kuvia ,

Raporttia vauvan elämän alkutaipaleilta

5/18/2013 12:04:00 ap. marjo 8 Comments

Heti alkuun pieni hehkutus: molemmat vuonisorit läpäisivät rakennearvostelun ponioripäivillä ja jatkavat näin käyttökokeisiin!! Mahtavaa, hienoa, upeaa! Onnea Maarit ja Johanna! Jalostusorit ovat tähän maahan aina enemmän kuin tervetulleita. Ja yksi tuleva sellainenhan meillä kasvaa tallissa, kjeh kjeh..

Tämän uteliaan pienen hurmurin katseeseen ei voi olla rakastumatta...

Mutta mitäpä pikkumiehen elämän alkutaipaleille onkaan mahtunut?! Herra tuntuu olevan kovin kiireinen tätä nykyä. Hänellä on aivan hurjasti tehtävää koko ajan. Hänen täytyy nukkua. Hyvin usein ja hyvin sikeästi. Pienet napposet pitkin päivää kuuluvat jokaisen vauvan elämään. Sen lisäksi hän syö. Paljon ja hartaasti. Maitobaarilla vierailu on tärkeä usein päivässä toistuva toimitus. Sen lisäksi hän syö yrittää syödä lähes kaikkea muutakin. Suu käy heinäkasassa ja ruohotupsuilla koko ajan. En ole ihan saanut selville, nieleekö hän oikeasti mitään, vai mäyssääkö vaan suussaan ja sylkee kaiken ulos. Mutta ainakin yritys on hirmuinen! Lisäksi hänen pitää tutustua kaikkeen mahdolliseen, mitä edestään löytää. Äipän vesikipolla on hirmu kiva läträtä. Naruja on mukava pureskella. Harjoja voi vähän kuopsutella kavioilla. Kottikärryihin on pakko työntää turpa kesken karsinan siivouksen. Äitin ruokakipoltakin on ihan pakko maistella iltamuonia. Pienen varsan ihmetys on rajatonta..

Vähän väliä heitetään pötkölleen ja otetaan kunnon torkut.

Äiti vahtii tarkkaavaisena..

Pikkumies on siis hyvin utelias ja rohkea kaveri. En ole kertaakaan varsan syntymän jälkeen tarkoituksella lähetynyt varsaa tai niin sanotusti tehnyt sille mitään. Kaikki kontakti meidän välillämme on tullut varsan aloitteesta. Ja sitä on paljon. Käytinpä sitten tilaisuuden hyväkseni tässä päivänä eräänä (olikohan napero kolme vuorokautta), ja kävin sen kokonaan läpi. Olin ponien kanssa pellolla Lottaa syöttelemässä, ja varsa sai tietty kirmailla vapaana. Itse istuskelin heinikossa, ja toki napero tuli siihen vähän väliä minua nuuskuttelemaan. Silittelin sitä samalla, ja päätin sitten kokeilla, mitä tuo tuumaa käsittelystä.

Kävin ensin läpi koko pään, turvan, korvat sisä- ja ulkopuolelta, niskan, kaulan, ryntäät.. Silitin molemmat etujalat pitkin vedoin aina pikkukavioihin ja maahan saakka. Etenin silittelyssä selkään, vatsaan, takajalkoihin. Hivelin käsin läpi takareidet, sekä ulkoa että sisäpuolelta. Tässä vaiheessa jo ajattelin, että eihän tämä voi olla mahdollista, mutta kokeillaan nyt vielä. Molemmat takajalat vedin läpi ylhäältä alas käsi kokonaan jalan ympärille kiedottuna. Kumpikaan jalka ei noussut milliäkään maasta toimituksen aikana. Eikä siis koko varsa liikahtanut mihinkään suuntaan koko käsittelyn aikana. Se seisoi kuin tatti paikallaan ja antoi minun hipelöidä. Aika huisi miekkonen :) Tämän lisäksi en sitten juurikaan ole varsaa käsitellytkään, mitä nyt välillä silitellyt ohi mennessä ja pienen kuraläiskän hinkkasin sen turvasta pois toisen nukkuessa tyytyväisenä..

Löydän jatkuvasti uutta ja ihmeellistä tutkittavaa.

Tolppajalatkin alkavat vähitellen olla hallinnassa.

Alkuun Lotta ja varsa tarhailivat kaukana muista poneista omissa oloissaan. Muuta kiitos kahden *sensuroimatonta tekstiä* ponin, koko lauma on nyt samassa tarhassa.. Muiden ponien kaipuu Lotan perään on niin käsittämättömän suuri, että eiväthän nuo kestäneet olla johtajastaan erossa. Pihaton järeä lautaseinä vielä pitikin ponit poissa (koko lauma seisoi kyllä 247 tiiviisti seinän takana Lotan ja varsan ollessa sisällä), mutta tarhan langat eivät enää ajaneetkaan samaa asiaa. Lotta siis joutuu nyt vahtimaan naperoaan koko ajan muilta poneilta. Onneksi se on ehdoton pomo, ja muut ponit kyllä uskovat, kun Lotta komentaa. Mutta harmittaa silti sekä varsan että tamman puolesta.. Ne eivät saa nyt juurikaan yhtään rauhaa ainakaan alkuun. Onneksi sentään yön saavat olla omassa mökissään kahdestaan.

Pääsin äitin kanssa omaan tarhaan metsän keskelle.

Kiipesin tänään ensimmäistä kertaa Lotan selkäänkin. Ehkä noin 10-15min siellä viivyin, joten hyvin lyhyt liikutus oli kyseessä. Huomasin jo varsan ensimmäisinä elinpäivinä Lotan kanssa pellolla ollessani, että tämä tamma on selvästi tekemistä vailla. Muutamaan otteeseen tuli ihan tosissaan sellainen tunne, että tämä poni ei pysy käsissä! Siis Lotta!! Lotalla oli virtaa ja intoa vaikka muille jakaa, joten juoksutin sitä liinassa muutaman kierroksen. Tämä ei vaan oikein toiminut, sillä aina varsan kadotessa näköpiiristä, katosi myös Lotta ympyrältä. Joten päädyin taluttelemaan ja juoksemaan itse Lotan kanssa hetkisen pellolla. Tamma oli aivan äärettömän tyytyväinen tähän! Se pörisi ja pärski, aivan samoin kuin sillä on tapana tehdä maastoillessa laukkapätkien jälkeen tyytyväisenä pitkin ohjin rentoutuessaan. Ihana ääni pitkästä aikaa :) Päätinkin jo silloin, että lähipäivinä pitää saada Lottaa liikutettua edes vähäsen.

Ja Lotta oli selvästi tyytyväinen päästessään taas piiiitkästä aikaa töihin. Se lähti heti korvat hörössä terhakkaana liikkeelle, kun hyppäsin selkään. Samoin ratsastettuna virtaa piisasi, ja Lotta haki jopa itse liian pieneen pakettiin, kun pienen pätkän otin ravia. Pääasiassa kyllä käveltiin löysällä ohjalla. Kai tästä vähitellen taas pitäisi kehitellä Lotalle jotain ohjelmaa, mutta hyvin rauhassa ja lyhyissä pätkissä se tulee tapahtumaan. Tuolla hevosella on kuitenkin suuri työmoraali, ja se selvästi nauttii ja kaipaa sitä, että pääsee liikkumaan ja tekemään töitä. Kyllä sen huomasi jo aiemminkin aina siitä, miten tamman käytös muuttui muutaman vapaapäivän jälkeen.. Saati sitten muutaman kuukauden seisomisen jälkeen.

Tänään kävin äitin mukana "hommissa". Tai äiti kai ne työt teki, minä vaan juoksentelin..

Näillä kintuilla pääsee ihan hitsin lujaa!

Vaikka onpa varsakin pitänyt huolta Lotan liikutuksista. Heti kun napero tarhassa katoaa näköpiiristä, juoksee Lotta hörinällä perässä. Lotalla on koko ajan vahtiminen päällä. Hain tamman käytävälle harjattavaksi yhtenä päivänä, ja kun varsa siirtyi Lotan taakse siten, ettei Lotta enää sitä nähnyt, tuli tammalla taas saman tien hätä. Onneksi vauva kuitenkin pysyy hyvin mukana, ja tulee aina takaisin luokse, kun Lotta sille höröttelee.

Maitobaari on maailman paras keksintö.

Täytyy kyllä sanoa, että mie olen totaalisen rakastunut tuohon miekkoseen. Ainakin tässä vaiheessa tuntuu, että siinä on kaikki kohdallaan. Parempaa rakennetta en voisi enää kuvitellakaan, ilme ja pää on aivan ihastuttava ja terhakka, sekä varsalla on jo nyt selkeä orileima. Olen saanut myös muutamalta vuoniskasvattajalta todella hyvää ja ihanaa palautetta varsasta. Lämmittää kummasti mieltä :) Ilmeisesti "raskas ja vanhan tyyppinen" Lotta sekä "kevyempi ja uudemman tyyppinen" Rolle sopivat hyvin yhteen. Arpapeliähän tämä jalostus aina on, mutta Lotta ja Rolle ovat niin eri linjoista ja erilaisia, että ehkä tämä yhdistelmä loppupeleissä olikin kullan arvoinen. Aika sen näyttää, eikä alle viikon ikäisestä varsasta nyt suurempia kannata ennustella. Ties mikä hirven vasa siitä kehittyy. Mutta ainakin toistaiseksi kaikki vaikuttaa enemmän kuin hyvältä. Ja tuo luonne. Se on aivan uskomaton. Varsa on utelias, reipas, rohkea kuin mikä, tiedonhaluinen, seurallinen, lisäksi sillä tuntuu olevan sopivasti pilkettä silmäkulmassa ;)

Ja äiti on mun paras kaverini.

Kiitos vielä kaikille kommenteista ja onnitteluista! En ole ehtinyt kommenttejakaan ajatuksella vielä edes lukea. Varsakilpailun tulokset tulevat myös mahdollisimman pikaisesti, kun ehdin nekin läpikäymään. Kirjoittelen myöhemmin myös kunnon raportin varsomisesta, haluan tapahtumat itsellenikin muistiin. Jouduttiin avustamaan varsaa melko paljon, tiedä sitten kuinka suuri osa oli oikeasti tarpeellista, ja kuinka suuri osa ensikertalaisen hätäilyä. Pirautettiin varuksi päivystävälle eläinlääkärillekin yhdessä vaiheessa. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen siitä, miten tilanteessa toimimme. Ja uskon kyllä, että varsan jättisuuresta koosta ja pitkistä paksuista tolppajaloista johtuen se myös sen avun tarvitsi, jonka sille tarjosimme. Varsinaista paniikkia tai hätää ei ollut missään vaiheessa, vaan kaikki sujui kuitenkin hyvin rauhallisissa merkeissä. Tästä lisää myöhemmin synnytysraportissa.

Lupasitte aiemmin, että saan laittaa varsasta PALJON kuvia. Joten tässä niitä sitten tulee! Tämän postauksen kaikissa kuvissa naperolla on ikää kolmesta viiteen vuorokautta. Kuvien järjestys on kuitenkin hivenen sekalainen. Huomaattekos jo eroa, mitkä kuvat ovat tuoreimpia?! Tuo kyllä tuntuu kasvavan ja voimistuvan joka minuutti silminnähden..

Pehmeään ruohikkoon on hyvä kellahtaa kesken kirmailun.

Lämpimän auringon paahteessa on ihana ottaa torkut.

Välillä täytyy vähän ihmetellä, mitä tapahtuu. Vaikka väsyttää ihan hirmuisen paljon..

...luotan kuitenkin siihen, että äiti vahtii mun uniani.

Näin kauniit säihkysilmät mullekin kasvaa. Tai oikeestaan ne kyllä on jo.

Äitin vieressä on turvallista katsella uutta maailmaa..

...aina niinä hetkinä, kun en ole ruokailemassa.

Harjoittelen tässä vähän pomppimista.

Äiti on aina valppaana.

Ja vahtii ympäristöä myös silloin, kun minä olen syömässä.

Välillä se nuoleskelee mun peppuani kesken ruokailun.

Näytän kuulemma ihan peikonpojalta metsän keskellä seikkaillessani.

Aina äiti tulee mun perässä, kun juoksen edellä kauemmas.

Kaikkea pitää maistaa, täytyyhän villihevosen opetella selviytymisen taidot jo pienestä pitäen!

Opin rapsuttamaan itseäni, näettekös! Vaikka kaaduin kyllä kerran kyljelleni, kun yritin rapsuttaa.. Hups.

Hei taas mä löysin jotain uutta.

En tajua, miten äiti pystyy tähän hommaan. Siis joko mun jalkani on ihan liian pitkät, tai kaula ihan liian lyhyt, kun en mää ylety!

Paljon kivempaa onkin painua matalakiitoa täysillä metsään!

Ja saman tien sieltä takaisin!

Äiti ei vaan tajua, että aina mä tuun takas, kun se koko ajan juoksee mun perässäni...

Jälleen yhdellä päivän lukuisista aterioista.

Harjoittelin myös kiipelyä, ja valloitettiin äitin kanssa yhdessä tää vuori.

Meiän tarhan ohi kulki kolme vierasta heppaa. Tai siis mää en niitä tuntenut, mutta ne tais olla äitin kavereita, koska se juoksi hirnuen aidan taa niitä moikkaan. Menin sitten mukana tutustuun, sillä onhan se kohteliasta. Ne kuitenkin jatko saman tien matkaa ohitse.

Muut ponit pidettiin alkuun eri tarhassa, jotta me saatais olla äitin kanssa rauhassa. Ne ei vaan oikein tykänneet tästä järjestelystä.

Tykkään kamerasta ja osaankin olla aikamoinen linssilude.

Seurasin äitiä pellolla, kun en tiennyt mikä tää juttu oikein on.

Äiti kulki vaan niin hitaasti, että pitihän mun välillä juosta yksin sata lasissa pellon päästä päähän!

Äiti kyllä hirnu aina perään, kun lähdin omille teilleni.

Mutta enhän mä nyt kauas lähtis.

Näillä jaloilla vaan pääsee paljon lujempaa kun äitin paksuilla kintuilla!

Kyllä se mammakin sit hetken jaksoi juosta. Mää tietty seurasin mukana, etten vaan jää matkasta.

Välillä pidettiin yhteinen ruokatauko.

Pohdiskelen tässä maailman ihmeitä.. Pitäisikö sitä seuraavaksi syödä ruohoa, käydä maitobaarilla, vai nukkua? Visainen pulma kerrassaan..

Hei taasko mua kuvataan.

Maistelen ruohoa yhdessä äitin kanssa. Se on tosi hyvää, mutta en vaan osaa vielä oikein sitä pureskella. Yritän kuitenkin kovasti.

Terkkuja kaikille lukijoille!