Äiti-poika-maastoilua
Voi miten ihanaa, vihdoinkin minäkin voin kirjoittaa, että olen käynyt tallilla, olen päässyt ratsastamaan ja tämä kaikki jopa kahteen kertaan. Mikä vielä huisimpaa, molemmat maastolenkit tapahtuivat omien voipalleroiden selässä ja molemmilta on vielä todistusaineistoa olemassa (Sirin kanssa saatiin kuvaaja matkaan). Eli tervetuloa mukaan maastoilemaan!
 |
| Laiskat ponit löntystää. |
Meidän on jo pitkän aikaa pitänyt käydä Lotan ja Rouskun kanssa hieman pidemmällä maastolenkillä ratsain, mutta aina on tullut jotain esteitä. Ainoastaan pari ihan lyhyttä reissua on joskus kevään aikana yhdessä tehty. Tällä kertaa entuudestaan blogista tuttu tallipoika Heikki oli niin kiltti, että lähti vielä kävellen matkaan mukaan kameraa kantaen. Kuvia siis on ja paljon - huippua!
 |
| Tässä näitä meidän maastojamme.. Ja Sirin kaveri tuli vastaan :) |
Hellettä on piisannut, kuten lienette kaikki huomanneet, joten sortsit jalassa tässä on tullut ratsastettua. Siri otti kuitenkin satulan varmuuden vuoksi päätettyämme lähteä ihmisten ilmoille ja ottaa pari laukkapätkää pitkällä suoralla tiellä. Täytyy kuitenkin muistaa, että Rousku on vasta kolmevuotias ja vähän ratsastettu..
 |
| Autojen ohituksia riitti vielä hiljaisemmillakin reiteillä. |
Metsäpolkujen läpi kahlattuamme ja suunnan olessa jälleen kotia kohden oli aika kokeilla pari laukkapätkää. Kuvaajan passitimme keskelle peltoa ja pienen strategia-neuvottelun jälkeen annettiin ponien mennä. Molemmat tuntuivat varsin innoikkailta juoksemaan, vissiin lähinnä paarmoja karkuun, mutta melko löysää itse laukka sitten oli kuitenkin. Turvallisuussyistä mie painelin Lotan kanssa edellä ja Popi tuli perässä. Rousku on vissiin ottanut jo tavaramerkikseen heittää pienen pukin laukannostossa, ja niinpä tuo jäi selvästi mammasta jälkeen laukkaan lähdössä..
 |
| Lotta-lyllertäjä yrittää näyttää muka-reippaalta. |
 |
| Popi puolestaan kiihdyttelee perässä äitin kiinni. |
Otettiin siis uusi yritys, jos saataisiin hieman parempi liikkeellelähtö ja molemmat ponit samaan kuvaan. Ei muuta kun ympäri keskellä tietä ja takaisin. Rousku oli vähän ihmeissään, eikö tässä mennäkään kotiin.. Kyllä se kuitenkin suostui mamman perässä ravailemaan myös väärään suuntaan.
Uuden strategiasuunnitelman jälkeen siis ei muuta kun uudelleen laukkaa kokeilemaan. Nyt kun oli todettu, että ponit ovat laiskoja ja kulkevat oikein kiltisti ja rennosti. Tai Lotta nyt on aina Lotta, mutta kuka Popista tietää, jos se vaikka innostuisi spurttailemaan (nyt kyllä naurahdin jopa itsekin :))
 |
| Tässä odotellaan selvästi lähtölupaa, kaikki niin jännittyneinä… Paikoillenne - valmiina - hep! |
 |
| Mutta hei, mihin Rousku on lähdössä?! |
 |
| Niin, se pukki... |
 |
| Mitä mitä, äiti lähti, äkkiä perään! |
 |
| Ja hetkellisen jalkojen keräilemisen jälkeen poika laukkaa kevyesti taas äidin kiinni. |
Se niistä yhteisistä laukkakuvista siis tällä kertaa. Sen enempää emme viitsineet Rouskua kiusata. Ehkä vielä joskus onnistuu tämäkin homma paremmin. Aika huisia kyllä ajatella, että vastahan Popi kulki pikkuvauvana mamman vierelle sidottuna kärryjen edessä.. Tai käsihevosena Lotalla ratsastettuna. Ja nyt me vaan kaikki yhdessä laukataan keskellä peltoja :)
Ja sitten toiselle lenkille. Kyllä, yllä olevassa kuvassa olen minä Popin selässä! Ekaa kertaa. Siri otti ja lennähti etelän lämpöön, joten minä lupasin käydä myös Rouskua lenkittämässä kertaalleen viikon aikana. Ja niin myös tein.
Yksin en viitsinyt Rouskun kanssa lenkille lähteä, ja toki myös Lotta piti liikuttaa, joten nakitin kaverin mukaan Lotan selkään. Tallille suuntasimme keskellä päivää ja jälleen hirmuisessa helteessä.. Eipä tullut mieleenkään kiskoa hiostavia pitkiä housuja jalkaan. Jälleen ratkaisuna toimi siis sortsit ilman satuloita.
Tässä kohden mietin tosin pienen hetken itsekin, onko tämä ihan järkevää? Ensinnäkin minä ja Popi.. Istuin ensimmäistä kertaa kyseisen ponin selässä. Kyseisellä ponilla ei ole edes ratsastettu kovinkaan montaa kertaa. Ja se on 3-vuotias. No olihan meillä supervarma Lotta mukana…
Mutta niin, Lotan selässä istuva ystäväni on elämänsä aikana käynyt kolme kertaa aiemmin hevosen selässä. Hänelläkään ei ollut satulaa. Eikä tietenkään ketään taluttamassa. Tiedän kyllä, että tasapainoa riittää, hän istuu rentona satulassa ja luottaa hevoseen. Ja minä luotan Lottaan! (- ja Popiin :)) Joten en nähnyt kumpaakaan ongelmana, vaan valitsin meille mahdollisimman hiljaisen maastoreitin metsän keskelle (ja toivoin ettei junia satu kulkemaan yli sillan alituksen aikana).
Kaikki sujuikin hyvin ja ponit löntystivät tyytyväisinä peräkanaa pitkin metsätietä. Ainoastaan tsiljoonat paarmat meinasivat saada meidät kaikki hulluiksi. Heti kun yhden sai huitaistua pois tuntui jo jalassa uusi puraisu. Vaan eihän myö näin helpolla selvitty.. Yhtäkkiä alkoi kuulua hirmuista meteliä, joka vaan koveni matkan edetessä. Lähempää kuunneltuna vaikutti kuin valtavaa kivillä täytettyä peltilavaa olisi kiskottu pitkin soratietä. Ja pian paljastui myös syyllinen, kun edempänä metsätiellä tönötti tien reunasta jotain puuainesta rekan kyytiin lastaava metsäkone tukkien koko tien. Juuri näin!
Lotta jännittyi jo kaukaa ja kiihdytteli tahtia pää pystyssä. En millään raaskinut kääntyä takaisin niin aikaisessa vaiheessa, joten tuumasin että käännytään metsäpolulle hieman lähempää metsäkonetta. Jos minulla olisi ollut kengät jalassa ja poneilla satulat selässä olisi yksi vaihtoehto ollut taluttaa hevoset ohi. Vaan eipä ollut kumpaakaan.. Polun kohdalle oli parkkeerattu tyhjänä seisova rekka ja jouduttiin menemään sen verran lähelle töitä tekevää metsäkonetta, että myös Rouskulta tuli pientä teputusta ja ravispurtti polulle kääntyessämme.
Hetken rämmimme pitkin ryteikköistä metsäpolkua työkoneen pauhatessa lähes vieressä, kunnes totesin että käännytään takaisin. Ponit olivat ihmeissään koneesta ja maasto oli niin järkyttävää ryteikköä, että siitä menosta oli nautinto kaukana.
 |
| Äitin pyllyssä kii. |
Olimme juuri palaamassa takaisin tielle polulta, kun näimme puuta lastanneen metsäkoneen ajavan lähemmäs. Oli siis pakko pysäyttää ponit tai olisimme paukahtaneet suoraan koneen alle keskelle tietä. Ehdin jo pelästyä, että tännekö me jäimme, kun kone pysähtyi paikoillaan seisoneen tyhjän rekan viereen juuri siihen, mihin meidän piti polulta päätyä. Vielä enemmän hämmästyin kuitenkin, kun ohjaamosta hyppäsi alas mies ja lähti kävelemään metsään meitä kohden. Hän tuli lähemmäs ja huuteli, että he lastaavat vielä yhden rekallisen ja häipyvät sitten, menee vartin verran. Edellinen rekka oli kuulemma juuri kauempana kääntämässä autoa ja lähdössä pois. Olipa kiltti mies kun tämän tuli kertomaan!
Päätettiin sitten pujahtaa ponien kanssa siitä välistä. Täysi rekka tuli lastinsa kanssa ja ajoi ohitsemme. Tämä työkoneen kuljettaja siirsi autoa hitusen, jotta mahduimme pois polulta ja jatkamaan sen ohi matkaamme metsätietä eteenpäin. Tyhjä rekka ja metsätyökone lähtivät sitten ajamaan perässämme kohti lastauspaikkaa.
Tässäkin kohden pitää lausua kiitokset fiksuille kuskeille! Ehdin jo tässäkin pelästyä, että mitä mahtaa seurata kun mokomat meluautot lähtevät peräämme soratielle, kun myö yritämme kävellä rauhassa eteenpäin ilman satuloita. Normaalisti olisinkin ravaillut reippaasti alta pois, mutta tässä tilanteessa juokseminen oli viimeinen vaihtoehto. Onneksi rekat jättivät pitkän turvavälin hevosiin ja saimme rauhassa kävellä ohi lastauspaikan hiljaisille maastoreiteille.
 |
| Oli pakko napata puusta oksa mukaan paarmakarkottimeksi. Rousku innostui kovasti retkieväistään.. |
Loppureissu sujuikin sitten oikein mukavasti (paarmoja lukuunottamatta!). Ravailtiinkin välillä, ja Popi käyttäytyi oikein nätisti. Rouskulla olisi ollut menohaluja enemmänkin. Ehdotin jopa pienen laukkapätkän ottamista kotia kohden, mutta siihen Lotan kuski ei ollut valmis. Mie sen sijaan sain pienellä pukilla varustetun yhden laukka-askeleen kun juostiin äiti kiinni pieneen ylämäkeen. Kuten todettu, Rousku olisi halunnut mennä reippaamminkin ;)
 |
| Lenkin jälkeen parkkeerataan heinäpaalille ja hieno poni saa palkkansa. |
 |
| Viilennystä. |
 |
| Tallista sisältä kuvattu Popi kyselemässä, saisikos hänkin tulla talliin viilentyyn.. |
Jälleen kerran on pakko todeta, että on meillä vaan hienot ponit! Kolmevuotias Rohan on niin rento ja maastovarma ratsu. Kun pohjatyö on tehty niin huolella ja poni kulkenut turvallisen Lotan mukana ties missä, on ratsastajan selkään liittäminen lähinnä muodollisuus. Nyt kun siihenkin on hitaasti ja rauhassa edeten opeteltu, toimii poni juuri kuten on oppinutkin, oli ihminen selässä tai ei :)
Kuvitelkaapa muuten, että parin vuoden kuluttua näissä kuvissa voivatkin olla velipojat yhdessä lenkkeilemässä!?
Kuvitelkaapa muuten, että parin vuoden kuluttua näissä kuvissa voivatkin olla velipojat yhdessä lenkkeilemässä!?
