Kurssin tarkoitus oli käydä läpi ihan perusteita siitä, miten opetetaan varsasta toimiva työhevonen. Erityisen mielenkiintoista oli kyllä kuulla myös Miikan omia kokemuksia ja historiaa, mutta ohitetaan ne suosiolla tässä postauksessa :) Ehkä hatunnostoisena hevosena voisi mainita Miikan vanhan ardennertamman Tertun, jonka avulla tuo on opettanut lukuisia hevosia työkäyttöön. Tertulla on ollut rinnallaan kaksi vajaa 1000-kiloista oria molemmin puolin Terttuun kiinni sidottuina, ja kyllähän tuo muori mokomat koltiaiset on kurissa pitänyt. Terttu huolehtii, että vierustoveri käyttäytyy asiallisesti, kuuntelee ohjeita ja luo tuen ja turvan epävarmalle, pelokkaalle tai kiireiselle hevoselle. Voi kuinka hienoa olisi saada Nemo ja Rousku Tertun rinnalle töihin!

Onneksi meillä on ollut Lotta, joka on molemmat poikansa opettanut alkuun työhommissa. Nemon voisi varmasti edelleen sitoa Lottaan kiinni ja lähteä töihin, Lotta kyllä pitäisi auktoriteetillaan pojannaskalinsa kurissa. Valitettavasti ei vaan taida löytyä sen luokan valjaita ja koneita, joiden eteen tämän parivaljakon uskaltaisi sitoa.. Ja asuuhan Lotta nyt eri tallillakin. Mutta tuli kyllä erinomaisen selväksi, kuinka korvaamaton ja hieno apu on vanha, varma ja kokenut hevonen, kun opetetaan nuoria hevosia työkäyttöön!

Voisin kirjoittaa luennon teoriaosuudesta vaikka kuinka ja paljon.. Siitä, kuinka paljon hevosvoimia parin tonnin painoisesta hevosparivaljakosta löytyy. Siitä, kuinka hevoset päihittävät koneet työkäytössä. Tiesittekö muuten, että hevonen on kokoonsa nähden tehokkain työväline? Mikään muu eläin tai ihmisen tekemä kone ei pysty tuottamaan yhtä suurta voimaa kuin hevonen! Voisin puhua siitä, millainen ihmisen ja hevosen välisen suhteen tulisi olla. Etenkin voisin kertoa paljon siitä, kuinka suuret riskit liittyy hevosten työkäyttöön. Saimme kuulla kertomuksia kuolleista hevosista sekä kahtia leikkautuneesta naisesta, joka jäi pillastuneiden hevosten perässä kulkeutuvan niittokoneen reitille.

Ehkä yksi tärkeimmistä ajatuksista itselleni olikin se, että hevonen ei saa koskaan päästä irti! Ratsupuolella pillastunut ja käsistä lähtenyt hevonen ei ole laisinkaan niin vaarallinen kuin ajohevonen. Ratsastajan täytyy vaan pysyä kyydissä. Ajohevosen päästessä vapaaksi ovat onnettomuusriskit paljon suuremmat. Perässä olevasta koneesta riippuen jälki voi todellakin tuottaa ruumiita. Etenkin, jos tätä konetta sattuvat vetämään esimerkiksi kaksi 1000-kiloista hevosta. 

Joten mitä pienemmissä osissa, mitä hitaammin, mitä varmemmin ja mitä ahkerammin ajohevonen koulutetaan, sen parempi! Missään ei koskaan saisi oikaista. Aina löytyy niitä, jotka laittavat hevoselle reen perään ja sitten mennään. 90% näistä epäonnistuu. Toki onnettomuusriski on aina olemassa, mutta ennakointi ja ennaltaehkäisy on kaiken A ja O. Hevosen koulutuksen lisäksi tärkeässä roolissa ovat varusteet. Harrastelijalla ei ole varaa huonoon. Huonot varusteet ovat lähes yhtä suuri onnettomuusriski kuin huonosti opetettu hevonen. Tässä seikassa olisi kyllä itselläni paljon petraamisen varaa, onpa sitä tullut ties millä virityksillä välillä harrasteltua..

Miika on kouluttanut hevosia myös pahojen ajo-onnettomuuksien jälkeen ja oli täysin luottavainen siihen, että kyllä niistä vielä varmoja työhevosia tulee. Toki tuo vaatii paljon enemmän työtä ja vielä mieluusti Tertun kaltaisen varman ja turvallisen opettajan pelokkaalle hevoselle.

Tällä matkalla yhä ollaan Nemon kanssa. Yksi seikka jota Miika painotti paljon, on ahkeruus. Oli laji tai taito mikä tahansa, aina löytyy toista lahjakkaampia tekijöitä, mutta lahjakkuus on vain pieni seikka. Enemmän merkitystä on ahkeruudella ja työllä. Ilman työtä ei tule tuloksia! Nykyaikana todellakin on se ongelma, ettei hevosen koulutukselle ole niin paljon aikaa, mitä se vaatisi. Hevonen pitäisi hakea töihin aamulla kahdeksalta ja purkaa se valjaista viideltä iltapäivällä. Tässä välissä voi toki pitää itse pari ruokatauokoa, joiden ajan hevonen seisoo valjastettuna kiinni sidottuna odottamassa. Näistä päivistä, näistä työtunneista, näistä kokemuksista, niistä rakentuu vähitellen nöyrä, luottavainen ja itsestään kaiken antava työhevonen.

Yksi mainitsemisen arvoinen asia on vielä niinkin kavahduttava sana kuin taistelu. Käymme monenlaisia taisteluita aina kouluttaessamme hevosia. Toki jokainen hevosten käsittelijä tietää ja muistaa mikä hevonen pohjimmiltaan on: äärimmäisen arka saaliseläin. Ja ihminen on sille saalistaja. Jo pelkästään tämän asetelman muuttaminen on taistelu hevosen luontoa vastaan. Joudumme käymään taistelua myös omaa itseämme vastaan hevosten kanssa toimiessamme. Ihmisten heikkoudet kuten kiivaus, viha, vimma tai pelko voivat pilata nuoren hevosen. Näitä tunnetiloja ei saisi koskaan peilata hevoseen.

Mielenkiintoisen teoriaosuuden jälkeen siirryimme kuitenkin ulos ja hevosten pariin. Miikan 4-vuotias ori Bocas toimi mallihevosena, kun kävimme vaihe vaiheelta läpi, miten aletaan kouluttaa nuoresta hevosesta varmaa ja toimivaa ajohevosta.