Tammikuun tunnelmia

1/26/2018 09:17:00 ip. marjo 0 Comments

Meidän tallipaikkamme on niin keskellä asutusta ja liikennettä, että auto- ja pyörätiet ovat olleet kengättömälle ihan mahdottomassa kunnossa. Kaikki aurataan niin pohjia myöden, että joko jäätä tai asvalttia on oikeastaan kaikkialla vastassa. Reen kanssa varsinkaan ei ole ollut mitään asiaa teitä pitkin ajelemaan. Enkä edelleenkään ole saanut bootsiongelmaa sellaiseen kuntoon, että edes ratsain pääsisi teitä pitkin lenkkeilemään. Onneksi on muita paikkoja, missä liikkua hevosella.

Nam nam mitä herkkua! Ihan itte lumen alta kaivettuja kuusen(?) juuria!

Laidunmaisemaa tammikuun alussa.

Hevosten hoito sujuu varsin helposti myös pakkaskeleillä. Meillä on tapana Emilian (Fantin omistaja) kanssa siivota päivittäin pihatto sekä sitä ympäröivä tarha. Nyt tietysti ulkoa on joutunut hakkaamaan jäätyneet kasat irti, mutta eipä tuo silti monen minuutin homma ole. Tämä onkin ainoa päivittäinen toimenpide, mitä hevosten hoito vaatii.

Sen lisäksi heinäpaali pitää viedä sitä mukaa laitumelle, kun edellinen alkaa ehtyä. Heinäpaikka siirrettiin aiempaa lähemmäksi, joten tämäkin helpottui huomattavasti. Edelleen Lotalla tai Nemolla olen heinät ajanut aidan taakse ja siitä käsipelillä onnistuu mukavasti loppu paalin siirto. Eipä yhden pyöröpaalin paikoilleen vieminenkään juuri yli puolen tunnin homma taida olla?

Pihatto ympäristöineen siivouksen jälkeen.

Vesisaavi täyttyy kaivosta automaattisesti ja pysyi sulana myös yli 15 asteen pakkasilla.

Lotan ensimmäinen keikka heinäkuskina.

Paali pudotettuna aidan taakse, ja Lottaa kovasti kummastuttaa, miksi se on aidan väärällä puolen.

Hevosten liikutukset olen pyrkinyt pitämään monipuolisena ja molemmilla riittävän säännöllisenä. En ota stressiä kummankaan liikutuksista, mutta toki yritän nämä vapaalla heinällä elävät pallerot pitää kunnossa. Nemon varsinkaan ei tarvitsisi lihoa sitten kiloakaan (päin vastoin..) ja Lotan olisi syytä pysyä kunnossa ja vetreänä ikänsä puolesta. 

Mutta ennemmin mietin varsinkin Nemon liikutuksissa laatua kuin rankkuutta. Nemo edelleen opettelee ja oppii kaikesta, mitä sen kanssa tehdään. Pyrin touhuamaan sen kanssa kaikenlaista laidasta laitaan, oli se sitten kevyttä tai rankkaa. Mieluiten sopivasti molempia. Kunhan pysyisi mieli virkeänä ja hevosen mielenkiinto yllä.

Metsäkävelyllä Nemon ja koirien kanssa.

Täältähän löytyy vaikka mitä herkkuja!

Maastakäsinreenejä lörppähuulen kanssa iltahämärissä.

Paten kanssa maastoilemassa. Hankitreenit on kyllä nyt ihan parasta!

Hetkonen, mikäs tämä hankitreeni on??

Kyllä, kävin Nemon kanssa hiihtämässä! :D Terkuin ehkä vähän päästään vajaa

Siivottiin laitumelta lantakasoja ja Nemolle napsahti nakki kakkakuskina.

Tarvitsisi kyllä jonkun pienen kippikärryn tähän hommaan, ei ollutkaan ihan helpoin kaadettava (saati käsin siirreltävä) tuo mönkkärin perävaunu..

Ratsain on toki myös lenkkeilty. Mutta edelleen hyvin vähän, ei edes kerran viikkoon.

Nemolla oli melkoinen virtapiikki tuossa alkukuusta. Sillä oli useampi kevyt/täysin vapaa päivä alla, sitten alkoivat kunnon pakkaset ja vielä myrskytuulet perään, niin eipä muuta tarvittu. Lopulta päädyttiin eräällä ajokerralla auraamaan uraa peltoon umpihankeen kuormalavalla siten, että istuin itse lavan kyydissä. Reen edessä vauhtia meinasi olla hiukka liikaa ja perä hiukka turhan kevyt, joten jätettiin hetkeksi rekiajelut syrjään. 

Toki ensin ehdittiin aurata tilan pihastakin lumet, mutta turhan kevyttä ja helppoa hommaa tuo oli noin ylimääräisten menohalujen vähentämisen kannalta. Vielä kun jostain saisi toimivan hevosvetoisen lumiauran, helpottuisi tuokin homma huomattavasti! Muutoin on kyllä kivaa talsia hevosen perässä pihaa ympäri, kun samalla näkee saman tien työn jäljen. 

Olen ilokseni huomannut, että Nemon ajokunto on kasvanut ihan huimasti! Kiitos talven rekiajeluiden. Viime kesänä koin miltei järkytyksen siitä, kuinka huonosti Nemo jaksoi vetää. Kiitos pitkän viime keväänä koittaneen ajotauon, piti kesällä aloittaa vetokunnon kasvattaminen miltei alkutekijöistään. Nyt on taas ihan eri luokkaa teinipojan meno kuorman kanssa. On tämä talvi vaan parasta aikaa, kun pystyy lumessa vedättämään ja helposti säätelemään, kuinka rankan tehtävän hevoselle haluaa.

Välillä on pakko laittaa teini myös kunnolla duuniin.

Edelleen rekiajelut ovat kyllä Nemon pääasiallinen liikutusmuoto, niin kauan kun tämä mahdollisuus suodaan.

Loppukäynneillä velipoikaa moikkaamassa.

Niin ja kävihän Nemo taas pitkästä aikaa kentälläkin irtona rallattamassa prinsessaponin seurassa. Elsa on vaan niin hauska tapaus, ettei tähän shettikseen voi kun ihastua! Yritän jossain kohden saada kuvia esille myös heidän hauskanpidostaan, mutta toistaiseksi ne odottavat vielä kamerassa. Tällä hetkellä kenttä onkin pelkkää peilijäätä. Yllättävän hyvässä kunnossa se on pitkään pysynytkin!

Lotta on myös liikkunut muutaman kerran viikossa, mutta vähemmän ja kevyemmin kuin poikansa. Muori on aina yhtä innoissaan, kun pääsee hommiin. Sen kanssa on vaan niin kivaa ja helppoa tehdä ihan mitä tahansa. Lotta on myös päässyt parit kerrat paalin siirtoon reen kanssa. Ajelin sillä toisella kerralla vielä paalin viennin lisäksi lenkkiä ympäri peltoa, ja hitsit kun muorillakin olisi virtaa riittänyt! Pakkaspäivillä tosiaan taisi olla vaikutusta asiaan.

Lotan reen kyydissä. Vanha akka olisi vaan halunnut päästellä täysillä pitkin peltoa!

Hevoset tiesivät, että olen menossa siirtämään heinäpaalia. Ikään kuin sen saisi jotenkin nopeammin, jos juoksee ihmisestä ohi ja valmiiksi aidan taa odottamaan.. Ihan ei logiikka poneilla nyt toimi!

Kyllä meille ruoka maistuu. Ja sen ehkä huomaa..

Sydännenu <3

Ai että ruokatauko ja hommiin vai?? No käy sekin!

Lotasta tein kaljun tässä eräänä päivänä. Sen tukka on järkyttävän paksu pehko, ja vielä taittuu voimakkaasti toiselle sivulle, joten mitä tuota rehottavaa puuhkaa suotta katselemaan. En tiedä, onko Lotta (tai Nemo) lähdössä ensi kesänä Kemiöön yhdistyksen 30-vuotisjuhliin, mutta siltä varalta jos sinne päästään, ehtii muorille vielä kasvattaa siistin tukan kesään mennessä.

Kaljupää

Lotalla on myös aivan hirmuinen karvanlähtö! Se tosin aloittaa joka talvi jo joulukuun alkupuolella pudottamaan turkkiaan, mutta nyt tuo on vaan kiihtynyt. Nemolta ei lähde vielä mitään. Tosin onhan Lotalla tuota turkkia muutenkin kymmenen kertaa enemmän, joten on syytäkin pudottaa. Minulla meinaa vaan huumori loppua, kun hikipäässä yrittää saada pitkästä takkutukasta enempiä putoilevia hapsuja irti! Ja tätä ihanuutta jatkuu muutaman seuraavan kuukauden, aaaapuva. 

Lottaa laitumelta hakemassa. En tiennyt tarvitsevani hevosen, joten ei ollut riimua eikä narua mukana. Ja ihan liian pitkä matka lähteä niitä hakemaan! Mutta käy se onneksi näinkin.

Pihattoponit päivätorkuilla.

Ja toinen unikuva. Lotta ei ihan arvosta Nemon läheisyyttä, mutta eipä jaksanut sitä poiskaan ajaa. Nemon mielestä äitin nenässä kiinni oli kiva torkkua <3

Säihkysimmu.

Ja todellinen kaunotar vanha rouva.

ps. Kyllä itse tehty vaan on parasta! Nämä tumput, joita olen käyttänyt hevosharrastuksessa aina talvisin koko ikäni, on minun siskoni tehnyt joskus kouluaikoinaan - veikkaisin siis 90-luvun alkua? Hän on niitä itse käyttänyt ennen minua, joten voitteko uskoa, että yli 20 vuotta on samat tumput kestäneet käytössä! Nämä on kaiken huipuksi kaikkein lämpimimmät ratsastuskäytössä mitä olla voi (kahdet päälletysten), joten kyllä sydäntä särkee, kun toisen tumpun loru alkaa olla lopussa..

Ihan parhaat!