kuvia
,
Onneksi nämä minun yleisimmät tutkimusmatkalaiseni, siis koirat sekä Lotta ja Nemo, ovat jo tottuneet siihen, että mehän mennään mihin mennään ja kaikkialle suunnataan yhtä suurella mielenkiinnolla. Lotan kanssa varsinkin on koluttu ties mitä metsiä läpi enemmän tai vähemmän suunnitelmallisesti. Minulla on jopa tapana tietokoneen ääressä pyöritellä läpi retkikarttaa, mittailla matkoja ja miettiä paikkoja, mistä voisi mahdollisesti päästä kulkemaan jonkun kivan reitin. Sitten vaan painutaan hevosen kanssa metsään ja kokeillaan, toimiiko se! Mistä minä pääsen läpi, siitä pääsee myös hevonen. Oikeastaan ainoat paikat, mistä Lotan kanssa on jouduttu kääntymään takaisin, ovat olleet niin tiheä metsikkö, ettei läpi vaan mahdu, niin suuret ojat jyrkillä penkereillä, että yli ei pääse, sekä soistuva maa (mitä ei muuten aluksi välttämättä edes meinaa huomata!).
Kuten Kolumbus aikoinaan, en minäkään aina ihan päädy sinne, mihin ehkä kuvittelin. Nykypäivänä onneksi puhelimen gps helpottaa uusien reittien etsimistä ihan hurjasti, ja kun vaan huolehtii, että akkua riittää, ei ainakaan pääse eksymään, jos täytyykin palata omille jäljilleen takaisin.
Tanja ja Kiia ovat vähän joutuneet osallisiksi tähän minun villitykseeni. Ollaan nyt käyty enemmän kävellen Nemon kanssa lenkkeilemässä, koska se on vaan niin paljon mukavampi vaihtoehto kuin kärryissä istuminen! Puhumattakaan, kuinka paljon parempaa tekee myös omalle kropalle kävellä muutama kilometri kuin istua selkään sattuen kärryissä paikoillaan nököttämässä.
Kiia käveli tosiaan mukana yhden pidemmän lenkin, eikä voi muuta sanoa, kuin on siinä ihan järjettömän reipas nuori likka! Hän ihan itse halusi lähteä kävelemään ja oli vielä varsin innoissaan aiheesta. Alkumatka (siis melkein koko matka) menikin edes takaisin juoksennellessa ja taukoamatta höpöttäessä. Totesinkin jossain vaiheessa Tanjalle, mahtaako olla enää sama meininki loppumatkasta?! Ja kyllähän myö sitten viimeisen kilometrin matkalla välillä jouduimme odottelemaan Kiiaa, joka vähitellen alkoi hiipua takamatkalle. Mutta hei, kuinka moni 8-vuotias haluaa ja jaksaa lähteä mukaan kävelemään melkein kymmenen kilsan lenkin, ja oikeasti vielä kulkee sen innoissaan mukisematta? Ensi kerralla otetaankin Nemolle satula mukaan, niin Kiia saa välillä istuskella kyydissä ja välillä juosta mukana, jotta pysyy lämpöisenä.
Ja kyllä, taas me eksyimme tälläkin uudella reitillä. Oli jo niin pimeää, että kun päädyimme yhden talon pihaan, ei enää nähnyt jatkuuko tie talon ohi vai ei. Onneksi pihassa oli porukkaa (taisivat hieman ihmetellä, kun sekalainen seurakunta hevosen ja koiran kanssa yhtäkkiä ilmestyi pimeydestä :D), joten kun kävin kyselemässä ohjeita, osasivat he opastaa meidät edellisestä risteyksestä oikeaan suuntaan, mistä pääsimme sinne mihin oli tarkoituskin. Ei kannattaisi harrastaa löytöretkeilyä pimeässä..
Eilen kävimmekin Tanjan kanssa kahdestaan varsin rauhallisella maastokävelyllä Pyhäinpäivän tunnelmissa. Tai oikeastaan ennemmin voisi puhua kuvausreissusta, sillä samalla tuli napsittua ensimmäiset edes hiukan talviset kuvat.
Löytöretkeilyä kera sekalaisten seurakuntien
Olen varmaan ollut edellisessä elämässäni joku Kolumbuksen lähisukulainen? En tiedä, mistä on lähtöisin tämä ihmeellinen hinku koluta läpi kaikki maailman polut ja pöpeliköt, mihin vaan jostain jotenkin pääsee, mutta niin on aina tullut tehtyä. Sen muistan, että jo pikkulikkana olen johdattanut kavereitani pitkin mitä ihmeellisimpiä metsäreittejä. Oikeastaan vasta oman koiran saamisen myötä tämä homma ihan räjähti käsiin, koska pakkohan sen kanssa nyt oli laajentaa maailmaa suuntaan jos toiseen.
Eräs ehkä useimmiten ja useimman eri ihmisen suusta kuulemiani lauseita onkin: "Mulla ei oo hajuakaan, missä me ollaan." Tämän kuullessani olen sentään itse yleensä kartalla. Harvemmin kehtaan viedä lenkkikavereita paikkoihin, joista en ole itsekään kärryillä. Sen sijaan joskus sattuu näitä onnettomia tapauksia, jotka joutuvat mukanani seikkailemaan uusiin maastoihin. Eräs miesystävä totesikin muinoin, että mun seurassa kulkiessa pitäisi AINA olla kumpparit matkassa mukana! Jotenkin olen huomannut tuon saman itsekin.. ;)
 |
| Nemon mielestä kiven nuoleminen ja sammalen syöminen oli ihan huisin mielenkiintoista. |
 |
| Jaa että mihis sitten? |
 |
| Pakko lisätä tähän kuva Lotan ilmeestä, kun taas kerran olimme eksyneet metsään, ja tulin selästä alas miettimään, yritänkö viedä hevosen jalkaisin eteenpäin vai käännytäänkö suosiolla takaisin. |
 |
| Tuleva puskaratsuni mun. |
Olen kuitenkin vahvasti sillä kannalla, että metsässä rämpiminen on kivaa, ja aion jatkossakin etsiä ahkerasti uusia reittejä! Kulkivat ne sitten tietä tai pöpelikköä pitkin. Jokaisen hevosen olisi myös syytä osata kulkea siellä, missä polkuja ei ole, joten tämä on myös ihan tarkoituksenmukaista viedä Nemoa keskelle ei mitään.
 |
| Heijastimet jalkaan ennen lähtöä. |
 |
| Nemon uusi ihana pinkki liina. |
 |
| Lumisade alkoi ja pimeys iski kesken matkan. Näkyy kivasti tuossa ylänurkassa. |
 |
| Kiian kanssa kävellyn reitin saldo. |
 |
| Tältä näyttää, kun yrittää tumput käsissä irrottaa lukkoa ja kiinnittää toista :D |
 |
| Pate jäi kaihoisasti katselemaan, kun kaveri lähti reissuun. Hauskasti näkyy tuo talvikarvan vaihtuminen, vuonoilla ei moista erotakaan, kun kesä- ja talviturkit ovat niin saman väriset. |
 |
| Nemon mielestä oltiin taas sunnuntaikävelyllä. Tai kuten Tanja asian totesi, Nemon kanssa jokainen lenkki on sunnuntaikävelyä. |
 |
| Bongattiin pitkästä aikaa naapurissa majailevat viime kesän karitsat! |
 |
| Nemokin huomasi pikkulambit. |
 |
| Ja näytti hetken aikaa varsin kuvaukselliselta. |
 |
| On nämä vaan niin ihania otuksia. |
 |
| Ja kaikkia värejä löytyy. |
 |
| Okei, lambit on nähty, jatketaanko matkaa? |
 |
| Sain kuvan, kun Nemo kiukkuaa. Se on niiiin läpinäkyvä noissa ajatuksissaan, eikä todellakaan peittele tuntemuksiaan. Tässä juoksin itse edelle kuvaamaan, ja kun Nemo ei saanut juosta mukana kuten olisi halunnut, iski kiukku päälle. |
 |
| Mutta pian se unohtui, ja tuli hymy kameralle. |
 |
| Eipä ollut paljonkaan porukkaa liikenteessä. |
 |
| Koskematon hanki ja Nemon yliastunta normaalissa kävelyvauhdissa. |
 |
| Pitäisköhän tässä jo pyytää UPM:ltä sponssia, kun täällä mainostellaan, hih :) |
 |
| Norjankuonoponi (kuten Kiia pienempänä asian ilmaisi :D) liikenteessä. |
 |
| Odotellaas välillä, että tuo kuvaajakin ehtii matkaan mukaan. |
 |
| Eipä tässä ruvettu mitään poseerauskuvia napsimaan, mutta joku kerta voisi tietty taas uudet rakennekuvatkin ottaa.. |
 |
| Kunhan ollaan ja hengataan. |
 |
| Heppa yksin liikenteessä?? Siltä se näytti, kun linssin läpi katselin pelkkää Nemoa Tanjaa näkemättä :'D |
 |
| Mulla sitten aina näitä hyviä ideoita riittää: "Menkää hei tonne puskaan!" |
 |
| Onneksi on myös yhtä pöhköjä ihmisiä niiden toteuttamiseen: "Okei me mennään." |
 |
| "No totta kai me mennään, täällähän on ruokaa vaikka muille jakaa!" |
 |
| Mutta kyllä kannatti, tulipa taas kiva kuva niin ihanasta rakkaasta blondimiehestä! |
 |
| Lörppähuulineen kaikkineen ;) |
 |
| Jälleen yhtä uutta metsäpätkää tutkimassa. |
 |
| Ensin oltiin polulla... |
 |
| ...ja sitten ei enää oltukaan! Taas nämä kuuluisat viimeiset sanat, mennäänkö hei vielä kattoon mihin tosta pääsis! Onneksi näin pienessä metsässä lähellä teitä ja asutusta ei vielä pääse eksymään. |
 |
| Pian olimme takaisin tiellä, ja norjankuonoponi sai toteuttaa itseään. Luulisi kyllä, että kivet raapisivat nenää ja kieltä, kun vauhdissa pitää lunta syödä matkalla? |
 |
| Kotipihassa bongasimme joukon tuttuja ratsastajia. Kyllä vaan sydäntä lämmittää nähdä Siri hevosensa selässä lenkillä kaikkien koettelemusten jälkeen ♥ |
 |
| Nemo puolestaan bongasi Paten. (ja Tanja on näemmä omaksunut tämän minun tyylini taluttaa hevosta) |
 |
| Patella olikin jo kiire Nemoa vastaan. |
 |
| Seuraa johtajaa! Jos te ihmiset meette sinne, me tullaan kans. |
 |
| Ei vaeskaan, me huikataan teille "Eat my dust", ja painellaan omille teillemme! Heippatirallaa! |
 |
| Ja Pyhäinpäivän lenkki, joka ei ihan pidä paikkaansa, kun mittari unohtui vielä tallilla päälle.. |
0 kommenttia :
Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.