290vrk & 21v

Tässä teille muutama pieni maistiainen viime lauantai-illan kuvailutuokiosta. Näitä vastaavia kuvia tulee varmasti esille vielä läjäpäin, kun saan loputkin kuvat =)

Lotalla tuli tosiaan lauantaina mittariin kaksi merkittävää lukemaa: 21 vuotta sekä 290 vuorokautta. Ja tältä näyttää tamma näissä virstanpylväissä:


On sillä ihan kiitettävän kokoinen massu..! Vielä yli kuukauden ajan pitäisi kuitenkin varsan masussa pysytellä, joten koetahan Lotta kestää. Loppis on onneksi pirteä ja hyväkuntoinen mamma, eikä siitä ilman pullottavaa vattaponkkoa edes mistään huomaisi toisen olevan tiineenä. No ehkä tuo liikkuu hieman (paljon) hitaammin ja nautiskelee elämästä, mutta niin sitä viimeisillään olevan muorin kuuluukin tehdä.

Siri, Rohan, Lotta ja minä

Näistä kuvista voisi jopa luulla, että ponit poseerasivat vallan tyytyväisinä turvat vieretysten ja korvat hörössä. Juuei... Kärsivällisyys, sitä hevoskuvaus vaatii.

Nehän ovat kuin kaksi marjaa. Äite ja poika.

Messutunnelmia


Ruuhka. Ryysis. Ihmispaljous. Nämä olivat suunnilleen ensimmäiset ajatukset, kun messuille lauantaiaamuna saavuimme. Olimme liikenteessä Sirin, Heikin ja Laran kanssa. Lara-raukka oli telonut polvensa edellisenä päivänä, joten likalla oli rattaat mukana. Tämä vaikeutti vielä huomattavasti entisestään messuhallissa kulkemista.. Rauhallisella asenteella, ilman kiirettä ja mieli iloisena liikkuminen kuitenkin onnistui pääasiassa hyvin, hallin reunoja kierrellen jopa melko väljästi.

Jonna ja Pekko verkkailemassa.
Kuin myös Salla ja Zorris.
Heti alkuun mie suuntasin ensin etsimään pressihuoneen, jätin sinne kamppeet ja nautiskelin kulkemisesta ilman järkkäriä kaulassa roikkumassa. Ensimmäisenä yritimme löytää tiemme yhdistyksen kojulle, mutta tämä olikin helpommin sanottu kuin tehty. Piti oikein pohjakartasta katsoa, mistä moinen ihme löytyy. Ei oltu näemmä saatu taustaseinää ständille, joten hieno iso vuonisplakaatti ei päässyt esille. Sen voimin kojun kun on aiemmin bongannut helposti jo kaukaa. Täytyy muistaa tämä siis erikseen pyytää tulevina vuosina..

Ennen puoltapäivää suunnattiin vuonisihmisten tapaamiseen. Tästä miitingistä sovittiin Facebookin Vuonisratsut -ryhmässä (liittykääpä kaikki vuonisihmiset!). Sosiaalisen median kautta on hienoa pitää yhteyttä samanhenkisiin harrastajiin, ja yksi uusi nettituttu sai myös kasvot, oli kiva tutustua Ansku! Meitä oli paikalla yhdeksän (?) ihmistä, ja vuoniksista juoruttavaa riitti :)

Pas de Deux -näytöksen upea friisiläinen.

Pian tämän jälkeen olikin Pas de Deux -näytöksen vuoro, joten mie linnoittauduin aidan viereen kamera kaulassani. Ilokseni Kani eksyi meikäläisen viereen kuvaamaan, joten jälleen riitti loistavaa juttuseuraa. Hevostapahtumien kuvaaminen on kyllä sen puolesta aina yhtä kivaa, kun yleensä meitä on melko lailla sama porukka paikalla. Tätäkin kautta syntyy ihania uusia tuttavuuksia, ja aina tulee säännöllisesti tavattua vuoden mittaan.

Näytöksessä esiintyneet suomenhevoset.
Ihana pörheä Pekko ihailee suokkien esiintymistä oman koitoksensa jälkeen.
Vuonisten näytöksen jälkeen areenalle ilmestyi Emmi kera suokkiori Hessin Nöpin. Jäin siis vielä seuraamaan Nöpin esiintymisen ja napsin herrasta muutamia kuvia. Hienosti tuo malttoi areenalla keskittyä, vaikka pihassa taisi olla hieman enemmän virtaa nuorella orilla..

Emmi ja Nöpi areenalla. Ihastuin totaalisesti Emmin asuvalintaan! Hempeän vaaleanpunaista yhdistettynä ruskeaan, aika lailla miun suosikkini..
Monitoimiheppa esteitä ylittämässä.
Tämän jälkeen kävimme ravintolassa syömässä, ja kyllä ehtikin jo tulla nälkä. Yllättävän nopeasti ruokaa saikin, ehdin jo ihmismäärän vuoksi pelätä, että jonot ovat kilometrin mittaiset. Messuhallissa kulkiessa paikoitellen joutui todellakin seisomaan joka suunnasta puristettuna kykenemättä liikkumaan mihinkään suuntaan, etenkin katsomoiden kohdilla. Mie inhoan ahtaita paikkoja ja ihmismassoja, mutta onneksi hermoni ovat sen verran joustavat, että aina jaksan odottaa, kun kuitenkin tietää tilanteen pian helpottavan..

Sindan Heidi ja maan mainiot "pikkunopat" Hessi-Iida ja Hessin Myrsky
Viimeinen näytös, jonka enää seurasimme, oli valjakkoajon näytöskilpailu. Tästä täytyy kyllä antaa täydet pisteet niin järjestäjille kuin osallistujille. Koko näytös oli loistava, kuskit Suomen parhaita - ajo sen mukaista - ja yleisö eläytyi täydellä tunteella mukaan. Minä, joka rakastan valjakkoajoa, koin lähes kylmiä väreitä valjakoita seuratessani. Voi kun joskus itsekin osaisi ajaa yhtä taidokkaasti ja hevonen toimisi yhtä hienosti..

Jarmo Tauriaisen upea parivaljakko. Kyllä heikkopäistä hirvitti tämänkin parin vauhdikasta menoa katsellessa..
Ja loppupäivästä - vihdoinkin - suuntasimme shoppailemaan! Toki aiemmin piti jo tsekkailla kojujen tarjontaa ja vähän hypistellä jotain, mutta järkyttävästä ihmismassasta johtuen lähempi tutustuminen messutarjontaan jäi hyvin vähille. Minä löysin kuin löysinkin sen, mitä tulin hakemaan, eli pinkin varsariimun! Jee, ja kiitos Ansku vinkistä!

Jossain kohti kierrellessämme bongasin vielä aivan ihanan ruskeaan varsariimuun. Aikani sitä hypistelin ja vääntelin ja vertasin pinkkiin riimuun.. Mutta entäpä, jos sieltä tuleekin ori? Voinko oikeasti pukea pojan pinkkiin? Voinhan minä... Tai sitten en... Ainakin se olisi hyvä syy ostaa myös tämä ruskea riimu?! Se oli vaan niin ihana, että en voinut vastustaa kiusausta. Pystyy sitten kuvissakin päättämään, haluaako ruskeaa vai pinkkiä somistetta vauvalle.


Muutamia muitakin kivoja löytöjä tehtiin, mutta niistä lisää kuvien muodossa. Kaiken kaikkiaan koko päivä oli aivan ihana, täynnä menoa ja ohjelmaa, mutta silti riittävän rento ja kiireetön. Oli todella mukava tavata kaikkia vanhoja ja uusia tuttuja! Kiitos vielä kaikille teille, ketkä teitte jälleen yhdestä päivästä elämässämme ikimuistoisen.

Ennen lähtöä Lara kävi vielä ratsastamassa -
kerrankin itselleen sopivan kokoisella ponilla.
Ehdottomasti suurin kiitos kuuluu kuitenkin Kanille! Mahtava messupäivä jatkui vielä paremmissa merkeissä messujen jälkeen. Siinä Kanin kanssa jutellessamme tuo totesi, että on tulossa yöksi ihan meidän tallimme lähellä asuvalle hevoskasvattajalle. Minulla syttyi lamppu päässä saman tien, ja into piukeana utelin, haluaisiko Kani tulla poikkeamaan kameran kera myös meidän tallillamme?! Ja niin syntyi diili, ja saimme ensimmäistä kertaa yhteiskuvia äidistä ja pojasta (siis Lotasta ja Rouskusta), sekä myös meistä Sirin kanssa poniemme kera.

Ilta-aurinko loi viimeisiä säteitään pellon reunaan, ja kävelimmekin tallilta vajaan kilometrin päähän pienelle peltotien pätkälle poseerauskuvia napsimaan. Mitään muuta aurinkoista paikkaa ei olisi enää löytynytkään, kun ei pellolle paksuun uppohankeen ole vielä mitään asiaa. Väännettiin ja käännettiin, Lottaa ällötti yli kaiken liian lähelle tuotava pojankloppinsa. Mutta uskomatonta kyllä, syntyi sieltä myös liuta aivan ihania otoksia! Olen niin happy näistä kuvista. Aivan mahtavaa saada kerrankin joku muu - todellakin asiansa osaava ihminen - kameran taakse, kun käytännössä aina meistä jompi kumpi Sirin kanssa käsittelee kameraa.

Äiti-poika-Marjo-Siri-kuvia siis tulossa myöhemmin esille läjäpäin :)

Nöpi kilttinä ajelutushevosena messujen piha-alueella.
Ja näin loppuun vielä pikainen läheisempi katsaus ostoskorin sisältöön messujen jäljiltä:

Näihin harjoihin olen ihastunut Kalinoa harjatessani. Oli sitten pakko ostaa myös itselle, kun hyvästä tarjouksesta löytyivät (9e). Euron piikkisuka tarttui myös mukaan, edelliset kun alkavat olla hivenen kuluneita.. Totesin kyllä, että tässä karvanlähdön vaiheessa piikkisuka toimii vielä paremmin kuin Magic brushit.
Lotta ja Rousku saivat uudet hienot riimut. Vihdoin ovat äiti ja poika samaa sarjaa. Oikeastaan tämäkin ajatus syntyi siitä, kun tiesimme Kanin tulevan kuvaamaan, ja pitihän ponit laittaa edustuskuntoon.
Hintaa riimuilla oli 25e kipale. Rouskulle ei löytynyt oikeaa kokoa kahvin värisenä, joten jätkä sai hieman tummemman ruskean version. Toisaalta ihan hyväkin, niin eivät mene niin helposti sekaisin..
Tältä meno näyttää, kun näitä kahta yrittää saada kahta metriä lähemmäs toisiaan. On muuten melkoisen samikset äiti ja poika tässä kuvassa ;)
Ollaan me söpöjä, ja on meillä ihan törkeen hienot edustusriimut!
Sirin suurin intohimo messuilla vuodesta toiseen on pieni keramiikkakoju. Tätä kyseistä teosta olemme ihailleet jo aiemminkin, ja lopulta Sirin oli se pakko napata mukaan. Miunkin oli tarkoitus shopata täältä valokuvakehys sekä korvakorut, mutta joku ryökäle oli ne ehtinyt viedä. Tällä ihanalla keijuhepalla oli hintaa 36e.
Mie tein löydön: jo kauan olen haaveillut jodhpur-housuista, mutten ole raaskinut ostaa. Oikeastaan halusin kyllä farkkuhousut, mutta ei nätti beige ruutukuviointi ole laisinkaan huonompi vaihtoehto. Hintaa 20e, ovh 109e. Ja taisipa olla yksi ja ainoa kappale näitä housuja rekissä..

Sitten nämä ihastuksen ja onnen aiheet: varsariimut! Kuten todettu, vaaleanpunainen ja ruskea ovat ne ainoat oikeat värit. Tämä ruskea versio on hieman pinkkiä riimua pienempi ja pehmeämpi, osittain senkin takia sen ostin. Hintaa 9,80e.
Pinkki unelma. Täytyyhän jokaisella vauvalla olla jotain söpöä, niin meilläkin. Hintaa en enää edes muista, mutta halvempi oli kuin toinen riimu.
Ihana ihana ihana! Eivätkös nämäkin käy ihan vuoniksista..?
Lotalla oli muuten messupäivänä synttärit. ONNEA maailman rakkaimmalle 21v möhömahalle!  ♥

Vuonikset areenalla

Suuren suuri kiitos vielä teille, Jonna ja Salla, kun lähditte mukaan toteuttamaan vuonohevosten näytöstä messuilla! Pitkä työrupeama on takana, ja tulosta saattoi vain ihailla. Kiitos myös yhdistyksen väelle, jotka ovat aktiivisesti hoitaneet messupöytää sekä vuonohevosten näkyvyyttä messuilla. Kuin myös Katjalle, joka tänään on paikalla harmaahallakon vuononsa kanssa. Voisi taas todeta, että vuonohevoset ovat saaneet hyvin näkyvyyttä tässä tapahtumassa :)

Pidempi messupostaus on tulossa pikapuoliin, kera shoppailuesittelyjen (jotain pinkkiä söpöä sieltä löytyi!), mutta fiilistellään hieman alkuun ihanien ponien suoritusta tuhatpäisen yleisön edessä. Video seuraa myöskin perästä, kunhan saan sen(kin) editoitua.

Tampereen hevosmessut

Kaikkien hevosihmisten suurin puheenaihe lienee tällä hetkellä (heti viruksen jälkeen..) viikonlopun Hevoset-messut Tampereella. Minä olen jälleen tuttuun tapaan järjestellyt Vuonohevosyhdistyksen puolesta vuonisten esiintymisiä messuilla, ja onneksemme saimmekin vuonot mukaan areenalle! Tänä vuonna vuonohevoset esiintyvät ensi kertaa järjestettävässä Pas de Deux -näytöksessä yhdessä suomenhevosten ja friisiläisten kanssa. Jos oikein muistan, tämä on viides kerta, kun messut järjestetään (?), ja joka vuosi on vuonohevosia nähty esiintymisareenalla.

Hallen Pekko esiintyy messuilla lauantaina...
Vuonohevosia on tänä vuonna messuilla paikalla yhteensä neljä kappaletta, huisia! Lauantain näytöksessä esiintyvät ruuna Hallen Pekko sekä ori Zorro Fjordlyst. Näin esityksen videolta viime viikonloppuna, ja odotan jo hyvin innoissani, että pääsemme seuraamaan näytöstä messuareenalla, sen verran hyvältä vaikutti :) Pekko on myös lauantain ajan tavattavissa messualueella karsinassa vuonohevosia edustamassa. Käykäähän moikkaamassa!

...yhdessä Zorro Fjordlystin kanssa Pas de Deux -näytöksessä
Sunnuntaina ei enää vuoniksia areenalla nähdä, mutta sen sijaan saimme ensimmäistä kertaa harmaahallakon vuonohevosen messuille näytille, kun ruuna Haavanesko majoittuu karsinassa messupäivän ajan. Muistakaapa käydä Nessoakin tervehtimässä, harmaahallakkoja vuonoja ei kuitenkaan turhan usein vastaan kävele.

Haavanesko on tavattavissa karsinasta messualueella sunnuntaina.
Näiden lisäksi messuilla esiintyy vuonohevostamma Solsikkens Gertrud yhdessä omistajansa Taru Uotilan kanssa. Parivaljakko opettaa luonnollista hevosmiestaitoa. Olen ollut seuraamassa aiemmin Tarun ja Kertun työskentelyä, ja suosittelen erittäin lämpimästi tutustumaan näihin oppeihin. 

Taru ja Kerttu opastavat luonnollisen hevosmiestaidon saloihin
Kuten aina, myös meidät Sirin kanssa voi messuilta bongata. Itse olen jälleen akkreditoitunut median edustajaksi, joten nimilappu kulkee rinnassa sekä järkkäri kaulassa. Moikkaamaan saa toki tulla :) Myös yhdistyksen pöydän taakse saatamme jossain vaiheessa eksyä..

Mitään sen kummempia shoppailusuunnitelmia en ole vielä messuille kehitellyt. Katsotaan vaan, mitä kaikkea kivaa Siri keksii Rouskulle matkaan mukaan?! Vähän haaveilen pinkin varsariimun löytäväni, joten jos sellainen osuu silmiin, niin on varmaan pakko ostaa. Myös naruriimu- ja köysi ovat ajatuksissa, ainakin köysi, kun sille on varmasti jatkossa käyttöä. Ja eihän sitä ikinä tiedä, jos kivoja tarjouksia osuu silmiin.. Fiksuinta voisikin olla kulkea laput silmillä myyntikojujen ohi!

Yhdistyksen pöytä vuoden 2012 messuilla 
"Usva" keräsi suuren joukon faneja messuilla vuosi sitten
Mukavia messufiiliksiä kaikille lukijoille!!

Rohanin pääsiäisharjoitukset

Popino pihassa vapaana valmiina päivän treeneihin.

Viime viikolla käytiin Ropen kanssa heittään tunnin kävelylenkki ihan uusissa ympyröissä. Ensin kauheella ravipyrähdyksellä junaradan pätkä, ettei vain tulis juna vastaan tai yllättäis takaapäin. Ei tullu, mutta monta muuta kammottavaa asiaa tuli sitten senkin edestä. Yhden pihan kiiluvasilmäiset valjakkohuskyt vainosivat Roppea kuola poskillaan, arveluttava postilaatikko tuntui aukaisevan suuren ammottavan kitansa juuri ohitushetkellä ja vanha jo henkensä heittänyt autonrämä keskellä ojanpientaretta suorastaan huusi käyntiin pärähtämistä vain päästäkseen hyökkäämään pienen keltaiseni kimppuun.

Eikä siinä vielä kaikki! Vastaantullut ihan "elävä autonrämä" (rämä siksi koska siinä ei tuntunut jarrut toimivan lainkaan) sai peilikirkkaalla tiellä aikaan melkoisen rätinäkonsertin jään rikkoutuessa renkaitten alla. Tämän seurauksena Roppe pelästyi tietysti niin, että henki melkein pojalla salpaantui ja se hyppäsi lumiseen ojanpenkkaan jonne sitten jäi jumiin. Mietin jo siinä vaiheessa kumpi reitti olisikaan meille turvallisempi kun noin nyt sätkyttää pikku-ukkoa. Paluu junaradan varteen vai pitkä pätkä isontien reunaa? Kas siinä pulma. Katsoin pienemmäksi riskiksi isontien reunan (pelkään junia) ja aargh kuinka väärässä olinkaan (hakkasi päätään karsinanseinään tallille päästyään)...Tai no eihän sitä voi tietää jos olisinkin valinnut toisin ja pendoliini olisikin kiitänyt ohi ja vienyt Ropen mennessään. It could have happened?

Isontien varrella sain sen ainakin pidettyä mukanani, vaikka hetken jo luulin että tästä ei selvitä ikinä ehjin nahoin ja menetän ponin, vakuutusbonukset ja omankin henkikultani. Nimittäin isolle tielle päästyämme Roppe ilmeisesti edellisestä auton kohtaamisesta säikähtäneenä tuntui nyt kyttäävän jokaista vastaantulevaa autoa. Pieniä pyrähdyksiä tuli joka kerta kun sataatuhatta ohi kiitävät autot suhahtelivat ohi ja minä mielessäni puin nyrkkiä jokaiselle ohiajavalle rallikuskille. Miten nuo typerät pienet ihmiset peltipurkeissaan eivät vain tunnu koskaan tajuavan, että hiljentääkin voisi jos hevosen tiellä näkee. Ärrr ja MURRR!!!

Tovin taivallettuamme kiinnitin huomiota, että sen puolen tien mitä jolkottelimme oli aura-auto hetki sitten vetänyt puhtaaksi jäästä ja lumesta, mutta tien toinen puoli oli yhä auraamatta!!! Ihokarvani nousivat pystyyn jo pelkästä ajatuksesta! Kauaa ei tarvinnut tuota ajatusta hautoa. Muutaman sadan metrin päästä tien toista reunaa alkoi näkymään (ja ennenkaikkea kuulumaan) täysiä vastaantuleva aura-auto joka puskee metrien päähän lentäviä jäälaattoja kauas pelloille asti. Mitä h****ttiä mä nyt teen?!? Hetken jo mietin hyppäämistä jäiselle lunta täynnä olevalle pellolle, mutta ojan syvyys ja lumen paksuus eivät houkutelleet tätä tekemään. Siinä ne vaihtoehdot sitten olivatkin. Ei kuin tuulta päin. Siis sehän tulee täysiä kohti!! Sieluni silmin näin ponin heittäytyvän aurankauhaan tai itseni pyörimässä täysiä laukkaavan ponin perässä holtittomasti sinne tänne. Aloin huitomaan hullun raivolla lähestyvälle aurakuskille, pysähdy nyt hyvän sään aikana!! Kuin taikaiskusta kuski huomasi päättömän heilumiseni ja alkoi hiljentää. LUOJAN KIITOS se hiljentää!!

Töpö töpö -poni töpsöttelee ohi jättiläismäisestä traktorista suurine kitoineen ja minä huokaisen maailman suurimman helpotuksen huokauksen joka ei kuskiltakaan jää hymystä päätellen huomaamatta. Me selvittiin - voihan Rohan sentään - ME SELVITTIIN :)

Hän on liimautunut heinäkasaansa :)
Mulla on kohta siis "täysin" liikennevarman ponin lisäksi hieno ajoponi sekä vieläkin hienompi sirkusponi ;) Pitkien pyhien ja ihanien ystävien avustuksella päästiin Ropen kanssa taas aimoannoksia eteenpäin ajo-opetuksessa, vaikka eihän meillä kiire ole valmiissa maailmassa. Mielummin annan pojan rauhassa kasvaa ja kehittyä kuin hätäilisin sen asian kanssa, että saisin sille mahdollisimman nopeasti kärryt perään. Rohan on vielä lapsenkengissä tai eihän sillä oikeastaan ole kenkiä ollenkaan :) Moni sitä jo kerinnyt päivitellä miksei ponilla nyt ole jo ajettu. Miksi olisi pitänyt jo ajaa? Hitaasti hyvää tulee ja meidän Ropesta on tarkoitus tehdä hyvä. Vaikka myönnettäköön, että olen ajatellut josko sen veisi ihan ajokoulutukseen kesällä vai "pilaisinko" sen mielummin itse. We will see...

Käytiinhän me yks päivä maastolenkillä valjaat päällä niin, että mä ohjasajoin sitä takaa kävellen ja poni vain eteni yksikseen ilman taluttajaa. Lotta oli tietysti henkisenä tukena, kun Heikki talutteli sitä välillä meidän edellä, välillä takana. Hienosti meni. Mitä nyt kotiinpäin kääntyessä vaihde siirtyi pykälää ylemmäs ja jarrut ei meinanneet alun puskemisen jälkeen toimia (Rouskulla oli päässä siis naruriimu jossa kiinni tavalliset ajo-ohjat).

Vaihtelun vuoksi nahkariimu pitkästä aikaa päässä.

Me ollaan Popinon kanssa aika veijareita kehitteleen uusia juttuja silloin kun kaksin touhutaan ja alkaa samat vanhat pressunpöllytykset ja muovipussinrapinasulkeiset kyllästyttää. Noihin ajopuuhiin kun lähes väistämättä tarvitaan niitä kuuluisia apuhändyjä. Tallin takana on kymmeniä vanhoja autonrenkaita ja napattiin niistä yksi tämänkertaiseksi harjoittelukappaleeksi. Okei ehkä jokin hieman tukevampi ja isompi olisi tähän tehtävään ollut paljon parempi, mutta niillä mennää mitä on ja melkeinhän se sai molemmat etusensa renkaan sisäänkin. Siitä lisää videolla.Tätä vauhtia kun edetään voidaan kesällä laittaa renkaat riviin ja juosta niiden läpi niin et jokainen jalka osuu omaan renkaaseensa. Heko heko :D

Pahoittelen videolla pätkivää musiikkia ja tökeröä editointia muutenkin, mutta utubella on sanansa sanottavana tekijänoikeustaltiointien suhteen ja se on nöyrimmin hyväksyttävä. Osittaisen editoinnin videolle siis tehnyt myös juutyyppi.

Tässä siis (kauhisteltavaksenne) pällisteltäväksenne video Popsun pääsiäisharkoista ja mielenkiintoisista pyrähdys-sessioista kesken harjoitusten. Mitä lie noita-akkoja luutineen katolta lenteli häntä kohti :D

Ei pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa...

Näinkö tämä aina menee? Juuri kun edellisessä postauksessa ehdin hehkuttaa, kuinka upeita ja varmoja poneja meillä on, niin kaikki kääntyykin päälaelleen.. Seuraako onnea aina epäonni? Millä sitä itse ikinä pystyy oppimaan, ettei kannata ottaa turhia riskejä. Kaikki uusi pitäisi tehdä todella hitaasti ja rauhassa, jottei satu onnettomuuksia ja tule turhaa takapakkia. Jos haluaa todella varman ja toimivan hevosen, oikotietä onneen ei vaan ole olemassa! Piste.

Kuinka tästä osaisi edes kirjoittaa.. Yritetään nyt käydä kaikki läpi siten, miten se tapahtui. Vaikka on jotenkin niin sumuinen muistikuva koko reissusta, että saa nähdä miten onnistun. Taustatietona sen verran, että Siri oli tuossa jokin aika sitten käynyt Rouskun kanssa pitkän kävelylenkin muun muassa junaradan ja autotien varressa. Roppe oli vähän säpsyillyt ja hölmöillyt ohi kaahaavia autoja sun muuta. Todettiinkin siis, että täytyy lähteä Lotan seurassa taluttelemaan kauemmas tallilta, niin saa Rousku varman kaverin mukaan ja on taatusti itsekin huomattavasti rennompi, mitä ikinä vastaan tuleekaan. Juniin tutustuminen on yksi ikuisuusprojekti, mitä valitettavasti on hyvin hankala tehdä mitenkään muutoin kuin painumalla sinne radan varressa kulkevalle tielle. Koskaan ei voi tietää, koska juna tulee.. Ja näin me siis tehtiin molemmat ponit narun päissä.

Olimme juuri pääsemässä radan varteen, kun tajusin, että saman tien on ensimmäinen juna tulossa. Se tuli kirjaimellisesti täysin puskasta, ja ehdin vaan sanoa Sirille, että juna tulee. Minun oli tarkoitus ottaa Rouskua toisesta narusta kiinni ainakin alkuun junia kohdatessamme, mutta eihän siinä enää mitään ehtinyt tehdä. Saman tien pusikon takaa ampaisi näkyviin vihreä kaksikerroksinen IC. Pidin katseeni Sirissä ja Rouskussa, ja tunne oli jokseenkin voimaton, kun näki vaan sivusta, kuinka Roppe lähti poistumaan hissun kissun takavasemmalle. Hissun kissun sen tähden, että Siri pysyi urhoollisesti narun päässä, vaikka jäistä olikin, ja poni säilyi siis näpeissä. Sivusta katsottuna ei missään vaiheessa näyttänyt siltä, että Roppe olisi tosissaan ollut lähdössä, kunhan säpsähti täysin yllättäen pusikon takaa naaman eteen tuhatta ja sataa porhaltavaa jyrisevän äänen kanssa paukahtanutta rautanorsua. Kyllähän siinä ensimmäisenä itsellekin tulee mieleen siirtyä sivummalle..

Laiskimus-löntsimys-konimus radanvarressa tallustelemassa.
Jatkettiin siis matkaa ja siirryttiin radan varteen. Tiet olivat tosiaan jäisiä, mutta kuten aina, radan varressa on kaikkein paras pohja, ja tälläkin hetkellä se oli pääasiassa hyvä kulkea myös kengättömän hevosen. Paikoitellen oli toki tosi jäistä ja piti hiipiä reunapenkkoja myöden tai jalat lipsuivat kuin bambilla järvenjäällä.

Ehdittiin kulkea hyvän matkaa radan vartta. Aurinko lämmitti ihanasti, ponit olivat rentoja, Lotta tuttuun tapaansa äärimmäisen laiska. Rousku kulki reippaana ja uteliaana, mutta silti kuuliaisena ja tyytyväisenä löysällä narulla. Oltiin päästy juuri sellaiselle välille matkanteossa, jossa tie kulkee aivan lähellä junarataa. Molemmat ovat samalla tasolla, ja junaradan ja tien välissä on vain pieni penkere. Huomattavasti siis lähempänä, kuin tuossa vieressä olevassa Lotan kuvassa. Mistään ei näy valoja, joten ei voi edes tietää, onko junaa tulossa. Eiköhän se sitten tapahtunut juuri tällä hetkellä.. Jälleen kerran tulimme totaalisen yllätetyiksi, kun vastaan tulikin pendolino.

Radanvarsitiellä ei ole mitään toiveitakaan siirtyä sivummalle, joten vaikka näimme kyllä junan tulevan, ei siinä ollut mitään muuta tehtävissä, kuin seistä paikallaan ja odottaa. Tuskaisia sekunteja junan lähestyessä vääjäämättä. Siri toi Rouskun Lotan viereen penkereen puolelle ja ponit olivat rinta rinnan naamat kohti junaa. Ja niinhän siinä kävi, että junan päästessä kohdalle Rouskulla petti hermot. Näin Lotan pään takaa vaan varsan hyppäävän takaviistoon sivulle pystyyn. Koko tilanne tapahtui kuin hidastetussa filmissä. Tietenkin oltiin juuri jäisessä kohdassa, ja Sirillä lähti tämän äkkinäisen loikan takia jalat alta, ja tuo kaatui selälleen tielle. Tässä vaiheessa naru oli ilmeisesti kuitenkin vielä käsissä? (kiitos kahdeksanmetrisen köyden..) Seuraavana tajusin Rouskun takapään lentävän ilmaan kohti junaa, ja ilmeisesti pukittaessaan se osui Lottaan, joka seisoi siis Rouskun ja junan välissä. Rousku otti pukista sen verran reippaan voiman ja vauhdin, että samalla loikalla se hyppäsi pois tieltä suoraan penkereelle. Tuo radanvarsitie on pellon reunassa ja hieman kohotettuna, joten se rajoittuu melko jyrkkään reunaan ja sen alla ojaan. Rousku siis hyppäsi sivulle alas ja putosi hyvin upottavien kinosten keskelle ojan pohjalle jääden sinne kiinni ja täristen silminnähden. Ei siis onneksi päässyt varsa karkuun.

Mutta olisikin tässä ollut kaikki.... Samalla kun Roppe potkaisi ilmeisestikin Lottaa päin, olin mie niin keskittynyt ja kauhuissani seuraamaan Sirin ja varsan touhuja, että Lotta jäi täysin vaille huomiota. En tiedä oliko se potku vai Rouskun loikka vai oma reaktioni vai Sirin lentäminen, mutta jostain Lotallakin keitti ja se sai lähdöt. Pidin törkeän huolimattomasti riimusta kiinni, ja samassa vaan tajusin, että poni irtosi näpeistä. Lotta otti laukkaspurtit kohti kotia jäisellä tiellä riimunnarun kiemurrellessa sen jaloissa.

En pysty edes sanoin kuvaamaan sitä tunnetta, mikä syntyy, kun samaan aikaan näkee Sirin lentävän selälleen jäisellä tiellä, toisen ponin putoavan kyljelleen uppohankeen jyrkkään rinteeseen ja toisen, viimeisillään tiineevä olevan tamman laukkaavan jäisellä tiellä pendolinon perässä. Siri onneksi nousi hetimmiten itse ylös ja totesi olevansa kunnossa, joten saman tien ajatukseni palasivat Lottaan. Pystyin vain rukoilemaan vedet silmissä, että pysähdy poni pysähdy, älä vaan liukastu, äläkä vaan astu riimunnarun päälle.. Kuten totesin, Rouskun loikkimisessa ei todellakaan vielä ollut kaikki, joten arvaatte varmaan, mitä tapahtui...? Pitääkö sitä edes mainita.

Siri ja ponit lenkkeilemässä alkumatkasta. Eli ennen kuin olemme päässeet kohtalokkaan junaradan reunaan...

Roppe kävelee kilttinä poikana naru löysällä "mamman" perässä. Oikea mamma tulee kyllä takana. 

Hyvä te, osuitte oikeaan:

APRILLIÄ SYÖ SILLIÄ JUO KUUMAA KURAVETTÄ PÄÄLLE!!!

Mikään edellä olevasta tarinasta ei siis ollut totta! :) Koko stoori oli kuin suoraan Sirin painajaisista kaivettu, sillä tuo tunnetusti maalailee seinille aina kaikki pahimmat uhkakuvat, mitä voisi tapahtua, kun jotain "uutta" hevosten (tai siis lähinnä Rouskun) kanssa tehdään. Hih. Ensimmäisen junan kohtaamiseen saakka kaikki piti kyllä paikkaansa. Rousku tosiaan otti sen hyvin lunkisti, vaikka päättikin siirtää kinttunsa junasta kauemmas, joten jatkettiin hyvillä mielin radanvarteen. Tämän jälkeen kohdattiin vielä jopa kolme junaa matkan varrella. Aivan loistavaa harjoitusta! Ja kaikki sujui likipitäen täydellisesti.

Kohtasimme myös pendolinon aiemmassa tarinassa kuvaillussa kohdassa. Kävelimme tosiaan niin rentoina ja iloisina vailla huolen häivää, kunnes yhtäkkiä näin kaukana edessä vastaantulevan junan. Sitä fiilistä, mikä syntyy aina junan tullessa näkyviin, on ehkä mahdoton selittää, jos ei sitä ole itse kokenut. Kaikki mahdolliset vaihtoehdot ja toimintamallit pyörivät päässä valonnopeudellä läpi. Tällä kertaa päädyttiin nopeasti siihen ratkaisuun, että Siri tuo varsan Lotan kylkeen kiinni ja seistään siinä vierekkäin turvat kohti vastaantulevaa junaa. Siri taisi olla vielä itse Rouskun edessä. Ja kyllä, Rousku otti siinäkin muutaman askeleen taaksepäin. Muttei suinkaan kukaan lennellyt mihinkään suuntaan. Poni vaan peruutti sen verran, ettei enää ollut turpa Lotan vieressä. Ja arvatkaapa, mitä Loppis teki tässä vaiheessa?! Junan olessa loppumetreillä menossa ohi, ja Rouskun kadotessa näköpiiristä, kääntyi Lotta toiselta puolen katsomaan taakseen, mihin se varsa hävisi, ja hörähteli perään! Ihan kuin se olisi sanonut: "Älä huoli poikani, se on vain juna."

Kaksi muuta junaa onnistuttiin kohtaamaan risteävien teiden kohdalla, eli päästiin pari metriä kauemmas radan vierestä ja saatiin käännettyä ponit naamat kohti junarataa. Rousku seisoi molemmilla ohituksilla paikoillaan kuin tatti, ja vaan katseli rauhassa junaa. Aivan mahtavaa! Tässä voisi siis todeta, että Lotan rinnalla varsankin kanssa uskaltaa lähteä radanvarteen ilman huolen häivää. Ja tätä toki jatketaan niin kauan, että varsasta saadaan junavarma myös yksinäänkin kulkiessa.

En valitettavasti tajunnut ottaa videolle kuin yhden junan kohtaamisen. Tai sanotaanko näin, että sen jälkeen kun kaivoin kännykän käteeni, tuli vastaan enää yksi juna. Tämäkin video on vähän huono, koska Siri on varsan kanssa niin lähellä, ja Lottakin tunkee vielä turpansa väliin. Mutta onpa edes jotain tallennetta jälkipolville. Vaikka sitten siitä, miltä näytti possujuna aprillipäivänä 2013 ;)



Tässä kohden junarata menee niin kaukana, että Rouskun kanssakin uskaltaa levollisin mielin kulkea yksinään radan varressa. Ei haittaisi, vaikka juna menisi ohi.

Risteävän tien kohdalla otettiin pienet narunpyöritysharjoitukset.

Tuolla taitaa tapahtua jotain sangen mielenkiintoista..
Kuten todettu, Lotalla on aina välillä (hmm, siis hyvin paljon ja aina) omia oikeuksia, mitä ei muille poneille sallittaisi. Olen tainnut myös mainita, että Lotan taluttaminen - etenkin nyt - on suorastaan hermoja raastavaa, kun poni ei vaan liiku. Tiedän kyllä, että vetämiseen tarvitaan aina kaksi, ja välillä yritänkin pienin nykäyksin saada narua löysemmälle ja ponia liikkeelle, mutta aina se vaan menee siihen, että huomaan puristavani riimunnarua kahden viimeisen sentin etäisyydeltä ja kiskovani ponia eteenpäin täysin voimin. Ei näin!

Joten laiska ja yksinkertainen ihminen kun olen, ratkaisen tämänkin ongelman hyvin lottamaiseen tyyliin.. Näin talutat ponia, kun mallina on perässä vedettävä laiskimus:

Kuvakuulumisia

Voi ihanuus kun meillä on hienoja poneja!

On se oikeesti ihan fiksu!
Sekä Lotta että Rousku osaavat kyllä jatkuvasti yllättää erittäin positiivisesti. Hyvä heppa - parempi mieli, se todellakin pätee! Oltiin Sirin kanssa taas vaihteeksi yhdessä tallilla, ja toki piti käyttää tilaisuus hyödyksi, sekä valokuvauksen että Ropen koulutuksen kannalta.

Rouskua tutustutettiin aisoihin hieman lisää. Onhan Siri niitä sille esitellyt, mutta ensimmäistä kertaa laitettiin jätkä aisojen väliin ja liikkeelle. Alkuun vaan toin yksittäistä aisaa Rouskua lähemmäs Sirin pitäessä ponia paikallaan. Jätkää vähän jännitti, joten pidettiin paine sen verran pienenä, ettei hevonen ihan lähtenyt liikkeelle, vaan sieti aisan vierellään. Hitaasti edeten päästiin siihen, että kävin hevosen molemmin puolin kauttaaltaan aisalla läpi. Ja poni seisoi paikallaan.

Tästä jatkettiin ensin yhdellä aisalla kävelyharjoituksiin aisan ollessa valjaan lenkissä kiinni, mie kävelin perässä aisaa kannatellen. Tämähän sujui kun Rohan olisi ikänsä aisa kyljessä kiinni kävellyt, joten otettiin mukaan toinenkin aisa. Kaikki meni kuin suoraan oppikirjasta. Ei voi taas kuin ihmetellä, kuinka helppo, fiksu ja rauhallinen tuo poni on. Käytiin tiellä kävelemässä poni aisojen välissä ja minä aisojen päitä kantaen, eikä poni välittänyt tuon taivaallista. Jopa "vaunujen eteen laitto" ja purku sujuivat kuten kuuluukin, ja poni seisoi tattina paikallaan. Tästä kaikesta on olemassa pientä videontynkää, joita laitetaan myös näytille, kunhan saadaan editoitua.

Myös Lotta-mamma yllätti positiivisesti. Käytiin pienoisella maastokäppäilyllä kaulanarun voimin, ja Lottahan toimi (lähes) kuin ajatus. Lotta on nyt raskauden loppumetreillä muuttunut niin kiltiksi ja ihanaksi mammaksi. Välillä tuntuu, että se jopa itse hakeutuu seuraan ja nauttii huomiosta, mikä on Lotalta melko harvinaista. Maha ei tunnu menoa haittaavan, mutta vielä tavallista enemmän Lotta vaan nautiskelee elämästä. Auringosta. Fiilistelee tarhassa nuokkuen, eikä siirrä kinttujaan yhtään ylimääräistä askelta.


Vaikka kyllä tuolla metsätiellä kuvatessakin pienen hetken jo tuntui, että poni lähtee käsistä, kun käännyttiin tien päässä ympäri ja ravattiin kohti kotia. Vauhtia kyllä riittäisi edelleen, mutta hienosti Lotta kuunteli ja oli oma ihana itsensä myös pelkän kaulanarun voimin :)

Kyllä näitä poneja on vaan helppo rakastaa!

Rousku ja Bambi mittailee, kumpi ylettyy korkeemmalle.
Huomasitteks te hei tytöt et täällä pelolla vähän upottaa?!
Ihanat Siri ja Roppe

Bläääh...

Osaa Lottakin näemmä joskus olla eri mieltä!

Vaikka on se silti kuin ajatus ja ihmisen mieli..

Nättiä reipasta ravia, vauva pomppii menossa mukana.
On se rento ratsu.
Ihana rakas möhömaha ja onnellinen kuski.
Tilaa: Blogitekstit ( Atom )