kuolaimettomat ,

Mun "oma" rakas möhömahani

2/15/2013 04:30:00 ip. marjo 6 Comments

Nyt tulee alkuun liuta ällösöpöily-hehkutusta, mutta Lotta on vaan niiiiiiiiiiiiin ihana rakas keltuainen. Miten paljon hevosta voikaan tulla ikävä - onhan siitä jo kokonaiset 19 päivää, kun viimeksi ollaan nähty! Miten ikinä selvisin sen puolitoista vuotta, kun poni oli poissa?? Mietin taas kaiken maailman ajatukset ympäri Lotan selässä hiljaisessa valkeassa metsässä istuessani, ja jälleen kerran tajusin, kuinka upea hevonen meillä onkaan. Kuinka mahtava suhde meillä on Lotan kanssa, ja kuinka tosiaan luotan tuohon poniin kuin vankkaan kiviseen kallioon.

Ittelläs on pallovatta.

Lotan liikutus on nykyisin ollut hyvin olematonta ja lähinnä pientä käpyttelyä ilman satulaa. Päätin sitten viimeisen kerran lähteä hievenen pidemmälle "vaellukselle". No ei nyt mihinkään vaeltamaan sentään, halusin vaan mitata yhden perinteisistä suosikkilenkeistäni, sitä kun tuskin tulee ainakaan seuraavaan puoleen vuoteen ratsastettua. Matkaa on sen verran paljon, ettei noin pitkiä reissuja enää uskalla heittää, ja toisekseen ilman satulaa en näihin maastoihin välttämättä viitsi lähteä. Joten fiilisteltiin tämä lenkki nyt viimeistä kertaa.

Satulankin tosiaan laitoin rouvalle selkään, mutta en Lotan omaa penkkiä, vaan aikanaan Skellalle hankitun rungottoman satulan. Lotan omistaja oli tätä aiemmin testannut ja hyväksi todennut. Vyökin jopa mahtui kiinni. Olen aiemmin tuolla satulalla pari kertaa ratsastanut, eikä kyllä vakuuttanut meikäläistä. Siellä istuessa tuntuu kuin polvet olisivat suussa ja peppu työnnettynä satulan takakaarta vasten. Silti jalat kiskotaan jalustimissa niin taakse, että nenälleen meinaa lentää. Ihan outo kapistus. Sama fiilis tuli taas alkuun, kun selkään kiipesin. Mutta jotenkin lenkin myötä satula muuttuikin mukavammaksi. Oikeastaan ensimmäisten kevennysten jälkeen vasta huomasin, että täällähän on kiva istua. Loppureissusta en edes muistanut kiinnittää huomiota koko satulaan. Joku sanoo rungottomasta, että sen läpi tuntee hevosen liikkeet täysin eri lailla kuin tavallisesta satulasta... Aijaa? Minen kyllä havainnut kuin äärettömän pienen eron, ja senkin oikeastaan silloin, kun hevonen todella käyttää selkäänsä (ylämäessä, paksussa hangessa..).

Satulavyön olisi vissiin tarkoitus lähteä suorassa linjassa alaspäin...?

Lenkillä meitä vastaan tuli kaksi vanhempaa rouvashenkilöä. Toinen taisi olla sauvakävelyllä ja toinen kenties postia laatikoilta hakemassa? Täysin arvaamatta toinen sitten kysäisi: "Onks tää norjanvuonohevonen?" Ensin miun leukani loksahti viisi senttiä alaspäin, seuraavana suupielet nousivat leveään hymyyn: "Juu, onhan tää. Onpa harvinaista, että joku tunnistaa!" En olisi todellakaan osannut tätä kysymystä sillä hetkellä odottaa :)

Lotalla ainakin suu toimii, ihan sama onko kuolaimia vai ei.

Otin Kalinon turkista kuvan muutama viikko sitten, ja nyt oli pakko ottaa vertailu Lotan talviturkista. Näemmä jopa vuonoilla voi olla näin suuri ero! Lotta toki on pudottanut turkkiaan jo pari kuukautta, Kalino ei ole tainnut vielä aloittaakaan.. Mutta ei Lotalla silti ikinä ole noin pitkää karvaa ollut!