maastakäsittely
,
Ensimmäisessä sessiossa Siri halusi keskittyä hevosen pysäyttämiseen ympyrällä kulkiessa. Rousku osaa peruutusmerkin (eli narun heilutuksen, jolloin turpaan tulee paine, ja hevonen myötää peruuttamalla). Tämä sama on toki myös pysäytysmerkki. Juoksuttaessa Rousku ei vaan ole tajunnut sitä vielä yhdistää, vaan pyrkii aloittelevan hevosen tapaan lisäämään vauhtia, nostamaan päätä, tai reagoimaan muutoin ennen kuin tajuaa pysähtyä.
Noh, ensimmäinen opeteltava asia olikin itse juoksutus ja Sirin linja. Juoksuttajan linja vaikuttaa älyttömästi hevoseen, sillä hevonen luontaisesti väistää ihmisen kehoa. Jos haluamme pysäyttää hevosen, tulee linja olla hevosen edessä, jos taas pyydämme hevosta eteenpäin, tulee oma keho suuntautua hevosen taakse. Sama ongelma tuli vastaan suunnanvaihdoissa, kun naru ja käsi pyysivät hevosta kääntymään, mutta oma linja blokkasi hevoselta mahdollisuuden liikkua toiseen suuntaan. Näistäkin lisää videolla.
Pysäytykset ympyrällä sujuivat oikeastaan hyvin mallikkaasti. Seuraava ongelma olikin kääntymisen opettelu. Sari kävi tätä Rouskun kanssa tekemässä, ja se vaati jo hieman "kovempia otteita", jotta varsa ymmärsi kääntyä. Rousku painaa pahasti riimulle, joten se on todella raskas kädelle. Tätä ruvetaan ehdottomasti työstämään, sillä kevyt hevonen on huomattavasti miellyttävämpi ja herkempi käsitellä. Ihan kaikessa. Rouskulla ei ole vielä käytetty kuolaimia laisinkaan. Tai ovat ne toki suussa usein olleet, mutta painetta niihin ei ole luotu. Joten jos haluamme hevosen, joka on herkkä myös suustaan, tulee sen olla sitä ensin päästään.. Vuonoilla kun "on muutenkin tapana" painaa kädelle ja olla hieman raskaita avuille. Opetuskysymys. Vetämiseen tarvitaan aina kaksi (kokeilkaa vaikka!!), joten jos hetkeäkään tuntuu siltä, että hevonen painaa kädelle, se on vain ja ainoastaan oma vika.. Tämä sama on tullut huomattua Lotan kanssa, sillä joskus vuosia sitten se oli aivan älyttömän raskas kädelle ratsain. Ja nykyään se on niin herkkis, että kääntyy riimullakin äärettömän pienestä avusta. Enkä oikeastaan edes tiedä, miten tämä seikka on korjaantunut?!
Mutta se siitä löpinästä, katsokaa (kuvaa klikkaamalla) ja opiskelkaa videolta käsin. Yritän saada jatkoa editoitua asap! :)
Ensimmäinen koulutustuokio
Tulette saamaan varsin monta videota kurssilla työskentelystä, sillä eihän näitä raaski karsia! Materiaalia on vaikka hur mycket, mutta ei tässä nyt monen tunnin dokumentteja olla tekemässä kuitenkaan. Yritän tiivistää jokaisen oppitunnin omaan videoonsa, katsotaan onnistunko. Tekisi mieli laittaa kaikki pätkät näytille, sillä nämä ovat äärimmäisen opettavaisia! Mie ainakin tykkään seurata hevosta, joka ei vielä osaa juurikaan mitään, sekä samalla Siriä, joka myös vasta opiskelee asioita. Montaa juttua ei tule edes ajatelleeksi, kun näkee vaan valmiita hevosia, jotka toimivat kuin ajatus.. Videolla kyllä vilahtaa lopussa sellainenkin ;)Noh, ensimmäinen opeteltava asia olikin itse juoksutus ja Sirin linja. Juoksuttajan linja vaikuttaa älyttömästi hevoseen, sillä hevonen luontaisesti väistää ihmisen kehoa. Jos haluamme pysäyttää hevosen, tulee linja olla hevosen edessä, jos taas pyydämme hevosta eteenpäin, tulee oma keho suuntautua hevosen taakse. Sama ongelma tuli vastaan suunnanvaihdoissa, kun naru ja käsi pyysivät hevosta kääntymään, mutta oma linja blokkasi hevoselta mahdollisuuden liikkua toiseen suuntaan. Näistäkin lisää videolla.
Pysäytykset ympyrällä sujuivat oikeastaan hyvin mallikkaasti. Seuraava ongelma olikin kääntymisen opettelu. Sari kävi tätä Rouskun kanssa tekemässä, ja se vaati jo hieman "kovempia otteita", jotta varsa ymmärsi kääntyä. Rousku painaa pahasti riimulle, joten se on todella raskas kädelle. Tätä ruvetaan ehdottomasti työstämään, sillä kevyt hevonen on huomattavasti miellyttävämpi ja herkempi käsitellä. Ihan kaikessa. Rouskulla ei ole vielä käytetty kuolaimia laisinkaan. Tai ovat ne toki suussa usein olleet, mutta painetta niihin ei ole luotu. Joten jos haluamme hevosen, joka on herkkä myös suustaan, tulee sen olla sitä ensin päästään.. Vuonoilla kun "on muutenkin tapana" painaa kädelle ja olla hieman raskaita avuille. Opetuskysymys. Vetämiseen tarvitaan aina kaksi (kokeilkaa vaikka!!), joten jos hetkeäkään tuntuu siltä, että hevonen painaa kädelle, se on vain ja ainoastaan oma vika.. Tämä sama on tullut huomattua Lotan kanssa, sillä joskus vuosia sitten se oli aivan älyttömän raskas kädelle ratsain. Ja nykyään se on niin herkkis, että kääntyy riimullakin äärettömän pienestä avusta. Enkä oikeastaan edes tiedä, miten tämä seikka on korjaantunut?!
Copyright Vilesar |
Hienosti menee, fiksu jätkä teillä!:) mistä ootte ostanut tuon naruriimun ja köyden? Minkä pituinen köysi on?
VastaaPoistaKiitos tästä! Aivan mielettömän mielenkiintoinen video, innollaa jään odottamaan seuraavia :)
VastaaPoistaKiitokset -tiinalle! Rohan on kyllä kelpo luonteinen polle. Saa nähdä mitä teini-ikä tuo tullessaan ;)
VastaaPoistaNaruriimu ja köysi on lainassa meidän opettajalta josta tulikin mieleen, että piruvie pitäis tilata itelle omat ja uudet.
Aikanaan omani ostin helsinki horsefair messuilta jotka siis nyt jääneet pieniksi. Muistaakseni koju oli Millcreek Ranchin (löytynee Scandinavian Arabians verkkokaupasta).
Videolla oleva köysi on muistaakseni 8metrinen. Pienenä vinkkinä: mitä pitempi ja painavempi sen parempi!
T myös minä odotan Marjon editoimia jatko-osia tälle koulutusviikonlopulle joten Marjo HOOOIII!!! :)
VastaaPoista