Vuonoponit oppitunneilla

1/26/2013 09:52:00 ip. marjo 1 Comments

Nyt on aika palata jo joskus aiemmin mainitsemaani asiaan, eli Siriltä saamaani joululahjaan. Tänään toteutettiin se käytännössä, sillä paketista löytyi lahjakortti valjakkoajo- tai ratsastustunnille!

Ollaan joskus pari vuotta sitten käyty Sirin kanssa Vilesarin tunneilla ratsastamassa Sarin omalla hevosella. Istuntaan on pääasiassa keskitytty, sekä erilaiseen apujen käyttöön - lähinnä ymmärtämään sitä, mihin ja miten vaikuttaa kummankin ohjan ja pohkeen käyttö, sekä miten niitä kuuluu käyttää. Valitettavasti ajan ja rahan puutteen vuoksi tunneilla käynti on täysin jäänyt, etenkin Lotan taas kotiuduttua..

Vaan siitä saakka onkin eläneet suuret haaveet päästä myös Lotan kanssa tunteilemaan. Minulla levisi suu kyllä valtaisaan hymyyn, kun tajusin, mitä olin saanut lahjaksi. Aivan mahtavaa!

Tänään sitten käytiin tunnilla. En ole nähnytkään Lottaa taas pariin viikkoon, ja täytyy sanoa, että järkytyin aivan valtavasti tarhaan kävellessäni. Lotta seisoi suoraan takamus meitä kohti, ja voi että sen maha on iso!! Tamma on paisunut tässä kahden viikon aikana silminnähtävän paljon. Täytyypä myös todeta, että huomasin ensimmäistä kertaa, ettei satula oikein enää istu selkään. Tämä siis saattoi hyvinkin olla viimeinen liikutus satulan kera ennen varsomista, katsellaan..

Vaan mitäpä sitten itse tunnilla. Minun oli tarkoitus ehtiä kentälle hyvissä ajoin ennen tunnin alkua, jotta ehdin vähän verrytellä Lottaa ennen aloitusta. Kahden vatipääponin (yllättäen Skellan ja Yllärin..) tempausten takia lähtö kuitenkin hieman viivästyi, ja vaikka olinkin ajoissa kentällä, saapui myös ope samaan aikaan. Verkkailin siinä sitten Sarin seuratessa sivusta. Ja voi miten lohdullista olikaan ensimmäisenä kommenttina kuulla, että suurimmat ongelmat miun istunnassani johtuvat selvästi satulasta ja hevosen mahasta! Jeee!

Itse asiassa olen suorastaan yllättynyt, kuinka vähän korjailtavaa istunnassa oli ylipäätään. Silloin kun käytiin pari kertaa tunneilla, päällimmäisenä fiiliksenä oli aina epätoivo "mä en osaa mitään, tästä ei tuu mitään, ihan kun en ois ikinä hevosen selässä istunutkaan!". Tietty Lotta on paljon tutumpi ratsu, ja ehkä tässä parin vuoden aikana on saattanut tapahtua kehitystä myös ratsastajana, mutta olipa silti kiva kuulla, ettei pahempia virheitä omasta istunnasta löytynyt. Sen sijaan päästiin jopa fiilaamaan hyvin pieniä yksityiskohtia. 

Itse tehtävissä keskityttiin paljolti hevosen takapään aktivoimiseen sekä samalla etuosan keventämiseen. Vuonoilla kun on jo valmiiksi tätä muillekin kylmäverisille tyypillistä ongelmaa kulkea hyvin etupainoisina. Alkuun tehtiin pelkkiä kulmien käännöksiä uudella mallilla, eli pelkällä sisäohjan puolipidätteellä. Yhdellä oikea-aikaisesti D-malliin suoritetullä kädenliikkeellä hevonen tekee terävän kulman, astuen takajalat syvälle vatsan alle ja keventyen edestä. Pidäte tulee tulla sillä hetkellä, kun hevosen sisätakajalka nousee ilmaan. Jos nyt oikein muistan (Sari voi korjata jos menee väärin ;)), sisäohjan vaikutukset ovat: asettaa, taivuttaa, pysäyttää, tekee hevosesta etupainoisen. Sisäohjaa tulee siis osata käyttää oikein ja oikealla hetkellä. Lotta tosiaan kääntyi uskomattoman hyvin, keveni edestä, astui alleen, ja parhaillaan tämä kaikki pelkällä yhdellä puolipidätteellä. 

Ympyrällä aktivoitiin tamman käyntiä tekemällä puolipidätteitä, joiden tarkoituksena oli hidastaa hevonen lähes pysähdykseen, mutta juuri ennen pysähtymistä pyytää se taas reippaaseen käyntiin. Tätä samaa tehtiin ravissa siten, ettei ravi ihan pudonnut käynniksi, vaan hidastui pieneksi hetkeksi. Välillä taas pidennettiin askelta. Tämä kaikki tapahtui hyvin nopeassa temmossa (hidastus neljä kertaa ympyrän aikana) ja taas voin todeta, että se toimi. Hevonen pysyi hereillä, käynti oli oikeasti tarmokasta, hevonen lyheni ja hetkittäin kulki jopa itseään kantaen oikein päin. 

Myös laukannostoja tehtiin ympyrällä, parhaimmillaan piti saada neljä nostoa yhdelle pääty-ympyrälle, pudottaen aina neljäsosakierroksen välein raville. Tässä tuli vaan se ongelma vastaan, etten saa pidätettä tarpeeksi nopeasti läpi, jotta hevonen pudottaisi takaisin raville parin askeleen jälkeen, köh.. Muori tuppaa aina vähän innostumaan laukasta. Lotallahan on ollut jo pitkään se ongelma, että laukannostossa pää nousee taivaisiin. Voin kyllä sanoa, että tässä asiassa edistystä on selvästi tapahtunut, sillä vuosi sitten se suoraan sanottuna nakkasi niskansa taivaisiin ja oikein nykäsi pään korkealle ylös. Nykyisin se lähinnä nousee pois peräänannosta (jos sattuu siellä kulkemaan), tai hieman nostaa turpaa ylöspäin. Nopeasti tuo aina tulee takaisin alas ja tuntumalle, mutta ärsyttää kyseinen tapa silti. Tähän otettiin pelkkä ulko-ohjan puolipidäte työkaluksi, jolloin sisäohjan tulisi pitää tamma koko ajan tuntumalla ja asettuneena. Varsomisen jälkeen voidaankin sitten aloitella uudestaan laukkatreenit, kun taas kunnolla joskus pääsee ratsastamaan. 

Sari huomasi jopa sivusta katsoen sen, että Lotta tosiaan yrittää mennä sieltä, missä aita on matalin. Perusvuonis! Hetkittäin tamma kulki hyvässä muodossa itseään kantaen, mutta aina välillä se valahtaa tosi pitkäksi, tai pakenee alas kuolaimen taakse. Lotalla on käsittämätön taito viedä minulta ohjat käsistä. Se tekee sen aina hitaasti ja huomaamatta! Yksikseni ratsastaessa minulla onkin välillä vaikeuksia tietää, koska tamma oikeasti tekee töitä kropallaan, ja koska se vaan huijaa ja laiskottelee pää ryntäissä. Nyt voin oikeasti sanoa, että niinä muutamana pienenä onnistuneena hetkenä tunsin, kuinka hyvässä muodossa ja temmossa, mutta silti rentona ja reippaana, Lotta liikkui. Sen vaan tuntee, ja se jos mikä on hieno fiilis :) Kaiken kaikkiaan tunnista jäi mitä loistavin olotila. Kiitos Sari!! Harmillisesti ei pystytä tämän enempää tunteilua jatkamaan, kun muorilla vaan liikutukset kevenee.. Mutta ehkä aloitetaan uusi tsemppi taas ensi syksynä?!

Siri nappasi videolle alkutuntia. Jos jaksan sen muokkailla ja kehtaan julkaista, laitan teillekin nähtäväksi. Sieltä kuuluneekin paljon paremmin Sarin opit ja kommentit. 

Myös Rousku kävi tunteilemassa meidän jälkeemme. Herralla oli ohjelmassa ihan peruskäsittelyä taluttamisesta lähtien. Takaa-ajotreenissä opiskeltiin liikkeelle lähtöä ja pysähdyksiä. Siri sai tästä varmasti paljon uutta oppia itselleen, ja toivottavasti Sari pääseekin taas pian opettamaan meitä lisää varsan opetuksesta. Kuvailin Ropen ajotreenejä videolle, joten siitä ainakin teen koosteen blogiin. Ja yritän kirjoitella myös lisää siitä, mitä kaikkia neuvoja varsan kanssa toimimiseen Sarilta tulikaan. Näitä vaan pitäisi olla jonkun muistuttelemassa ja vieressä seuraamassa. On se niin kullan arvoista saada asiansa osaava ihminen aina välillä katsomaan, miten homma etenee :)