Iltatunnelmia

Siis onko nyt kesä vai syksy? Jos vastaus kuuluu syksy, niin täytyy todeta, että kelit ainakin ovat kohdillaan! Ihan mielettömän upeita raikkaita auringonlaskuja on mahtunut tähän viikkoon. Tässä on jo hetken aikaa ollut tarkoituksena siirtää pojat jälleen toiselle laitumelle, kun nykyinen lohko alkoi olla loppuun kaluttu. Niinpä tartuin tuumasta toimeen, ja kävin eilen askartelemassa jälleen muutamat aidat paikoilleen.

Samalla oli ihan pakko ulkoiluttaa kameraa, koska aurinko! Valo! Syksyn valo! Ei kesällä vaan koskaan ole yhtä upeita värejä ja yhtä täydellinen tuo laskevan auringon sävy kuin syksyisin.. Myös talvella auringon luoma vieno valonkajo on aivan eri luokkaa kuin kesällä. Eli siis paljon sopivampi kuviin.

Samalla yritin ikuistaa teille vähän tallimme tunnelmia. Täällä oikeasti sielu lepää. Jotenkin koko paikka on niin tyyni ja seesteinen, samoin kuten ihmiset ja hevoset ja muut eläimet. Kaikilla on positiivinen fiilis ja maisemat ovat omaa luokkaansa. Toivottavasti kuvista välittyy edes pieni pala näitä tunnelmia :)

Jos en olisi tiennyt, että aidan takaa esiin kävelevä hevonen on Nemo, olisin varmaan tuijottanut monttu auki ihastuksesta, mikä on tuo upea hevonen! Herra näytti aivan mielettömän hienolta, kun kiipesi mäkeä ylös vähitellen näkyviin auringon valaistessa suoraan hevosen kuin sädekehässä. Pitkää ja letkeää käyntiä korvat hörössä se sieltä ilmaantui aidan taa patsastelemaan.

Nämä aidat olisi tietty joku voinut photoshopata kuvista pois.. Ja tuon vinon tolpan samaten. Se joku ei vaan viitsinyt. Mutta onpa tämä hevonen kyllä kaunis <3

Hemppa lähti niittämään poikien laidunta. Hevosten oli tarkoitus tämä syödä, mutta olimme liian myöhäisessä niiden laitumelle sijoittamisessa, joten eipä ollut heinä enää ruuaksi kelpaavaa.

Pojat olivat jokseenkin turhan uteliaita (mikä ylläri, not!), ja etenkin Nemo näytti tyrkyttävän itseään väkisin traktorin luo. Tööttäilyä sieltä kuuluikin ahkerasti, kun piti saada hevoset väistämään.

Ja siitäkös riemu repesi, hirmuista laukkaa hevoset painattivat pitkin laidunta! Nemo heitti pukinkin typerälle traktorille! :'D

Onhan tuo nyt ilkeä vehje, kun ei päästä pientä hevosta niittokonetta katsomaan..

Pinja oli Mallan kanssa pellolla liikenteessä.

Ja Heta juoksutti ja ratsasti Pandoraa kentällä.

Malla sai yleisön ihailua osakseen. Tai siis Nemon ihailua. Popi oli lähinnä et miks me tässä hengataan häh?

Nemo jatkoi tuijottelua itsekseen.

Hemppa sai juuri sopivasti niiton valmiiksi samoihin aikoihin kuin minä laitumen, ja olikin aika siirtää hevoset uudelle lohkolle. Hieman meinasi olla vauhtia kintuissa, kun juuri olivat päästelleet höyryjä traktorin seurassa. Ja uudelle laitsalle sitten painatettiinkin laukkaa possujunassa.

Nemon ylikierokset johtavat aina hyppyihin velipojan niskaan. Rousku on tottunut ottamaan nämä osumat vastaan.

...ja päätti keskittyä syömiseen.

Eipä Nemoakaan siis kauaa jaksanut kiinnostaa.

Minä olisin kyllä mieluusti ottanut niistä kunnon pystyynhyppimiskuvia tässä valossa!

Valitettavasti ruoka voittaa aina kaiken.

Ihan kun joku kyyläis mua..?

Hetakin meni ohitse viedessään Pandoraa laitumelle. Harmittelin alkuun taas näitä *piip* lankoja, mutta itse asiassa tästähän tuli aika kiva kuva, vaikka tarkennus onkin pielessä!

Vähän parempi kuva, vaikka eivät nuo langat edelleenkään sytytä :D


Nämä kaksi hylkäsivät pian aurinkoisen läntin ja siirtyivät kauemmas laitumelle.

Ruokaa ja tilaa olisi taas vaikka kymmenen hevosen tarpeisiin. Onneksi on näin upeat kelit, niin hevoset saavat vielä huoletta elellä täyttä laidunelämää ennen siirtymistä takaisin pihaton suojiin.

Tytöt ja kissanpennut jäivät kuvaamatta, kuin myös Martta-koira mönkijän perässä juoksentelemassa, mutta tässä vielä lasten onnea parin viikon takaa :)

Kenttäharava testissä

Long time no seen. Ihana pari, Nemo ja Kiia.

Nemo tykkää pienistä ja rakastaa saamaansa huomiota :)

Vihdoinkin tuli se päivä, kun päästiin testaamaan ratsastuskentän hoitoon tarkoitettua haravaa! Itse kenttä on suhteellisen uusi, sen koko pintakerros uusittiin keväällä ja silloin tilan isäntä hankki myös kentän hoitoon soveltuvan haravan.


Kenttää on lanattu tällä Kellfrin haravalla jo useaan otteeseen, ja hyvin tyytyväisiä olemme jälkeen olleet. Laite on tarkoitettu mönkijällä vedettäväksi, mutta meillä oli jo alusta alkaen ajatuksena, että sitä voisi myös Nemolla vetää. Vielä ei vaan ollut löytynyt sopivaa saumaa tuota testailla.

Popi seuraili touhua tarkoin..

Välillä laittoi kuntoilun merkeiksi.

...ja taas seurasi silmä kovana.

Eipä vaan ollutkaan niin yksinkertainen juttu tuo kentän lanaus. Ilmeisesti haravassa on joku osa hajonnut, joten säätöihin ei nyt päässyt vaikuttamaan ihan siten kuin olisi pitänyt. Tässä mallissa on useampi säätömahdollisuus ja jälkeä saa hyvinkin erilaista. Haravaa pystyi kyllä vetämään, joten aikamme ihmeteltyämme Hemppa sillä kokeilikin lanata kenttää traktorin kanssa. Vaikka säädöt eivät ihan pelanneetkaan, päätimme testata myös Nemon perään. Ei muuta kun heppaa valjastamaan.

Lanatulla pohjalla on hyvä juoksennella.

Nemo odottelee vuoroaan päästä haravan eteen. Tai itse asiassa kovasti se oli jo menossa kentälle ;)

Hemppa ajoi traktorin pois ja minä vuorostani peruuttelin Nemon lanan eteen (hyvin muuten toimii pakki ja ohjaus tällä hevosella :)). Eipä siis muuta kuin harava Jelppariin kiinni ja menoksi!


Heti alkumetreillä kävi selväksi, että painoa on ja paljon. Nemo sai tehdä ihan tosissaan töitä, kun lähti liikenteeseen. Yritimme siis saada haravan piikkejä ylemmäs, mutta ei tämä oikein toiminut. Muutamaan otteeseen lanasimme ja säädimme, taas lanasimme ja säädimme. Kunnes luovutimme.



Nemo kyllä veti lanaa ihan kiltisti, vaikkakin selvästi vähän ihmeissään. Siitä näki selvästi kärryjen kyytiin, kuinka se jokaisen askeleen joutui työntämään eteenpäin pää pitkällä edessä ja peppu alhaalla. Harava kyllä toimi hyvin ja jälki oli ihan passelia. Minä en kuitenkaan halua vielä tässä vaiheessa vedättää näin raskasta kuormaa, enkä varsinkaan tylsällä kentällä. Pari vai kolme kierrosta ajettiin kentän ympäri lyhyissä pätkissä leipäpalkan kera ja se sai riittää tältä erää. 


Tulipa muuten samalla huomattua pieni etu hevosella vetoon versus koneella vedettäessä. Paikoitellen alkoi kuulua hirveä rahina tai kirskuna, miten sen sanoisi, jolloin haravan piikit selvästi porautuivat kentän pintahiekan läpi alempaan kerrokseen! Tätä kerrosta kentästä ei toki ole tarkoitus sekoittaa pintahiekkaan, eivätkä piikit saisi sinne ylettyä. Se on sanomattakin selvää, että kentän pinta on eri paksuinen eri osissa kenttää, joten sama piikkien syvyys ei välttämättä ole passeli joka paikassa. Kuitenkin haravan äänen kuullessaan osaa tarvittaessa nostaa lanaussyvyyttä ylemmäs, jos piikit uhkaavat painua liian alas.


Jätimme siis Hempan jatkamaan haravointia traktorin voimin ja minä ajelin pelkkä Jelppari hevosen perässä. En edes raaskinut jäädä kentälle pyörimään, sillä se on tylsää. Ei Nemolla riitä motivaatio talsia kenttää ympäri ees taas. Varsinkin, kun siellä on niin hankala kääntyä tällä yhdistelmällä. Pellolla sen sijaan on kiva ajaa. Etenkin kotoa pois päin Nemo talsii oikein reipasta vauhtia. Kotiin kääntyessä meno tuppaa hidastumaan, hih.


Nemon treenit ovat tässä vaiheessa helppoja ja lyhyitä. Tärkeintä on pitää hevosen mieli virkeänä, kiinnostus suurena työntekoa kohtaan ja rasittaa sitä sopivissa määrin. Haluan tarjota sille sellaisia haasteita, joista se pystyy selviytymään, niin henkisesti kuin fyysisesti. Toistaiseksi tämä on toiminut, sillä Nemo on aina innoissaan, kun pääsee tekemään jotain. Toki mukavuusalueelta on joskus hyvä poistua, ja onhan sitä tehtykin. Mutta vain hetkittäin ja sopivalla tavalla. Treenien vaativuus kasvaa koko ajan kuin huomaamatta, samalla kun hevosen kunto kohenee ja kehitys etenee. Nemo on myös vielä täysin keskenkasvuinen, eikä sille tee hyvää vetää liian suurta kuormaa. Kuten myös ratsastamalla liian aikaisin, hevosen voi rikkoa myös vedättämällä liikaa liian nuorena.


En toki aio odotella sinne kuusivuotiaan valmiiseen luustoon asti ennen ratsastusta ja oikeasti raskaan kuorman vedätystä, mutta en myöskään näe syitä, miksi pitäisi pyytää liikaa jo nyt. Niin kauan kun Nemon fiilis sekä työntekoa kohtaan että yleisesti on tätä luokkaa kuin nykyisin, uskon vakaasti siihen, että treenit sen kanssa ovat enemmän kuin onnistuneita! :) (ja vaikka se on vasta 3v, erittäin selväksi on tullut, että pitkä tauko ei tee hyvää pääkopalle, säännöllinen mielenvirkistys on pakko pitää ohjelmassa mukana!)


On tuo hevonen myös vakaasti tarkoitus saada laihtumaan tässä jossain vaiheessa! Itse asiassa se oli tarkoituksena jo tänä kesänä, mutta koska kesän treenisuunnitelmat ovat menneet täysin penkin alle, ei laihtumisesta voi puhua halaistua sanaakaan. Otetaan siis sama tavoite tulevalle talvelle! Rekikelejä odotellessa..!

Päivä Hunningolla

Ai missä??

Käytiinpähän taas treenaamassa! Mikäli vielä jollekulle ei ole tullut selväksi, on Nemo kotona niiiiiin ruuna kuin ori ikinä olla voi. Sen sijaan reissun päällä vieraiden hevosten seurassa Nemosta tulee niiiiin ori kuin ori ikinä olla voi. Huh heijakkaa. Minkäpä tuolle mahtaa, nuori herra pahimmassa iässään ja hormonit jylläävät. Tästä johtuen lähdimmekin toteuttamaan treenipäivää, joka on hevoselle riittävän helppo ja reilu, ja jossa ihmiset pääsevät helpommalla kuin pitkillä näyttelyreissuilla hormonihyrrän narun päässä roikkuen..

Tanja ja Virpi (viimeistä kertaa tänä kesänä, snif) menossa mukana.

Nemon feng shuit kotioloissa.

Kuskimme oli hivenen myöhässä aiotusta aikataulusta, eikä meillä varsinaisesti mitään aikaa ollutkaan, joten aamusta oli hyvin aikaa puunailla hevonen, pakata kamat kasaan ja pohdiskella päivän ohjelmaa. Oli kyllä kiva lähteä reissuun ilman mitään varsinaista ohjelmaa. Ei näyttelyä, ei kisoja, ei edes muita ihmisiä, vaan ihan omalla porukalla ja kaikessa rauhassa.

Tanja harjasi otsatukkaa, mutta Nemo tuumasi tämän olevan hyvä pussailuhetki!

Näin paljon Nemoa kiinnostaa ohi ajava hevoskoppi..

Olen koko kesän pohdiskellut jotain vastaavaa treenireissua, kysymysmerkki oli vaan, mihin sen tekisimme? Oikeastaan päätös oli kuitenkin itsestään selvä koko ajan. Päämääräksi valikoitui siis Hessi-talli Urjalassa (kotoisammin Hunninko, nykyisin Hurjalan talli). Oman hevosharrastukseni alkuaikoina päädyin hoitamaan yksityistä valjakkoajossa kisaavaa nuorta ponia, jonka myötä Hessi-talli tuli hyvinkin tutuksi paikaksi tuolloin päältä kymmenen vuotta sitten.

Jostain syystä olen aina pitänyt kovasti niin paikasta kuin tallin omistajasta Sindan Heidistä, joten tuntui hyvinkin luontevalta ratkaisulta kääntyä Heidin puoleen tässä asiassa. Olen itse asiassa aina ajatellut, että kun minulla joskus on hevonen, jonka kanssa valjakkoajoa pystyn harrastamaan, olemme aivan taatusti suuntaamassa Heidin valvovan silmän alle kouluttautumaan - tai jopa hevonen Heidille ajettavaksi. Aika näyttää jos ja kun tulemme näin Nemon kanssa joskus tekemään! Tältäkin kannalta oli siis luonteva valinta suunnata Hessille, tulevatpa paikat tutuiksi Nemollekin, jos sinne joskus valmennuksiin suuntaamme.

Herra tsiigailee kopista Hessi-tallin pihamaisemaa. Nemo seisoi kopissa niin tyynen rauhallisena, kun ei mistään kuulunut tai näkynyt hevosten olemassaoloa.

Vasta ulos asteltuaan se bongasi liudan kavereita tarhoissaan.

Reipas Virpi ja jokseenkin kireä Nemo!

Hessillä tunnelmat olivat hyvin rauhalliset! Sopii meille! Pihatarhoissa seisoskeli muutama hevonen paikoillaan nuokkuen, ja taisimmepa muutaman ihmisenkin sekä hevosen liikenteessä nähdä päivän aikana. Kuitenkin meillä oli juuri sitä tilaa ja rentoa ilmapiiriä ympärillämme, mitä Nemon kanssa kaipasinkin. Olin kuitenkin varautunut siihen, että Nemo käy ylikierroksilla, joten suuntasimme ensimmäisenä maneesiin pyörimään.

Alkuun käppäilyä narun päässä. Nemo oli oikein kiltti, kun yksin oli maneesissa.

Ei sitä kiinnostanut kuin hajut maassa.

Melkeinpä saman tien päästimmekin hevosen irti, ja minä päivystin kameran kanssa, toiveina saada hienoja juoksukuvia sen irrottelusta! Ja pyh. Ei se juossut yhtä ainutta askelta. Nuuskutti vaan hiekkaa ja nosteli ylähuultaan. Kasasimmekin siis muutaman esteen maneesin sivulle, pitihän tämä tilaisuus hyödyntää myös irtohypytyksen merkeissä. (ja samalla yrittää purkaa ylimääräistä energiaa hevosesta..)

Kolmen ihmisen ja raippojen voimin saatiin sentään herra liikkeelle maneesissa!

Värikkäät puomit toimivat muuten selvästi paremmin tässä hommassa kuin omat värittömät puunrunkomme.

Nemo kyllä tarjoili meille päivän naurut tässä touhussa! Oikeesti, miten kukaan voi olla noin onneton hyppäämään?! Nemon irtohypytys tarjoaa kolme suurta haastetta. Jos nämä kaikki onnistuvat, suoritus voi olla jokseenkin kelvollinen. Pääasiassa ne eivät vaan tuppaa onnistumaan..

1. Hevonen pitäisi saada ottamaan laukka ennen estekujaa.

2. Laukan olisi syytä jatkua myös esteiden väliltä toiselle, jotta hevonen saa itsensä esteistä yli.

3. Mikäli hevonen sattuukin selvittämään esteet, olisi puomien toiselle puolen syytä siirtyä puomien yli - ei niiden läpi.

Kops!

Hyvä laukka = hyvä hyppy!

Ei kommentoitavaa..

Yksi tekniikka on toki juosta esteen eteen ja pysähtyä siihen. 

Ja hypätä sitten kenguruloikka paikoiltaan yli!

Nuorilla hevosilla tuppaa useinkin käymään niin, että hyppy alkaa kulkea vasta, kun estekorkeus kasvaa. Nemolla taitaa olla vähän samaa vikaa. Se oikeasti osaa hypätä ja hyvin! Kun vaan viitsisi. On se kuitenkin sen verran elämänsä aikana irtohypännyt, että kun vauhtia riittää ja askel osuu kohdalleen, on ylityskin oikeasti loistava. Mutta kun hevosen motivaatio on nolla, en uskaltanut nostaa esteitä, sillä sen jälkeen Nemo tuskin olisi enää hypännyt laisinkaan?? Näillä siis mentiin tällä kertaa.

Kaikki jalat eri tahdissa..

Nemo tuntui monesti hyppäävän takajalat vuorotellen, tavallaan siis ponnisti yhdellä jalalla?

Lentävä pötkylä.

Tässä yksi (ja ainoa??) esimerkki onnistuneesta hypystä.

Aaaws mikä komistus!

Jospa tehdäänkin siitä agilityPONI...! Olkoonkin vuonohevonen, pakkohan sitä oli testata poniagilityn estettä, kun sellainen maneesista sattui löytymään.

Nää yritti kauheesti väittää mulle, ettei Nemo mahdu tuosta portista alitse.. Ja minä kivenkovaa väittämään, että kyllä mahtuu! (ja jos ei mahdu, jääköön portti hevosen selkään killumaan, no big deal) 

Mutta kyllähän se mahtui! Rimaa hipoen :D

Maneesista suuntasimme tallin pihaan viemään Nemon omaan tarhaansa ihmettelemään maailman menoa. Tässä kohden piti kävellä omissa tarhoissaan ulkoilevien hevosten vierestä ohi, joten otimme ketjunarun menoon mukaan. Virpi talutti toiselta puolen, ja minä olin ketjun päässä toisella puolen suojaamassa Nemon hyppimiseltä. Koska kyllähän se etupää taas keuli. Mutta itse asiassa hypyt jäivät siihen, kun sain juuri sopivasti huomautettua ketjulla herran toiminnasta jo ennen kuin pääsimme lähellekään hevosia. Itse hevosten ohitus sujuikin kunnialla, mitä nyt huutelevan ja teputtavan orhin kanssa.

Nemo tarhassa ihmettelemässä.

Hei mulle oli jätetty ohjeita tallin seinälle! :D Taisinpa muistaa mennä sisään yöksi..

Sitten meillä alkoikin hengailu. Nemo jätettiin tarkoituksella yksin tarhaan nököttämään ja itsekseen kiukuttelemaan. Sitä se kyllä tekikin. Nakkeli niskojaan ja haukotteli. Välillä ravaili, välillä käveli, huuteli ja katseli. Kolme tuntia sillä kesti ennen kuin heinät alkoivat kiinnostaa. Oletin kyllä silti, että se olisi käynyt enemmän kierroksilla tarhassa. Yllättävän nätisti ja rauhassa se siis oli. Pääasiassa seistä möllötti muita tuijottelemassa.

Hei miks te ootte siellä ja mä oon täällä?! Tulkaa hakeen mut pois täältä!!

Naksulla oli asiaa :)

Samoin tällä iiiiihanalla hammaspeikolla!

Myö kävimme välissä kahvilla ja syömässä ja kulutimme aikaa Hunningolla. Onneksi on ihan paras porukka, jonka kanssa reissata! Oli siis varsin mukava päivä, kiitos teille!

Tauon jälkeen haettiin yksi varsin pörheä mies tarhasta takaisin hommiin.

Tallin käytävällä Nemo vasta sekosikin. Onneksi köydet kestivät, odotin mielenkiinnolla, koska joku lukko tai naru napsahtaa poikki. Etupää keuli ja takapää potki, suu ehkä pysyi välillä kiinni.. Vaan ihme kyllä, kun laitoin valjaat niskaan, rauhoittui koko hevonen. Ei siitä nyt missään nimessä rauhallista tai rentoa tullut, mutta tuo ihan typerä ylimääräinen kohloaminen lakkasi siihen.

Tallista lähdettiin ulos ohjasajon merkeissä.

Tanja kulki alkuun narun päässä mukana varmistamassa. Suuntasimme kentälle ajamaan, ja eikös viereisellä kentällä ollut toinen vieraileva ori ajopuuhissa.

Nemo otti vähän kierroksia tästä toisesta kiljuvasta pikkumiehestä, mutta varsin kivasti käyttäytyi silti. Kiire oli vaan hirmuinen! Ja totta kai huudella piti.

Aina kun mentiin pois päin toisesta orista, Nemo lössähti, ja kun mentiin oria kohti, tuli siitä taas yksi pörhö!

Käytiin kävelemässä ympäriinsä tallin piha-alueella ja lähitiellä. Nemon vauhti on jotain ihan kamalaa itse juosta perässä! Sitä saa melkein koko ajan pidätellä, että pysyttäisiin edes käynnissä, ja silti itse joutuu harppomaan kuin mikäkin gaselli konsanaan. Kyllä meinaan hikeä pukkasi! Olisi ollut paljon helpompaa istua kärryillä ja antaa hevosen kävellä omaa vauhtiaan :D

Kun pikkuorhi poistui valjakkokentältä, suuntasimme vielä sinne Nemon kanssa. Pyysin Tanjaa päästämään Nemon irti, sillä se tuntui kuitenkin niin hyvältä ja varmalta ajaa, että uskalsin kentällä pyöriä myös yksikseni hevosen kanssa. Itse asiassa nyt kun asiaa ajattelee, Nemo oli jopa todella hyvä ajaa. Se toimi juuri oman osaamisensa raameissa. 


Hetkittäin tuntui jopa kuin minulla olisi ollut kotoakin tuttu Nemo ohjien päässä! Pääasiassa se kuitenkin oli toki kiireinen ja keskittyi samaan aikaan kaikkeen ylimääräiseen. Nemon suuri tavoite oli päästä portille ja pois kentältä, yllättäen oma tavoitteeni ei ollut tämän kanssa yhtenevä, joten pariin kertaan kääntävä apu hirtti kiinni ja sitten peruuteltiin siihen asti, että Nemo luovutti ja kääntyi. Tällä suorituksella Nemon olisi aivan hyvin voinut ajaa myös vaunuilta käsin huoletta kentällä, mutta tehtiin nyt kuitenkin varman päälle ja jätettiin vaunut vielä odottelemaan.

Pysähdyksiä tein paljon alusta alkaen ja ne toimivat aivan älyttömän hyvin! Ei tarvitse paljon ääntä ja ohjaa käyttää, kun Nemo pysähtyy, vaikka kierroksilla käykin.

Kaikenlaiset tolpat ja estehärpäkkeet ja mitkä lie ovat Nemolle aivan yhdentekeviä. Ei se osaa pelätä oikein mitään. Käytiin myös maraton-esteillä ajamassa, muttei Nemo niistäkään välittänyt tippaakaan. Eipä ainakaan tarvitse miettiä, miten tuo tulee suhtautumaan erilaisiin esteisiin, jos joskus esim. valjakkoajoa päästäisiin kisaamaan..

Välillä toki meni myös herne nenään. Silloin kiljuttiin, vähän hypähdettiin ja jatkettiin matkaa. Tämä taisi tosin olla ainoa pystyynhyppy koko ajan aikana?! Ja korkeus oli luokkaa kymmenen senttiä.


Nemon mielipide touhusta tuli selväksi.. "Minä rapsutan nyt tähän! Hups se kaatus."

"No mä käännyn sit tänne. Hups sekin kaatus!"

Nemo hyppäsi kaatamansa tolpan yli ja jatkoi matkaa tyynen rauhassa. "My work here is done!" Ja meillä oli taas hauskaa.. x)

Tästä kuvakulmasta Nemokin näyttää jopa sopusuhtaiselta eikä pelkästään mastodontilta. 

Toki pelkkä ohjasajossa kävely oli hevoselle erittäin löysää ja helppoa tekemistä. Ei vielä lähelläkään sitä työtä, mitä oikeasti haluaisin laittaa tämän hevosen tekemään vieraassa paikassa. Voin kuvitella, että raskas kuorma perässä ja muutaman tunnin ajo saisivat viimeisetkin hormonihöyryt katoamaan varsin nopeasti. Etenkin muutamana päivänä peräjälkeen toistettuna!

Tällä kertaa treeni oli kuitenkin tätä luokkaa ja varsin opettavainen kokemus oli siltikin. Aivan hirmuisen paljon tuo vaatisi treeniä, treeniä ja treeniä koulia Nemosta yhtä kiltti ja luotettava herrasmies, mitä se osaa olla kotioloissa. Näillä näkymin tämän vuoden reissut olivat kuitenkin tässä. Koppi on pian palautumassa omistajalleen, ja tämä päivä vahvisti myös sen, että emme lähde laatuponikisaan, mitä aiemmin suunnittelin. Paljon minulla on suunnitelmia ja ajatuksia Nemon tulevaisuuden varalle, mutta aika näyttää, mitkä niistä toteutuvat, millä muotoa ja millä aikataululla.. :)

Osaa se ottaa iisistikin. Ja yllättäen kotona kopista esiin asteli taas se sama laiskimus, joka sinne aamulla lastattiinkin!
Tilaa: Blogitekstit ( Atom )