa, joten tallilla käyntiin on luontaisesti ollut enemmän ja paremmin aikaa kuin työviikkoina. Olen siis pystynyt liikuttamaan Nemoa lähestulkoon (en toki kaikkina päivinä) sen mukaisesti, kuinka haluaisinkin tehdä. Katsotaan, mitä tämä käytännössä on tarkoittanut...



Viikko 1:

maanantai

Ratsastus lähimaastoissa 1h. Käyntiä metsäpolkuja pitkin ja ravipätkiä teitä pitkin. Hyvin kevyesti kuitenkin. Satula ja kuolaimet käytössä.

tiistai

Ajo. Lanasimme kentän kuormalavalla, noin 1h. Käyntiä siis koko ajan, mutta kyllä hevoselle hien sai pintaan lavaa vetäessä. Taisi olla sidepullit päässä.

keskiviikko

Ratsastus maastossa noin 1,5h. En tiedä lenkin tarkkaa mittaa, mutta uskoisin sen olevan noin 8-9km. Käyntiä ja ravia.

Parasta kesäloman viettoa <3


torstai

Ajo maastossa maraton-vaunuilla. 10km / 1,5h. Nemolla oli hurjasti virtaa, mitä ilmeisesti myrskytuulinen ja sateinen keli ei yhtään ainakaan helpottanut. Ravattiin siis paljon ja varsin haipakka lenkki muutenkin.

Pieni märkä hevonen kaikkensa antaneena lenkin jälkeen.


perjantai

Vapaa. Siirsin hevoset toiseen laitumeen ja annoin kivennäiset samalla käynnillä.

lauantai

Lotta ratsasti Nemolla kentällä sekä pienen lenkin maastossa. Yhteensä varmaan toistakymmentä laukannostoa? Hienosti meni. Varmaan reilun tunnin verran tuli kestoa?

Äiti mukana loppuratsastuksen maastokierroksella.


sunnuntai

Ratsastus maastossa. Lenkki olisi muuten ollut pidempi, mutta paarmat kiusasivat niin pahasti metsässä, että oli pakko kääntyä aiempaa suunnitellusti takaisin. 8km / 1,5h.



Viikko 2:

maanantai

Vapaa. Vein ruuat laitumelle ja täytin vesiastiat.

tiistai

Vapaa. Oli kyllä tarkoitus liikuttaa, mutta en päässyt tallille ollenkaan käymään.

keskiviikko

Lotta ratsasti Nemolla kentällä. Sidepullit päässä. Paljon laukannostoja sekä puomeja ja pienen esteen ylitystä. Ensimmäiset hypyt laukasta!

Puomijumppaa.


Videolla vielä viimeinen laukkapätkä pellolla muutoin kentällä suoritetun treenin päätteeksi:

 


torstai

Ajo. Kentän lanaus kuormalavalla vajaa tunti.

Valmista tuli.


perjatai

Maastakäsin kentällä straightness trainingia kapsonilla narun päässä. Tässä ei kauaa nokka tuhissut, ehkä korkeintaan puoli tuntia yhteensä?

lauantai

Ajolenkki maastossa reilu 10km / 2h.

Aivan täydellinen keli, kun aurinko paistaa,
mutta tuulee ja on sen verran viileää, ettei ole ötököitä!


sunnuntai

Ratsastus metsässä ilman satulaa sidepullit päässä. Oikeasti vein koirat iltalenkille, mutta tulipa samalla hyvää tasapainotreeniä sekä hevoselle että itselleni, kun mutkiteltiin metsässä pieniä polkuja ees sun taas. 45min.

Nemon kanssa koiria lenkittämässä.

Voisi vaikka makkarat paistaa kesken matkan ;)


Yhteen laskettuna siis neljääntoista päivään sisältyi yhtenätoista päivänä jonkinnälöistä tekemistä ja kolme täyttä vapaata. Näistä treenikerroista kuusi kertaa oli ratsastusta, neljä kertaa ajoa ja yksi maastakäsin tehtävä treeni. Ajosta kaksi oli työajoa ja kaksi maastoilua. Kuolaimet olivat käytössä seitsemällä kerralla ja kuolaimettomat neljällä kerralla. Näistä viisi tapahtui kentällä ja seitsemän kentän ulkopuolella (yksi ratsastus laskettu molempiin). Kilometrejä ei tarkoin pysty tietenkään sanomaan, mutta nämä 11 kertaa saattaisivat sisältää reilut 50 kilometriä ohjattua liikkumista?

Minun silmääni tämä on ihan ok saldo viisivuotiaalle kahteen viikkoon. Monipuolisuutta ja vaihtelevuutta riittää. Toki ottaen huomioon Nemon keväisen sairasloman aikana pahasti paisuneen mahan, olisi treenejä syytä rankentaa tästä huomattavasti. Äkkiseltään ei tietysti paljon uskalla, mutta kymmenen kilometrin maastolenkit ajaen tai ratsain alkavat olla jo kevyttä kauraa. Tässä vaan alkaa pahasti oma ajankäyttö tulla vastaan, jos vielä pidempää lenkkiä pitäisi yrittää heittää..

Ratsastustuokiot kentällä on myös tarkoituksella pidetty hyvin lyhyinä. Alkuun lopputalvesta Lotta taisi ratsastaa kentällä ehkä vartin verran ja sen lisäksi vielä hetken pellolla. Nyt kun homma alkaa sujua ja Nemo liikkuukin omatoimisesti reippaasti eteen, on aika koko ajan pidentynyt. Eikä pellolla nyt tietysti pysty ratsastamaankaan, kun heinä kasvaa. Mutta koko ajan siis myös ratsuharkat alkavat olla herralle vaativampia, ja voidaan miltei alkaa puhua jo "treenaamisesta".

Onhan tämä haastava yhtälö yrittää laihduttaa laitumella elävää nuorta hevosta, kun liikaakaan ei uskalla tehdä. Mutta näillä mennään mihin resurssit riittävät ja sen mukaan on vaan elettävä.. Missään nimessä en laske pääpainoa sille, että hevonen liikkuu ja joutuu töihin, vaan sille, että sillä on mukavaa ja mielekästä työskennellä ihmisen rinnalla.

Kuinka te treenaatte ja liikutatte viisivuotiaita?

Tallivideo - esteen ylitystä, maastoilua ja sorkkaeläinhepulit


Kuvan vuohi liittyy vahvasti tapaukseen.

...kuten myös kuvan hevoseläin.

Sen pidemmittä puheitta itse videoon:



Ja loppuun vielä muutama kuva tästä hepuliporukasta!

...ei näitä voi edes kommentoida mitenkään... :D









Hauskaa näytti olevan! Hauskaa päivänjatkoa myös sinulle!

Tunnelmia Kemiöstä!


Nyt on pitkään ja hartaasti suunniteltu ja valmisteltu juhlaviikonloppu takana! Ensinnäkin ihan valtaisan suuret kiitokset kaikille teille, jotka olitte tätä viikonloppua tekemässä. Etenkin toki yhdistyksen toimihenkilöille, jotka jälleen pienellä porukalla vetivät läpi suuren tapahtuman, mutta myös kilpailijoille, katsojille sekä muille osallisille. Loistavat fiilikset jäi tästä viikonlopusta, ja minä ainakin nautin täysin siemauksin!

Maisemaa pelipaikalla.

Suomen Vuonohevosyhdistys ry. täytti siis kolmekymmentä vuotta. Tämä on varsin kunnioitettava ikä rotuyhdistykselle Suomessa. Etenkin kun ottaa huomioon, että vuonohevosia sai alkaa tuoda Suomeen vasta vuonna -95, kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin. Silti yhdistys on perustettu jo -88, ja nuo ensimmäiset vuodet menivätkin pitkälti siinä, kun yritettiin saada lupia vuonohevosen maahantuonnille. Ja se alunperin oli myös syynä yhdistyksen perustamiselle.

Tässä kohden voisin mainita, että vähääkään vuonohevosesta ja sen historiasta kiinnostuneet, ostakaa yhdistyksen historiikki! Tämä opus pitää sisällään hyvin mielenkiintoista tekstiä, ja esimerkiksi kopioita Hippoksen yhdistykselle lähettämistä lausunnoista. Voin luvata, että "kirjasta" löytyy paljon sellaista asiaa, mitä monikaan teistä ei vielä tiennyt..

Mutta takaisin Kemiöön. Minun oli alunperin tarkoitus ottaa Lotta ja Nemo mukaan. Kaikki oli järjestetty siihen malliin, että saan hevoset reissuun. (voitte arvata, että järjestämistä todellakin oli! Vielä koppikin meni vaihtoon paria päivää ennen lähtöä) Hevoset olisivat menneet sinne jo ke, jolloin ne olisi viety laitumelle muutaman kilometrin päähän kisapaikasta, ja siirretty sitten pe Axxell Brusabyhyn, missä ne olisivat saaneet majailla karsinassa/tarhassa sunnuntaihin saakka.

Tämä sitten kuitenkin peruuntui, koska olin ainoa osallistuja käyttöajomestaruuksissa, jolloin kilpailu peruttiin. En oikeastaan edes tiedä, harmittaako. Oli niin helppoa ja rentoa olla reissussa ilman hevosia! Olisin varmasti ollut stressistä ja paniikista sekaisin lähes koko ajan, jos hevoset olisivat olleet mukana. Alun perin minun piti saada kolme ihmistä mukaan apukäsiksi, mutta näistäkin kun kaksi peruivat, olisi meitä ollut vain kaksi ihmistä kahden hevosen kanssa. No ehkä paikan päältä olisi välillä löytynyt joku nakitettava narun päähän tarpeen mukaan..

Aloin onneksi jo talvella miettiä majoitusta reissuun. Olikohan kisapaikalla yhden yön hinta yli parikymppiä ja hevosten karsina 20e/vrk, joten mietin vähän, että hitsin kallis matka on tulossa. Siihen päälle toki bensat, koppivuokra, kuskin korvaukset, kisamaksut, ruuat, illallisjuhla jnejne. Vielä kun olisin tarvinnut apukäsiä mukaan, äkkiä monelle voi tulla reissun kustannus kynnykseksi lähteä. Vaan tajusinpa sitten, että meidän firmallamme on mökki Kemiössä. Pikainen googlaus paljasti, että etäisyyttä kisapaikalle on "vain" kolmisenkymmentä kilometriä.

Tämä mökki on hyvin vähäisessä käytössä, ja ei maksa juuri mitään. Sain siis mökin varattua, ja näin sain tarjottua kaikille mukaan lähteville "apulaisilleni" majoituksen ilmaiseksi. Totta kai olisin siis tarjonnut yöpymiset sitä vastaan, että nämä ihmiset lähtevät minua jeesaamaan hevosten kanssa. Loppupeleissä meitä olikin sitten vain minä ja ystäväni Sanna ja Viivi, jotka ovat jo tuttuja kasvoja vuonispiireissä. Menee kyllä ihan täydet pisteet tälle majoitusjärjestelylle! Etenkin kisapaikan paahtavaan kuumuuteen verrattuna oli ihana päästä viileään mökkiin meren rantaan. Sanna vielä ensimmäisenä iltana harmitteli, kun ei tullut villasukkia matkaan mukaan.. :D

Majoituksemme huippulaadukkaassa puhelinkuvassa keskellä yötä kuvattuna.


Nyt kun minulta jäivät hevoset reissusta, pystyin keskittymään täysin kameran ulkoilutukseen. Lupasin päivitellä tuloksia kisojen tapahtumasivulle Faceen, mutta minun vanhalla ja ei-niin-toimivalla puhelimellani tämäkin oli melkoinen haaste. Totesin myös kamerakalustukseni täysin riittämättömäksi tällaiseen tapahtumaan. Onneksi pääsin välillä siirtämään kuvia koneelle pois kamerasta ja lataamaan kameran akkua! Pitäisi kyllä ehdottomasti päivittää kuvauskalustoa tulevan vastaavan varalta.. Myös toimiva puhelin hankintalistalle. Sitten joskus..

Perjantaina oli hirmu tiukka päivä. En millään ehtinyt kuvata kaikkea, ja meinasi jo puhtikin loppua iltaa kohden. Aamulla Hippoksen näyttely alkoi klo 7.30. Sen jälkeen iltapäivällä olivat rotunäyttely ja käyttöratsastus. Hieman harmitti rotunäyttelyn kohdalla, kun mitään ei kuulutettu ääneen. Katsojalta meni ihan ohi, mitä palkintoja tai pisteitä mikäkin hevonen sai.

Parhailla pisteillä kantakirjattu tamma Solsikkens Fjella.

Rotunäyttelyn Best In Show Lykkelinn av Nordhaug.

Hippoksen näyttelyssä oli huikean paljon kantakirjattavia tammoja - mahtavaa! Näitä oli ilo silmälle seurata. Hippoksen tuomareilta tuli vielä kiitosta, kuinka hyvin valmisteltuja ja esitettyjä tammat olivat käyttökokeessa. Nämä kaikki suorittivat ratsastuskokeen, mutta myös ajokokeen saa valita halutessaan.

Tunnelmia perjantailta... :D 

Käyttöratsastus taisi olla tänä vuonna haastavin, mitä kilpailun historiassa on nähty! Tehtäväalue oli tällä kertaa yksi suuri rajattu tila, jonka sisällä kaikki tehtävät sijaitsivat. Katsojan näkökulmasta osa tehtävistä oli harmillisen kaukana. Muutoin tämä ratkaisu oli kyllä toimiva, kun näkymä oli ratsukkoon koko ajan, ja eri tehtävissä omat tuomarinsa, jolloin homma meni nopeasti läpi.

Rata oli kyllä haastava! Heti toisena tehtävänä oli sillan ylitys, ja siihen stoppasi suurin osa hevosista. Vaikka melkein kaikki sitten ihmettelyn jälkeen pääsivät yli, jäi hevoselle jo pieni jännitys päälle. Tämä jännitys vaan alkoi kasvaa ja kasvaa radan edetessä, ja muutoinkin ihan yksinkertaiset ja mitättömät asiat (heinäpaalit maassa, punaiset kartiot..) alkoivat näyttää jännittäviltä. Pahin olikin sitten pelottava kuja, jonka läpi piti ratsastaa. Ei ollut montaakaan hevosta, joka olisi tästä suoriutunut virheittä. Kujan reunalla oli lepattavia pyyhkeitä, värikkäitä kahisevia nauhoja, lampaantaljoja, vesieste jossa kellui uimapatja jne. Kaiken huipuksi kävi kova tuuli, jolloin kujasta tuli vielä pelottavampi.

Kiitti mulle riitti! Ja kuski vaan nauraa ;)

Käyttöratsastuksen voittaja Iitu suoritti koko radan kyllä uskomattoman kylmähermoisesti! Iitu vaan mennä tallusti tyytyväisenä, vaikka Iitun ratsastajakin oli kisaa ennen ollut tamman selässä kokonaisen vartin edellisenä päivänä. Myös muutama muu hevonen otti tilanteen hyvin rauhassa. Suurin osa kuitenkin jännitti enemmän tai vähemmän koko radan ajan. Tietysti myös se, että suoritusalueelle lähdettiin yksin ja muut hevoset jäivät kauas taakse, toi lisää vaativuutta hommaan.

Upealla radalla mestaruuteen Nummen Iitun Tiltu ja Roosa Kujanpää.

Lauantai olikin sitten hyvin kevyt päivä edelliseen verrattuna! Käyttöajon jäätyä pois ohjelmasta kisattiin lauantaina vain esteratsastuksessa. Osallistujia ei ollut mitenkään erityisen paljon, joten tämä laji oli nopeasti taputeltu. Nurmikentällä hyppääminen oli monelle uusi ja haastava asia, mutta hienosti hevoset näyttivät siitä selviytyvän. Mestaruusluokassa tosin oli jotain suurta haastetta, koska seitsemästä ratsukosta neljä hylättiin.

Viikonlopun viihdyttävin ohjelma oli ehdottomasti kepparikisa! Lähtijöitäkin oli huiman paljon sekä junnuluokassa että aikuisten radalla. Keppihevoskisa suoritettiin yhteislähdöllä, joten vauhtia ja ääntä ei radoilta puuttunut!

Sissin hevonen Sindarve Gimmick oli näin innoissaan päästyään radalle!
(Sissi ja Gimmick olivat muuten kolmansia vuonisten estemestaruuksissa -96)

Estemestaruuden vei neljättä kertaa perätysten Somnus, ja voi kyllä sanoa, että oli ansaittua! Somnuksen menoa oli hienoa katsoa - siitä paistoi varmuus ja kokemus. Uusinnassa etenkin ratsukko kiisi niin hurjaa vauhtia ja pieniä kaarroksia, että ihan hirvitti katsoa. Ja niin vaan vanha herra selviytyi virheettä kaikista esteistä yli myös uusinnassa. Hienosti kyllä suorittivat myös kaksi muuta sijoittunutta Kastello Unik ja Nemo. Tässä on taatusti kovia haastajia tiedossa tulevina vuosina.. Nemo ja Somnus molemmat selvittivät perusradan virheettä, joten onneksi saimme jännittävän uusinnan mestaruusluokkaan. Myös uusinnasta molemmat muuten selvisivät ilman virheitä.

Estemestarit Sonja Skriko ja Somnus.

Estekisojen jälkeen jäikin monta tuntia luppoaikaa ennen iltajuhlaa. Ja mehän otimme tästä kaiken ilon irti! Bongasimme kahtena päivänä mökille ajellessamme (ilmeisesti!) merikotkan! Harmillisesti ajoin autoa molemmilla kerroilla, ja kamera oli takarontissa, joten kuvan saaminen sillä sekunnilla nyt ei oikein olisi onnistunut. Tämä toinen bongaus oli kuitenkin juuri, kun tulimme takaisin mökille lauantaina kisojen jälkeen, joten saman tien piti lähteä takaisin kohti bongauspaikkaa katselemaan, vieläkö kotkaa jossain näkyisi. No ei tietenkään näkynyt..

Hikistä käyttöajoa ja jännitystä vaiko rannalla rentoutumista?? Vaikea valinta...

Sattumoisin tässä oli myös aivan iiiiiiihana hiekkaranta lähellä, joten sinne suuntasimme lillumaan rantaveden sekaan. Tuo mökki sijaitsi sellaisessa kohdassa, että siellä oli matalaa hiekkapohjaa aivan loputtoman pitkään. Yritimme mennä uimaan myös mökin rannasta, mutta emme jaksaneet kävellä niin pitkään, että se olisi onnistunut. Myös tältä rannalta saimme tarpoa niin kauan, että reisissä jo alkoi tuntua. Mutta jossain kohden tuli sen verran syvää, että myös uimaan pystyi. Merivesi tuossa matalassa hiekkarannassa oli uskomattoman lämmintä, joten kyllä siellä kelpasi lillua. Uimisen jälkeen palasimme vielä suoraan lämpimään saunaan, ja sen jälkeen alkoi laittautuminen iltajuhlaa varten.


Vielä piti hetki makoilla auringossa, kun ei kisapaikalla tarpeeksi saanut kärtsättyä, hih.

Iltajuhlassa oli mukana noin 70-80 henkeä! Ihan uskomatonta! Todella hienoa oli nähdä myös nuorisoa paikalla. Onhan se rodun suosion ja käytön kannalta tärkeää, että nuoret lupaavat ratsastajat haluavat ratsastaa vuonohevosilla. Iltajuhlassa palkittiin diplomein kolmenkymmenen vuoden aikana rodun ja yhdistyksen hyväksi aktiivisesti töitä tehneitä henkilöitä, ja myös minä sain diplomin. Kaunis nöyrä kiitos siitä! Myös muutamia muita palkintoja jaettiin iltajuhlassa ja täysin oikeisiin osoitteisiin. Kyyneleitä ei vältytty tässäkään tilaisuudessa, niin kauniita sanoja ja täynnä tunnetta olevia puheita kuulimme näiltä muistetuilta. Ihme kyllä, jopa Hippos myönsi kaksi pronssista ja kaksi hopeista ansiomerkkiä yhdistyksen jäsenille! Vau!

Diplomia hakemassa, HÃ¥kan Wahlman ja Helena Raunio palkitsemassa.

Iltajuhlassa tanssit jatkuivat aina aamuneljään saakka ja hauskaa oli. Erityisen hienoa oli vihdoinkin tavata livenä kaksi upeasti vuonohevosia esiin tuonutta ajuria 1990-2000-luvuilta eli Tarmo Puranen ja Jukka Ylikotila. Tarmo ajoi valjakkoajoa ja Jukka työajoa. Näistä molemmista löytyy myös kuvia ja juttua yhdistyksen historiikista! (vink vink) Jukalla oli hienoja tarinoita kerrottavana siitä ajasta, kun hän teki aktiivisesti metsätöitä vuonohevosellaan. Mutta vielä tarinoitakin hienompaa oli kuulla se äänensävy, jolla mies puhui hevosestaan. Se oli niin täynnä rakkautta ja arvostusta, sekä tietysti suurta kaipuuta hevosta kohtaan, että melkein nousi tippa linssiin. Kaikista hienointa aina on kuulla ja nähdä, kuinka vuonohevonen merkitsee omistajalleen aivan valtavan paljon. Tarmolla puolestaan oli muiden ohella aikanaan Norjasta tuotu jalostusori Säthersblakken, joka oli "minun Blakkenini" (Lotan ensimmäinen varsa) isä, joten tästä orista oli mielenkiintoista kuulla omistajalta itseltään. Harmillisesti Säthersblakken on ainoa Suomessa astunut ori, jota koskaan en ehtinyt livenä näkemään. Säthersblakken siis myytiin Jenkkeihin vuonna 2002.

Muijat muikeina Hokkuksen kainalossa poseeraamassa ;D

Yöunet juhlan jälkeen jäivät noin kolmeen tuntiin, kun aamulla piti taas heräillä reippaana koulukisoja katsomaan. Tässä kohden voisi mainita suuret pointsit yhdistyksen tapahtumissa hyvin tutuksi tulleelle 80-vuotiaalle rouvalle, joka vielä neljältä yöllä innoissaan tanssi meidän mukanamme melkein reippaammin kuin kukaan muu, ja aamulla oli kisapaikalla yhtä pirteänä toivottelemassa hyvää huomenta! Tästä tavoitetta meille kaikille!

Jokseenkin väsyneissä tunnelmissa siis saimme itsemme kisapaikalle sunnuntaina. Onneksi ohjelmassa oli vain istumista ja kuvaamista koulukehän laidalla (jota muuten torstai-iltana yritimme epätoivosesti saada oikean mittaiseksi joka sivulta - ihan hyvä siitä kai tuli??). Koulumestaruus meni sekin erittäin ansaitusti upealle Minorille, vaikkakaan ero seuraaviin ei ollut suuri. Koulun mestaruusluokka oli hyvinkin tasainen ja täynnä hienoja ratoja! Minorin suoritus oli kyllä erittäin siisti ja kaunista katsottavaa. Ja orin luonne etenkin ihailemisen arvoinen, sen olen todennut jo monet kerrat aiemminkin.

Koulumestarit Erika Lindfors ja Minor II 11F.

Minulla on vielä kuvien käsittely pahasti kesken; näyttelykuvat ja käyttöratsastuskuvat ovat netissä asti ja löytyvät täältä: https://jauhokuono.kuvat.fi/kuvat/KUVAT+2018/Suomen+Vuonohevosyhdistys+30-vuotisjuhla/

Kaikista lajeista ja iltajuhlasta on kuvia tulossa, kunhan ehdin ne läpikäymään. Voi olla, että juhannus hieman hidastaa hommaa, mutta viimeistään sitten ensi viikolla. Varmasti vielä blogiinkin päivittelen lisää juhlaviikonlopun kuvia myöhemmin.

Nyt ei muuta kun ihanaa juhannusta kaikille!

Iltahetki laitumella


Kesäloma. Lämpö. Laskeva aurinko. Pieni onnellinen hevoslauma. Kaksi äitiä ja kaksi poikaa. Hiljaisuus, rauha ja kaikin puolin tyyni mieli. Voiko olla parempaa? (ja tietysti ne viisi miljardia hyttystä sekä muuta pientä itikkaa..)

Miten minusta tuntuukin, että onnistun joka kesä tekemään näitä vastaavia laidunpostauksia. Ehkä teitä alkaa jo tylsistyttää kuvat syövistä hevosista? Mutta ilta-auringossa laitumella kuvaaminen on vaan jotain pakollista ohjelmaa joka kesä. Ylipäätään laitumella hevosten seurassa voisi hengata vaikka loputtomiin.

Tai no, täällä kun erehtyy menemään laitumelle istumaan, niin maisemat on kyllä blokattu muutamassa sekunnissa. Lotta havaitsee heti paikalle ilmaantuneen käsiparin, ja ilmestyy salamana asettautumaan hyvin lähelle siten, että käsipari varmasti ylettyy hänen tisseihinsä. Ja jos ei tisuissa ala mitään tuntua, valtaisa vatsaponkko vyöryy päälle niin kauan ja tiiviisti, että tisseistä varmasti tajutaan rapsuttaa! Tätä toki säestää muutama vihainen mulkaisu taaksepäin *no miksei siellä tapahdu mitään?!* sekä asennon uudelleen ja uudelleen korjaus.

Meinasin revetä totaalisesti näitä kuvia ottaessani, kun makasin maassa mahallani ja Lotta totta kai tuli siihenkin viereen heti ensimmäisenä rapsutuksia hakemaan. Rouvashevo olikin vaan totaalisen ymmällään, että miten tämä homma nyt toimii?? Moneen kertaan se haisteli minua ympäriinsä ja käveli siinä vieressä, mutta ei hän osannutkaan enää päättää, mihin kohtaan pitäisi asettautua, jotta rapsuttajalla olisi oikea asema jalkoväliin :D

Sen pidemmittä puheitta antaa kuvien kertoa lopun tarinan.

Nämä kyllä kuulevat heti, kun olen tulossa. Ja aina korvat hörössä vastassa. 

Lotta lähti käppäilemään valmiiksi porttia kohden.

"Täällä odotan aidan vierellä, joko olet kohta tulossa rapsuttamaan??"

Kaunis vanha akka <3

Hmm... Jotain tuo ihminen taas höpöttää. Täytyykin kuunnella tarkoin.

Lotan ilme, kun se on bongannut vapaan käsiparin, ja lähestyy hyvin päättäväisenä
rapsutusta hakemaan.

Oletteko huomanneet, kuinka komeat viiksikarvat hevosilla on?

Hei mummo, miksi näytät noin vihaiselta?

Siisteillä hevosilla on yksi kakkapaikka mesiangervojen keskellä. Koska eihän niitä voi syödä, sinne on hyvä sontia.

Harvinainen hetki! Enpä muista edes, koska olisin viimeksi nähnyt näiden kahden rapsuttelevan.

<3<3<3

Äiti ja lapsi. Ja muutama miljoona hyttystä.

Aaaargh, minä syön tämän inhan kuormaliinan!

Miksi olet äiti ihan mutkalla??

Koko lauma auringon paisteessa.

Kukkaispoika Veikko.

Olisiko ehkä pitänyt putsata hänen naamansa ennen kuvien ottamista? 

Tästä hurmurista voisi laittaa vaikka kuinka ja paljon kuvia! Niitä meinaan riittää.

Hei mekin ollaan mukana!

Vielä sentään jotain kasvaa. Vaikka vettä odotellaan kuumeisesti..

Auringon kultaama varsa.

Ja Lotta samaten. 

Veikko ei taas tajuu?! Äiti naatiskelee koko puun edestä.

Onnellinen pieni porukka. Joka tosin hajoaa huomenna, kun Fantti ja Veikko lähtevät kuukaudeksi reissuun
- uutta varsaa ensi kesänä odotellessa ;)
Tilaa: Blogitekstit ( Atom )